Name: Offertorium
Start: 2021-10-22T00:00:00.000Z
End: 2021-10-22T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Conductor

Jan Söderblom

Orchestra

Instrumentalist

Violinist

Gidon Kremer

Solo Violin

Offertorium

Helsinki

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Offertorium: Symphonic Poem No. 2 Ustwolskaja (+2 More)

Public

Symphonic Poem No. 2

Offertorium, for Violin and Orchestra

Symphony No. 1, op. 39

Jnanakumar P

Approved

The works of composer Galina Ustvolskaya were widely featured in concert repertoires and recordings in the first half of the 1990s. Alex Ross, music critic for the New York Times, covered the phenomenon in 1995 with the headline “A Grand Russian Original Steps Out Of The Mist”. The works of the “Lady with the Hammer” have been described as “black holes in music”, “musical laser beams” and “cosmic metal”, and her melodic language is characterised by extreme uncompromisingness and extreme powers. "She is the link between Shostakovich and Sofia Gubaidulina with all romanticism removed." Composer Sofia Gubaidulina, violinist Gidon Kremer and violin concerto Offertorium have travelled a long road together from behind the Iron Curtain to the world's concert stages. “I have been privileged to know Sofia for more than 35 years. Each performance of her music has enriched my life as an artist and as a human being,” says Kremer. (The Strad).

Jan Söderblom

Aside from solo appearances at a young age, successful touring with New Helsinki Quartet and his growing interest towards orchestral musicianship built the foundation for Jan Söderblom's versatile and innovative career. Conductor studies at Sibelius Academy (1997–2001) led to intensive projects with Finnish as well as other top orchestras. Söderblom has since conducted orchestras such as Finnish Radio Symphony Orchestra, Helsinki Philharmonic Orchestra, Tampere Filharmonic Orchestra, Lahti Symphony Orchestra, Tapiola Sinfonietta, Ostrobothnian Chamber Orchestra, Chamber Orchestra Avanti!, Scottish Chamber Orchestra, Orchestre de Chambre de Lausanne, Orquesta RTVE, Nordwestdeutsche Philharmonie, MDR Sinfonieorkester (Leipzig), Danish National Chamber Orchestra, Norwegian Chamber Orchestra KORK, Norrköping and Helsingborg Symphony Orchestras and Orchestra National Bordeaux Aquitane. During 2001-2008 Söderblom served as Artistic Director of Lappeenranta City Orchestra. From 2012 to 2016 Söderblom was the conductor of Pori Sinfonietta. 

In the Swedish Royal Opera Söderblom has conducted The Makropoulos Affair by Leoš Janáček as well as two first performances, Sport och fritid (2005) by Thomas Jennefelt and, in cooperation with Norrlandsoperan, Svall (2006) by Daniel Börtz. He also conducted the much talked about first performance of Veli-Matti Puumala's opera Anna Liisa at Helsinki Festival in 2008. Söderblom has conducted several ballet productions at Finnish National Opera, as well as Fredrik Pacius' opera Kung Karls jakt.  

Before his career as conductor took off, Söderblom performed as a violinist, mainly with New Helsinki Quartet (1982–2001). After the quartet won competitions of Viitasaari, Concertino Praga and second prize in the London String Quartet Competition, they toured widely and performed in e.g. Wigmore Hall, Tonhalle Zürich, Herkules Saal in Munich, Concertgebouw in Amsterdam and Konzerthaus in Berlin. As a soloist he has shared the stage with several Finnish orchestras as well as e.g. Swedish Radio Orchestra, Norwegian Radio Orchestra, Helsingborg Symphony Orchestra, Japan Philharmonic Orchestra and many others. 

Söderblom started as artistic director of the Finnish chamber orchestra in 2021. Previously he has been the Artistic Director of several Finnish music festivals; these days he is in charge of the artistic planning of the The ekenäs summer concerts, and the festivals in Grankulla and Ingå.

Söderblom has played as guest concertmaster for several orchestras and joined e.g. Camerata Salzburg and the Norwegian Chamber Orchestra on stage as guest member. Since 2014 Söderblom is the first concertmaster of the Helsinki Philharmonic Orchestra. 

Jan Söderblom enjoys silence and nature and currently resides with his family in the artisan and artist community of Fiskars in Southern Finland.

www.jansoderblom.fi  

 

Gidon Kremer

Gidon Kremer (born Gidons Krēmers in Latvia in 1947) is one of the last giants of the Soviet-Russian violin school. After studies with his father, grandfather and at the Riga Music School, he became a pupil of the legendary David Oistrakh at the Moscow Conservatory. Victory in the Tchaikovsky Competition in 1970 was preceded by numerous prizes in competitions both national and international.

The name of Kremer is inseparably linked with Gubaidulina’s Offertorium. It was he who proposed the concerto, and she composed it specifically with him in mind as the soloist. And it is thanks to him that the international community finally became aware of her name this side of the Iron Curtain. Kremer’s performance of the concerto with the Boston Symphony Orchestra conducted by Charles Dutoit (1989) is one of the great classics in the history of music recording.

 

Galina Ustvolskaya: Symphonic Poem No. 2

A pupil of Dmitri Shostakovich and something of a cult figure in her then Soviet homeland, Galina Ustvolskaya (1919–2006) cared little for publicity and disliked talking about her works. Her ‘true’ music was uncompromisingly modernist – discordant, monomaniacal and loud – but she also composed works in a more easily accessible style to avoid being branded as formalist. Hence her official personal catalogue ran to only 21 works and did not include the ‘popular’ ones (such as The Dream of Stepan Razin and Young Pioneers designed to meet the regime’s demand for social realism). She composed The Hero’s Achievement for a national competition and it won second prize (no first was awarded). Later renamed Symphonic Poem No. 2, it describes the hero’s spiritual process, she said. In satisfying his desire for adventure, he experiences a spiritual transfiguration. The work was premiered in Leningrad in 1957.

 

Sofia Gubaidulina: Offertorium

It was with the violin concerto Offertorium dedicated to Gidon Kremer that Sofia Gubaidulina (b. 1931) made her international breakthrough. She had composed it at Kremer’s suggestion, but by the time it was ready, he had defected to the West and could not be the soloist at a premiere in the Soviet Union. Her publisher nevertheless managed to smuggle the score to the West, where it was premiered in Vienna in 1981 – naturally with Kremer as the soloist.

Gubaidulina was deeply religious, and this is reflected in the very title of the concerto. The Offertorium is part of the Catholic Mass, and the idea of sacrifice may here be taken as, say, that of Christ on the cross. The main theme of the concerto is, further, ‘sacrificed’ in order that it may experience ‘resurrection’. The theme is not Gubaidulina’s own: it is the one given to Johann Sebastian Bach by Frederick the Great and used by Bach in his Musikalisches Opfer.

 

Jean Sibelius: Symphony No. 1 in E Minor, Op. 39

The premiere by the Helsinki Philharmonic Orchestra of the Symphony No.1  by Jean Sibelius (1865–1957) in 1899 was overshadowed by two other works on the programme, The Wood-Nymph (Skogsrået) and The Song of the Athenians. The latter, in particular, was a huge success, commenting as it did on Russia’s oppression of its little Grand Duchy, Finland and the Finns’ growing striving for the political independence that would not be achieved until 1917.

At least one critic in the 1899 audience also found the symphony a little difficult to understand. Sibelius had become something of a national hero with his Kullervo symphony premiered in 1892, and the audience expected something similar. Sibelius then revised his symphony and it was on the programme for the HPO conducted by Robert Kajanus on its tour to the Universal Exposition in Paris in 1900. Some may detect echoes of the late-Romantic Tchaikovsky, but the music of Sibelius is more rugged and laconic.

English

Säveltäjä Galina Ustvolskajan teokset ilmestyivät ryöpsähtäen konserttiohjelmiin ja äänilevyille 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla. The New York Timesin musiikkikriitikko Alex Ross uutisoi ilmiön vuonna 1995 otsikolla ”Loistava venäläinen originaali astuu esiin usvasta.” [linkki] Kulttimaineeseen kohonneen ”vasaraleidiksi” kutsutun Ustvolskajan teoksia on kuvailtu ”musiikin mustiksi aukoiksi”, ”musiikillisiksi lasersäteiksi” ja ”kosmiseksi metalliksi” [linkki], hänen sävelkieltään leimaavat äärimmäinen tinkimättömyys ja äärimmäiset tehot. ”Hän on kaikesta romanttisuudesta karsittu linkki Šostakovitšin ja Sofia Gubaidulinan välillä.” [linkki] (Vesa Sirén, Helsingin Sanomat). 

Säveltäjä Sofia Gubaidulinalla, viulisti Gidon Kremerillä ja viulukonsertto Offertoriumilla on takanaan pitkä yhteinen taival rautaesiripun takaa maailman konserttilavoille.  

”Minulla on ollut etuoikeus tuntea Sofia yli 35 vuoden ajan. Jokainen esitys, jossa olen soittanut hänen musiikkiaan, on rikastuttanut elämääni taiteilijana ja ihmisenä”, sanoo Kremer. (The Strad) [linkki]  
 
Offertoriumin syntyvaiheisiin liittyy oleellisesti eräs taksimatka sekä rajavalvonta Neuvostoliiton ja läntisen Euroopan välillä. 
Kremer ja Gubaidulina sattuivat samaan taksiin vuonna 1977. Matkan kuluessa Kremer ehdotti Gubaidulinalle viulukonserton säveltämistä. Kolme vuotta myöhemmin Kremer loikkasi länteen, ja neuvostoviranomaiset yrittivät estää hänen esiintymisensä solistina Gubaidulinan vastikään valmistuneen konserton kantaesityksessä. Gubaidulinan kustantaja onnistui salakuljettamaan teoksen partituurin Neuvostoliitosta Wieniin, jossa Offertorium kantaesitettiiin vuonna 1981. Teos sai sensaatiomaisen hyvän vastaanoton, ja Kremer esitti sitä taajaan maailman konserttilavoilla. Kremerin matkassa Offertorium toi Gubaidulinan musiikin maailmanlaajuisen suosion piiriin. 

 

Jan Söderblom 

Varhain alkaneiden solistitehtävien lisäksi menestyksekkäät konserttikiertueet Uusi Helsinki -kvartetin jäsenenä ja kiinnostus orkesterissa soittamista kohtaan loivat pohjan Jan Söderblomin monipuoliselle ja aina uutta etsivälle uralle. Opinnot Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla vuosina 1997–2001 johtivat intensiiviseen työskentelyyn suomalaisten ja ulkomaisten eturivin orkestereiden kanssa. Söderblom on sittemmin johtanut mm. Helsingin kaupunginorkesteria, Radion sinfoniaorkesteria, Tampere Filharmoniaa, Sinfonia Lahtea, Tapiola Sinfoniettaa, Kamariorkesteri Avanti!a, Scottish Chamber Orchestraa, Orchestre de Chambre de Lausannea, espanjalaista Orquesta RTVE:a, Nordwestdeutsche Philharmonieta, MDR Sinfonieorchesteria (Leipzig), Danish National Chamber Orchestraa, Norjan radion sinfoniaorkesteria, Norrköpingin ja Helsingborgin sinfoniaorkestereita ja Orchestre National Bordeaux Aquitainea.  

Jan Söderblom on johtanut Tukholman kuninkaallisessa oopperassa Leôs Janáčekin Tapaus Makropulosin lisäksi kaksi kantaesitystä, Thomas Jennefeltin Sport och fritid (2005) ja yhteistyössä Norrlandsoperanin kanssa Daniel Börtzin oopperan Svall (2006). Helsingin juhlaviikoilla hän johti vuonna 2008 Veli-Matti Puumalan oopperan Anna Liisan paljon huomiota herättäneen kantaesityksen. Suomen kansallisoopperassa Söderblom on useiden balettiproduktioiden lisäksi johtanut Fredrik Paciuksen oopperan Kung Karls jakt. 

Viulistina Söderblom esiintyi ennen kapellimestariuraansa varsinkin Uusi Helsinki-kvartetissa (1982–2001), joka voitettuaan Viitasaaren ja Concertino Pragan kilpailut konsertoi laajalti, mm. Wigmore Hallissa, Tonhalle Zürichissä, Herkules Saal Münchenissä, Concertgebouw Amsterdamissa ja Konzerthaus Berlinissä. Kutsut solistiksi ovat vieneet konsertoimaan suomalaisten orkestereiden lisäksi esim. Ruotsin Radio-orkesterin, Norjan radio-orkesterin, Helsingborgin sinfoniaorkesterin, Japan Philharmonic Orchestran ja monien muiden kanssa. Söderblom on toiminut useiden orkestereiden vierailevana konserttimestarina, sekä vierailevana jäsenenä mm. Camerata Salzburgissa ja Norjan kamariorkesterissa. 

Jan Söderblom on vuodesta 2021 ollut Suomalaisen kamariorkesterin taiteellinen johtaja. Hän on taiteellisesti vastuussa myös Tammisaaren kesäkonserteista, Kauniaisten musiikkijuhlista ja Inkoon Meri ja musiikki -festivaalin ohjelmasta. Aiemmin hän on toiminut Musica Fiskarsin, Joroisten Musiikkipäivien, Rauma Festivon, Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Porin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana. Vuonna 2014 Söderblom kokosi yhteen artisteja We Agree to Disagree -konserttiin, joka oli epäpoliittinen kannanotto rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Jan Söderblom on toiminut vuodesta 2014 lähtien Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina. 

Jan Söderblom asuu perheensä kanssa Fiskarsin taiteilija- ja käsityöläisyhteisössä. 

www.jansoderblom.fi

 

Gidon Kremer

Latvialainen Gidon Kremer (tai Gidons Krēmers, s.1947) on neuvostovenäläisen viulukoulun viimeisiä jättiläisiä. Hän aloitti opintonsa isänsä ja isoisänsä johdolla neljävuotiaana, ja eteni Riian musiikkikoulun kautta Moskovan konservatorioon legendaarisen David Oistrahin luokalle. Jo 1960-luvun lopulla Kremer voitti useita palkintoja myös länsimaisissa viulukilpailuissa, mutta viimeistään vuoden 1970 Tšaikovski-kilpailun voitto sinkautti hänet kohti konserttiviulistien kärkiluokkaan, johon hän on kuulunut siis jo 50 vuoden ajan.

Kremerin nimi on yhtä Sofia Gubaidulinan Offertoriumin kanssa. Teos syntyi hänen aloitteestaan, se on hänelle omistettu ja hänen soittotyylilleen räätälöity, ja nimenomaan Kremerin tulkinnat Offertoriumista saattelivat Gubaidulinan lopulta kansainväliseen kuuluisuuteen rautaesiripun tälläkin puolen. Kremerin soittama äänite Charles Dutoit’n johtaman Bostonin Sinfoniaorkesterin kanssa vuodelta 1989 kuuluu levytetyn historian klassikoihin.

Kremerin saamia palkintoja ovat esimerkiksi Grammy ja ECHO Klassik (2002), tanskalainen Léonie Sonning Music Prize (1989) ja maailman arvokkaimpiin musiikkipalkintoihin kuuluva Ernst von Siemens Music Prize (1982). Solistiuransa ohella Kremer on perustanut Lockenhausin kamarimusiikkifestivaalin Itävaltaan sekä Viron, Latvian ja Liettuan alueen muusikoista koostuvan kamariorkesterin Kremerata Baltican.

Jaani Länsiö

 

Galina Ustvolskaja: Sinfoninen runo nro 2

”Olen täysin varma siitä, että hänen musiikkinsa nousee maailmanmaineeseen.” Näin totesi 1930-luvulla Dmitri Šostakovitš sävellysoppilaastaan Galina Ustvolskajasta (1919–2006). Ustvolskaja ehti täyttää 70 ennen kuin profetia toteutui. Kotimaassaan Neuvostoliitossa hän oli ollut kulttihahmo jo kauan. Tämä johtui ensiksikin hänen musiikistaan, joka oli tinkimättömän modernistista: riitasointuista, monomaanista, lujasti soivaa. Toiseksi Ustvolskaja oli hahmona kiehtova. Julkisuus ei häntä kiinnostanut eikä häntä huvittanut puhua teoksistaan. Hän sävelsi usein uskonnollisia tekstejä, mutta väitti sitkeästi ettei ollut uskonnollinen säveltäjä.

Lisäksi Ustvolskaja oli niin itsekriittinen, että otti viralliseen teosluetteloonsa ainoastaan 21 teosta. Luettelon ulkopuolelle jäivät etenkin ne partituurit, joissa hän oli käyttänyt ns. kansantajuista sävelkieltä jottei häntä olisi syytetty formalistiksi. Esimerkiksi kantaatit Stenka Razinin uni (1948), Eläköön nuoriso! (1950) ja Korkean vuoriston mies (1952) ja sävelrunot Nuoret pioneerit (1950) ja Urheilua (1958) vastasivat sosialistisen realismin vaatimuksia. Viralliseen luetteloonsa Ustvolskaja otti tällaisista teoksista mukaan vain pari, joukossa kaksi 1950-luvutta kirjoitettua orkesterikappaletta. Ne saivat kuitenkin uudet otsikot. Aron valosta tuli Sinfoninen runo nro 1 ja Sankarin urotöistä Sinfoninen runo nro 2.

Jälkimmäinen teos oli syntynyt kansalliseen sävellyskilpailuun jossa se sai toisen palkinnon – ensimmäistä palkintoa ei jaettu. Ustvolskaja kertoi musiikin kuvaavan sankarin sielullista prosessia. Alussa on seikkailunhalu, sitten urotyöt toteutetaan. Niiden myötä sankari kokee henkisen kirkastumisen. Teos sai kantaesityksensä Leningradissa 6.11.1957. Leningradin filharmonikkoja johti Jevgeni Mravinsky.

 

Sofia Gubaidulina: Offertorium

Sofia Gubaidulinan (s.1931) kansainvälinen läpimurtoteos oli viulukonsertto Offertorium. Se on omistettu Gidon Kremerille, jonka ehdotuksesta teos myös on syntynyt. Viulukonserton valmistuessa vuonna 1980 Kremer oli kuitenkin ehtinyt loikata länteen ja neuvostoviranomaiset suhtautuivat täysin kielteisesti ajatukseen siitä, että hän olisi kantaesityksen solisti. Gubaidulina keksi antaa kustantajansa salakuljettaa partituuri länteen. Offertorium sai kantaesityksensä Wienissä 1981 ORF Sinfonieorchesterin konsertissa Leif Segerstamin johdolla. Solistina oli luonnollisesti Kremer. Säveltäjä teki partituuriin joitakin muutoksia sekä vuonna 1982 että 1986.

Gubaidulina on korostetun uskonnollinen säveltäjä, ja viulukonserton henkisen taustan paljastaa jo otsikko: Offertorium on messun osa. Uhrilahjan idea viittaa tämän teoksen kohdalla esimerkiksi Kristuksen kuolemaan ristillä. Lisäksi viulukonserton pääteema ”uhrataan” jotta se voisi kokea ”ylösnousemuksen”.

Teoksen pääteema ei ole Gubaidulinan. Kyse on Preussin kuningas Fredrik Suuren J. S. Bachille vuonna 1747 antamasta teemasta, joka muodostaa Musikalisches Opfer -teoksen perustan. Kun Gubaidulina esittää teeman Offertoriumin alussa, eri nuoteilla ja fraaseilla on omat sointivärit. Tämä idea on lainattu Anton Webernin tunnetusta orkestraatiosta (1935) samasta teemasta.

Solisti astuu mukaan ja aloittaa sarjan muunnelmia. Niiden aikana Bachin teemasta otetaan asteittain pois yksi nuotti alusta ja yksi nuotti lopusta. Teoksen toisessa jaksossa teema on hävinnyt, se on ikään kuin uhrattu musiikin alttarille. Viimeisen jakson avaa jousien hidas koraali. Sävellyksen ensimmäisen kolmanneksen prosessi toistetaan, mutta nyt toiseen suuntaan. Bachin teema kasvaa vähitellen esiin kunnes solisti esittää sen kokonaisuudessaan.

 

Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli op. 39

Kullervo-sinfonian kantaesitys vuonna 1892 teki Jean Sibeliuksesta (1865–1957) kotimaisen kulttuurin sankarin, joka sai aseman itsenäisyydestään unelmoivan kansan ykkössäveltäjänä. Sibelius kirjoittikin mieluusti teoksia, joissa oli kansallinen aihe. Hänen tähtäimessään oli silti ylikansallinen sävelkieli, joka ei olisi sidoksissa poliittiseen todellisuuteen. 

Kun säveltäjä 26.4.1899 johti Helsingin filharmonisen seuran orkesteria (nyk. Helsingin kaupunginorkesteri) omassa sävellyskonsertissaan, kontrasti kansallisen Sibeliuksen ja omaa tietään kulkevan Sibeliuksen välillä oli suuri. Ohjelmassa oli sävelruno Skogsrået sekä kaksi uutuutta: Ateenalaisten laulu ja ensimmäinen sinfonia (e-molli, op. 39). Venäjän sortoa kommentoivasta Ateenalaisten laulusta tuli niin valtava menestys, että muut teokset jäivät sen varjoon. Sibeliusta loukkasi ystävän kommentti: Ateenalaisten laulu oli upea mutta sinfonia vaikeasti ymmärrettävä…

Sibelius muokkasi partituuria seuraavana vuonna. Uusi versio sai kantaesityksensä 1.7.1900 Robert Kajanuksen johdolla. Helsingin filharmonisen seuran orkesterin tehdessä kesällä konserttimatkan Pariisin maailmannäyttelyyn sinfonia kuului ohjelmistoon. Sibeliuksen nimi tuli nyt ensi kertaa tunnetuksi ulkomailla.

Teoksen myöhäisromanttinen paatokselliuus voi tuoda mieleen Tšaikovskin. ”Siinä miehessä on paljon samanlaista kuin minulla”, Sibelius myönsi. Venäläiseen kollegaan verrattuna ilmaisu on kuitenkin karumpaa ja lakonisempaa. Ensimmäisen osan avaa klarinettisoolo (Andante ma non troppo). Allegro energicossa intensiteetti ei hellitä hetkeksikään. Toinen osa (Andante) on sekä auvoisa että dramaattinen. Scherzo (Allegro) on rajun rytmikäs. Finaali (Quasi una fantasia) sisältää teoksen suurimmat ja vaikuttavimmat ilmaisulliset vastakohdat.

Christian Holmqvist

suomi

Sofia Gubaidulinas kompositioner började dyka upp i konsertprogram och på CD-skivor under den första hälften av 1990-talet. År 1995 beskrev musikkritikern i The New York Times Alex Ross fenomenet med titeln “Ett stort ryskt original kliver fram ur dunklet”. Ustvolskaja, känd som “Damen med hammaren” är en kultfigur vars kompositioner har beskrivits som “musikens svarta hål”, “musikaliska laserstrålar” och “kosmisk metall”. Tonspråket präglas av en extrem omutlighet och extrema effekter. “Hon utgör en länk mellan Sjostakovitj och Sofia Gubaidiulina - en länk med all romantik avskalad.” (Helsingin Sanomat)  

Kombinationen Gubaidulina, violinist Gidon Kremer och violinkonserten Offertorium har gått en lång väg från en tillvaro bakom järnridån till ett liv på internationella konsertestrader. “Jag har haft privilegiet att känna Sofia i över 35 års tid”, säger Kremer i The Strad. “Varje gång jag framfört hennes musik har jag blivit rikare som både konstnär och människa.” 

 

Jan Söderblom

Jan Söderblom föddes till en musikerfamij i Helsingfors år 1970. Söderblom fick sina första violinlektioner som fyraåring och började konsertera redan under sina tidiga år av violinstudier. Detta, kombinerat med framgångsrika turnéer som medlem av Nya Helsingforskvartetten och ett intresse för orkestermusicerande bäddade för en mångsidig karriär, präglad av mångsidighet och lusten att ständigt söka nya uttrycksmedel. Efter studierna på Sibelius-Akademins dirigentklass 1997–2001 började ett intensivt samarbete med finländska och utländska topporkestrar. Söderblom har dirigerat bl.a. Radions symfoniorkester, Helsingfors stadsorkester, Tammerfors filharmoniker, Lahtis stadsorkester, Mellersta Österbottens kammarorkester, Tapiola Sinfonietta, kammarorkestern Avanti!, Scottish Chamber Orchestra, Orchestre de Chambre de Lausanne, Spaniens radios och televisions orkester, Nordwestdeutsche Philharmonie, MDR-orkestern i Leipzig, Danmarks radios underhållningsorkester, Norges radios symfoniorkester, Norrköpings och Helsingborgs symfoniorkestrar och Orchestre National Bordeaux Aquitaine. 2001-2008 var Söderblom konstnärlig ledare för Villmanstrands stadsorkester, 2012-2016 för Björneborgs stadsorkester, Pori Sinfonietta.

På Stockholms kungliga opera har Jan Söderblom dirigerat Leoš Janáčeks Testamentet samt två uruppföranden, Thomas Jennefelts Sport och fritid (2005) och, i samarbete med Norrlandsoperan, Daniel Börtz Svall (2006). På Helsingfors festspel dirigerade Söderblom år 2008 det omtalade uruppförandet av Veli-Matti Puumalas opera Anna Liisa. På Finlands Nationalopera har han dirigerat flera balettproduktioner samt Fredrik Pacius opera Kung Karls jakt.

Före sin dirigentkarriär uppträdde Söderblom som violinist i framförallt Nya Helsingforskvartetten (1982-2001) som efter sina tävlingsframgångar i Viitasaari, Concertino Praga och London Quartet Competition konserterade i bl.a. Wigmore Hall, Tonhalle i Zürich, Herkules Saal i München, Concertgebouw i Amsterdam och Konzerthaus i Berlin. Som solist har Söderblom uppträtt med dom flesta finländska orkestrarna och med bl.a. Sveriges radios symfoniorkester, Norges radios orkester, Helsingborgs symfoniorkester och Japans filharmoniker. Söderblom har gästspelat i bl.a. Camerata Salzburg och Norska kammarorkestern och som konsertmästare I Radions symfoniorkester, Sveriges radios symfoniorkester samt Helsingfors och Tammerfors stadsorkestrar. 

Söderblom har tidigare varit konstnärlig ledare för Musica Fiskars, Musikdagarna i Jorois, Vilmanstrands stadsorkester och Björneborgs stadsorkester. För närvarande är han konstnärlig ledare för Finländska kammarorkestern och Ekenäs sommarkonserter, Grankulla musikfest och Musik vid havet i Ingå . Jan Söderblom har sedan 2014 verkat som 1. konsertmästare i Helsingfors stadsorkester. 

Jan Söderblom bor med sin familj i Fiskars bruk som ligger på den finländska sydkusten.

www.jansoderblom.fi 

 

Gidon Kremer 

Lettländaren Gidon Kremer (eller Gidons Krēmers, f. 1947) är en av de sista stora jättarna i den sovjetryska violinskolan. Han inledde sina studier 4 år gammal under ledning av sin far och farfar. Han fortsatte studierna vid först musikskolan i Riga och sedan vid konservatoriet i Moskva där hans lärare var den legendariska David Oistrakh. Kremer hade flera tävlingsframgångar i även väst redan i slutet av 1960-talet. Det var dock segern i Tjajkovskij-tävlingen år 1970 som gjorde honom till ett världsnamn.  

Kremers namn är starkt förknippat med Sofia Gubaidulinas Offertorium. Verket skrevs på hans initiativ, är tillägnat honom och anpassat hans violinism. Det var Kremers tolkning av Offertorium som gjorde Gubadulina känd på denna sida av järnridån. Hans år 1989 i samarbete med Bostons symfoniorkester och Charles Dutoit gjorda inspelning av verket är en klassiker.  

Kremer har tilldelats bland annat Grammy-priset och ECHO Klassisk-priset (båda 2002), det danska Léonie Sonning-priset (1989) samt det högt ansedda tyska Ernst von Siemens-priset (1982). Kremer uppträder regelbundet som solist. Han har grundat såväl kammarmusikfestspelen i Lockenhaus i Österrike som Kremerata Baltica, en kammarorkester med musiker från Estland, Lettland och Litauen.  

 

Galina Ustvolskaja: Symfonisk dikt nr 2

”Jag är alldeles övertygad om att hennes musik kommer att nå ett världsrykte.” Detta yttrade Dmitrij Sjostakovitj på 1930-talet om sin kompositionselev Galina Ustvolskaja (1919–2006). Hon hann fylla 70 år före profetian gick i uppfyllelse. I sitt hemland Sovjetunionen hade hon dock redan länge varit en kultfigur. Först och främst berodde det på musiken. Den var omutligt modernistisk: dissonant, monoman, högljudd. För det andra var Ustvolskaja en fascinerande figur. Hon ogillade publicitet och tyckte inte om att prata om sina verk. Hon tonsatte ofta religiösa texter men upprepade envist att hon inte är en religiös tonsättare.

Dessutom var Ustvolskaja så självkritisk att hennes officiella verkförteckning bestod av endast 21 kompositioner. Hon ville inte veta av framförallt de av sina partitur i vilka hon hade använt ett s.a.s. lätt tillgängligt tonspråk för att undvika att stämplas som en formalist. Exempelvis kantaterna Stephan Razins dröm (1948), Leve ungdomen! (1950) och Mannen från de höga bergen (1952) och tondikterna Unga pionjärer (1950) och Sport (1958) motsvarade den socialistiska realismens krav. Endast några av dylika verk fick en plats i Ustvolskajas officiella förteckning. Till dem hör två orkesterstycken från 1950-talet som dock fick nya titlar. Stäppens ljus döptes om till Symfonisk dikt nr 1 och En hjältes hjältedåd till Symfonisk dikt nr 2.

Det senare verket skrevs för en kompositionstävling där det tilldelades andra pris - ett första pris utdelades inte. Ustvolskaja berättade att musiken skildrar en hjältes själsliga process. Först finns äventyrslusten, sedan utförs hjältedåd som leder till att hjälten finner en ny inre klarhet. Verket uruppfördes i Leningrad den 6.11.1957. Leningrads filharmoniker dirigerades av Jevgenij Mravinskij.

 

Sofia Gubaidulina: Offertorium

Sofia Gubaidulinas (f.1931) internationella genombrottsverk blev violinkonserten Offertorium. Verket är tillägnat Gidon Kremer, som även föreslagit att tonsättaren skulle skriva det. Då violinkonserten fullbordades år 1980 hade Kremer dock valt att stanna i väst varför de sovjetiska myndigheterna vägrade låta honom uruppföra verket. Gubaidulina kom på att låta sin förläggare smuggla partituret till väst. Offertorium uruppfördes i Wien år 1981 på ORF Sinfonieorchesters konsert under ledning av Leif Segerstam. Solist var självfallet Kremer. Tonsättaren reviderade partituret både 1982 och 1986.

Gubaidulina är en understruket religiös tonsättare, och violinkonsertens andliga bakgrund avslöjas redan av titeln: Offertorium är en av mässans satser. I detta verks fall hänvisar idén om en offergåva till, exempelvis, Jesu död på korset. Dessutom ”offras” violinkonsertens huvudtema för att det senare skall kunna ”återuppstå”.

Detta huvudtema är inte av Gubaidulina, utan det tema som Preussens konung Fredrik den store gav åt J.S. Bach år 1747 och som utgör grund för verket Musikalisches Opfer. I violinkonsertens början presenterar Gubaidulina temat så att olika noter och fraser har fått en egen klangfärg. Denna idé är lånad ur Anton Weberns kända orkestrering (1935) av samma tema.

Solisten träder in och presenterar en serie variationer. Under deras gång reduceras, stegvis, Bachs tema genom att en not tas bort från början och en från slutet. I verkets andra parti har temat försvunnit – s.a.s. offrats på musikens altare. Det sista partiet öppnar med stråkarnas långsamma koral. Verkets första tredjedels process upprepas, men nu åt andra hållet. Bachs tema växer successivt fram och presenteras till sist i sin helhet av solisten.

 

Jean Sibelius: Symfoni nr 1 e-moll op. 39

Uruppförandet av Kullervo-symfonin år 1892 gjorde Jean Sibelius (1865–1957) till den inhemska musikens hjälte. Han fick en position som det om sin självständighet drömmande folkets främsta tonsättare. Sibelius skrev förvisso gärna verk som hade ett nationellt motiv. Samtidigt hade han dock siktet inställt på ett övernationellt tonspråk som inte var bundet till den politiska verkligheten.

Då han den 26.4.1899 dirigerade Helsingfors filharmoniska sällskaps orkester (nuv. HSO) på sin kompositionskonsert var kontrasten mellan den nationella Sibelius och den Sibelius som gick sin egen väg stor. På programmet fanns tondikten Skogsrået och två nyheter: Atenarnas sång och den första symfonin (e-moll, op. 39). Atenarnas sång kommenterade det ryska förtrycket och blev en så enorm succé att de övriga verken hamnade i dess skugga. Sibelius blev djupt sårad av en väns kommentar: Atenarnas sång var fantastisk men symfonin var svår att förstå…

Nästa år bearbetade Sibelius partituret. Den nya versionen uruppfördes 1.7.1900 under ledning av Robert Kajanus. Då Helsingfors filharmoniska sällskaps orkester på sommaren gjorde en konsertresa till världsutställningen i Paris hörde symfonin till programmet. Sibelius namn blev nu för första gången känt utomlands.

Tonspråkets senromantiska patos kan påminna om Tjajkovskij. Sibelius medgav att ”det finns mycket likadant i den där mannen som i mig”. I jämförelse med den ryska kollegan är uttrycket dock mera kargt och lakoniskt. Den första satsen öppnar med ett mystiskt klarinettsolo (Andante ma non troppo). I Allegro energicot släpper intensiteten inte för en enda sekund. Den andra satsen (Andante) är både ljuv och dramatisk. Scherzot (Allegro) är brutalt rytmiskt. I finalen (Quasi una fantasia) bjuder Sibelius på verkets allra största och mest effektfulla kontraster i uttryck.

svenska

성과 크레딧 (캐스트 & 크루 )

앙상블