Name: Idyll I
Start: 2020-10-06T00:00:00.000Z
End: 2020-10-06T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Instrumentalista

Janne Mertanen

Fortepian

Atte Kilpeläinen

Viola

Orchestra

Dyrygent

Risto Joost

Choreografia

Auri Ahola

Taniec

Idyll I

Helsinki

Finlandia

Musiikkitalo

Concert Hall

Idyll I: Siegfried Idyll, WWV 103 Wagner, Richard (+3 More)

Public

Siegfried Idyll, WWV 103

XXIII Koncert fortepianowy (KV 488)

Le Tombeau de Couperin

Three Etudes for Viola

Sagar Haldar

Approved

” When I woke up I heard a sound, it grew ever louder, I could no longer imagine myself in a dream, music was sounding, and what music! reads the diary entry of Richard Wagner’s wife Cosima, on Christmas Day 1870, after the premiere of her symphonic birthday present. Conductor Risto Joost guides listeners straight into the core of the central European musical tradition. HPO violist Atte Kilpeläinen and dancer Auri Ahola interpret American composer Nico Muhly’s piece Etude 3.

Risto Joost

Risto Joost (b. 1980) has resolutely worked to achieve a sovereign command of all the classical music genres. Beginning his studies in his native Estonia, he continued in Vienna and in the class of the legendary Jorma Panula in Stockholm. Winner of the Jorma Panula Competition in 2012 and a finalist in the Malko Competition in 2015 established him as one of the most talented conductors of this decade. He has been conductor in residence of the Estonian National Opera since 2009, Chief Conductor of the Tallinn Chamber Orchestra since 2013, Artistic Director of the MDR Leipzig Radio Choir from 2015/16 and as of spring 2016 Artistic Director of the Tallinn Philharmonic Society. With the Leipzig choir he won a Diapason d’Or for a disc of Rachmaninoff’s Vespers.

In recent years, Joost has conducted opera at such prestigious opera houses as La Fenice. He has also proved his command of contemporary repertoire. Joost made his his HPO debut in 2019, and has previously conducted in Finland the Ostrobothnian Chamber Orchestra, Tapiola Sinfonietta, Turku Philharmonic Orchestra, Oulu Sinfonia and Jyväskylä Sinfonia.

 

Janne Mertanen

Pianist Janne Mertanen studied at the Sibelius Academy in Helsinki, where his teachers included Erik T. Tawastjerna and Dmitri Baskirov. He then completed his studies with Lazar Berman at the Accademia Pianistica in Imola, Italy.

Mertanen came to the attention of the wider musical public in 1992 with a win in the International Chopin Competition in Darmstadt, Germany. In the same year he won the first price also in the Nyborg Nordic Competition. Janne Mertanen has had orchestra engagements in South America, Asia and in Europe. In March 2010 he made his South American debut as the soloist of the Schumann Piano Concerto with the Orchestra of the National Theater of Brazil conducted by Ira Levine. In 2014 he made his soloist debut in Japan with Tokyo New City Orchestra. Recital appearances have taken him around most of the European countries, Canada, America, Australia and Asia. He made his debut at the Wigmore Hall in London in October 1994 with a programme of works by Chopin.

Mertanen last performed as a soloist with the HpO in 1993 and 2010.

www.jannemertanen.com

 

Atte Kilpeläinen

Atte Kilpeläinen's music studies culminated in degrees from Cologne University of Music and Sibelius Academy. Since 2005 he has held the position of principal viola in the Helsinki Philharmonic Orchestra. As a guest leader he has worked in orchestras like Chamber Orchestra of Europe, Swedish Radio Symphony Orchestra, Royal Philharmonic Orchestra Stockholm and Gewandhausorchester Leipzig.

 

Auri Ahola

Auri Ahola (born in 1984) is a versatile dance artist who has forged an extensive career, ranging from classical ballet to contemporary dance and multidisciplinary works.

Auri Ahola graduated from the Ballet School of the Finnish National Opera and Ballet in 2004. After that, she danced for ten years at the Finnish National Ballet, performing in all key classical ballet works and in contemporary dance works of top international choreographers, including Ohad Naharin, Jiří Kylián and Tero Saarinen. When she left the National Ballet, she worked with leading dance compa- nies, including Tero Saarinen Company, Raekallio Corp., Compañía Kaari & Roni Martin and Helsinki Dance Company. Ahola has performed in over 60 works on numerous dance stages and festivals in Finland and abroad.

In her own works, Auri Ahola integrates contemporary dance with Sami culture. She created her dance piece Jotteeh (The Wanderers) in 2017 on the theme of travelling to the rhythm of nature, inspired by the traditional yearly move of the Inari Sami. The common themes for Ahola’s works are strong physical movement and her personal voice. She has also created multidisciplinary works and projects, combining dance with literature, circus art and joiks, traditional Sami singing.

Auri Ahola lives and works in Inari.

 

Richard Wagner: The Siegfried Idyll

Richard Wagner (1813–1883) had been married to Cosima for two years when, as a surprise, he composed a piece for her birthday and got a group of friends from the Zurich Tonhalle Orchestra to perform it on the steps of their villa on Christmas Day 1870.

“As I awoke, my ear caught a sound which swelled further and further; no longer could I imagine myself to be dreaming, music was sounding, and what music!” Cosima wrote in her diary. “As it died away, Richard came into my room with the five children and offered me the score of the symphonic birthday poem – I was in tears, but so was the whole house.” Though intended for private use only, Wagner, being short of cash, later sold it and it was published as The Siegfried Idyll, after their son.

 

Wolfgang Amadeus Mozart: Piano Concerto No. 23 in A Major KV488

The piano concertos by Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) rank among his greatest works. He is known to have offered that in A major of 1786 to the court orchestra in Donaueschingen with a note saying that should His Highness not have any clarinets at his court, a competent clarinettist might transpose the parts into the keys suitable for a violin and viola. The orchestra was not, however, interested, and like many of Mozart’s other concertos, this one did not win an established place in the repertoire until the 20th century. Whereas the early concertos are basically in the light, entertaining “galant” style, the mature ones engaged in greater dialogue between soloist and orchestra.

The A major is a poetic concerto, and somewhat introspective. The cadenza (in those days usually improvised by the soloist) at the end of the first movement is Mozart’s own.

 

Nico Muhly: Étude 3

Nico Muhly wrote his three Études (2008–2013) for violist Nadia Sirota. The three were designed as performance pieces as well as practice studies, and they can be performed independently. Accompanying the solo viola in No. 3 is a tape.

A US composer who works with not only classical music but also pop and rock, Nico Muhly (b. 1981) has collaborated with many contemporary composers, ensembles, collectives and musicians, including Finland’s Pekka Kuusisto. His extensive output is biased towards vocal and orchestral music. He has also written three operas, film scores, and a viola concerto.

 

Maurice Ravel: Le Tombeau de Couperin

Le Tombeau de Couperin by Maurice Ravel (1875–1937) was originally a piano suite inspired by music of the Baroque, and especially the harpsichord pieces by François Couperin. In Baroque tradition, a tombeau (tomb) was a musical monument to a particular person, and Ravel now devoted each movement to a friend who had died in the war. He later made a version for orchestra, omitting two of the original movements. Accused of writing music that sounded too jolly for a tribute to the dead, Ravel replied: “The dead are sad enough in their eternal silence.” The flowing Prelude is dedicated to Ltn. Jacques Charlot, the light Forlane (an Italian folk dance) to Ltn. Gabriel Deluc (a painter), the nostalgic Minuet to Jean Dreyfus and the lively Rigaudon to his childhood friends Pierre and Pascal Gaudin.

English

Risto Joost luotsaa kuulijat keskieurooppalaisen musiikkitradition ytimeen.
Kun heräsin, korviini kantautui yhä täyteläisempi sointi; en voinut kuvitella näkeväni unta: kuulin musiikkia, ja millaista musiikkia!”, kirjoitti Richard Wagnerin vaimo Cosima päiväkirjaansa, kuultuaan sinfonisen syntymäpäivälahjansa ensiesityksen joulupäivänä 1870. Risto Joost luotsaa kuulijat keskieurooppalaisen musiikkitradition ytimeen. Konsertin avaa genrerajat ylittävän amerikkalaissäveltäjä Nico Muhlyn Etude 3, jonka tulkitsevat HKO:n alttoviulun äänenjohtaja Atte Kilpeläinen ja tanssija Auri Ahola.

Syys-lokakuun konserteissa koetaan sarja ensiesityksiä, joissa muusikko ja tanssija luovat yhteisen duetto-teoksen.

Konsertti kestää reilun tunnin, ei väliaikaa.

Risto Joost

Virolainen Risto Joost (s. 1980) on taivaltanut määrätietoisesti kohti kaikki taidemusiikin tyylilajit suvereenisti hallitsevaksi orkesterinjohtajaksi. Hänen barokista uuteen musiikkiin venyvän repertuaarinsa erityisosaaminen on painottunut orkesterinjohdon ohella opiskeltuun laulumusiikkiin. Viron musiikkiakatemiassa alkaneita opintojaan hän jatkoi Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa, jonka jälkeen hän hakeutui legendaarisen Jorma Panulan luokalle Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Maisteriksi hän valmistui vuonna 2008.

Joost on voittanut Jorma Panula -kapellimestarikilpailun vuonna 2012 ja ylsi finalistien joukkoon Malko-kilpailussa vuonna 2015. Jo vuodesta 2009 alkaneen Viron kansallisoopperan residenssikapellimestarin pestin lisäksi Joost on nykyään Tallinnan kamariorkesterin ylikapellimestari ja Tallinnan filharmonisen seuran taiteellinen johtaja. Vuodesta 2015 lähtien hän on luotsannut Saksan maineikkaimpiin kuuluvaa kuoroa, MDR:n Leipzigin sinfoniakuoroa, joka Joostin harjoittamana esiintyy mm. Berliinin filharmonikoiden kanssa. Vuonna 2018 kuoro ja Joost voittivat Diapason d’Or -palkinnon Rahmaninovin Vespereiden levytyksestä.

Viime vuosina Joost on kasvattanut kapellimestarivierailujensa listaa Berliinin saksalaisella sinfoniaorkesterilla, Tanskan kansallisella sinfoniaorkesterilla, Mariinskin orkesterilla sekä arvostetuilla oopperataloilla, kuten Teatro La Fenicellä. Kevään 2019 Helsingin kaupunginorkesterin -debyyttinsä lisäksi Joostin Suomen-vierailuja on koettu Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa, Turun filharmonisessa orkesterissa, Oulu Sinfoniassa, Jyväskylä Sinfoniassa sekä Tapiola Sinfoniettassa, jonka konsertin arvostelussa Helsingin Sanomat ylisti Joostia mestariksi myös nykymusiikissa.

Jaani Länsiö
 

Janne Mertanen

Janne Mertanen opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa Erik T. Tawaststjernan oppilaana vuosina 1986–1992 sekä vuosina 1990-1991 Dmitri Bashkirovin oppilaana. Hän viimeisteli opintonsa vuosina 1993-1995 Accademica Pianisticassa, Imolassa, Italiassa. Hän voitti kansainvälisen Chopin-kilpailun Darmstadtissa vuonna 1992. Kilpailussa ei jaettu tuolloin toista palkintoa lainkaan. Mertanen voitti Nyborgin pohjoismaisen pianokilpailun Tanskassa niin ikään vuonna 1992. Hän on esiintynyt useimpien suomalaisten orkestereiden solistina, ja hänellä on ollut kiinnityksiä useiden pohjoismaisten orkestereiden solistina. Lisäksi hän on esiintynyt soolokonserteissa ja orkestereiden solistina eri puolilla Eurooppaa sekä Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa sekä useilla musiikkijuhlilla. Kaksi hänen Chopin-levyään on saanut arvostetun Grand Prix du Disque Frédéric Chopin -palkinnon.

Mertanen on edellisen kerran esiintynyt HKO:n solistina vuosina 1993 ja 2010.
 

Atte Kilpeläinen

Atte Kilpeläisen tie Helsingin kaupunginorkesterin alttoviuluryhmän äänenjohtajaksi ja Meta4-jousikvartetin jäseneksi on ollut monivaiheinen. Aloittaessaan musiikkiopintonsa Länsi-Uudenmaan musiikkiopistosta Kilpeläisen instrumentti oli viulu, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin hän vaihtoi soittimekseen alttoviulun. Helsingin Konservatorion kautta opinnot veivät Sibelius-Akatemiaan ja sieltä Kölnin musiikkikorkeakouluun, ja vuonna 2004 Kilpeläinen suoritti diplomitutkintonsa parhain mahdollisin arvosanoin. Opinnoissa Kilpeläistä ovat ohjanneet Pirjo Suonio, Lauri Poijärvi, Sari Aalto, Jouko Mansnerus ja Rainer Moog.
 

Auri Ahola

Auri Ahola (s. 1984) on monipuolinen tanssitaiteilija, joka on tehnyt laaja-alaisen uran klassisesta baletista nykytanssiin ja poikkitaiteellisiin teoksiin.

Auri Ahola valmistui Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta 2004. Hän tanssi kymmenen vuoden ajan Suomen Kansallisbaletissa esiintyen kaikissa klassisen baletin merkkiteoksissa sekä kansainvälisten huippukoreografien kuten Ohad Naharinin, Jiří Kyliánin ja Tero Saarisen nykytanssiteoksissa. Kansallisbaletista lähdettyään Ahola on työskennellyt mm. Tero Saarinen Companyn, Raekallio Corp.:n, Compañía Kaari & Roni Martinin ja Helsinki Dance Companyn kanssa. Ahola on esiintynyt lukuisilla tanssinäyttämöillä ja festivaaleilla niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Omissa teoksissaan Auri Ahola yhdistää nykytanssia ja saamelaiskulttuuria. Teoksessa Jotteeh (2017) Ahola käsitteli kulkemista luonnon rytmin mukaan, inspiraationaan inarinsaamelaisten perinteinen vuotuismuutto. Auri Aholan työskentelylle leimallista on vahva fyysinen liikekieli yhdistettynä omaäänisyyteen. Hän on toteuttanut myös poikkitaiteellisia teoksia ja projekteja yhdistäen tanssia niin kirjallisuuteen, sirkustaiteeseen kuin joikaamiseen.

 

Richard Wagner: Siegfried-idylli

Syksyllä 1870 Wagner (1813–1883) avioitui Cosiman, Franz Lisztin tyttären, kanssa. Suhde oli jo pari vuotta vanha ja skandaalinkäryinen. Heidän tavatessaan Wagner oli naimisissa Minna Planerin kanssa, muttei enää asunut tämän kanssa. Cosiman aviopuoliso oli kapellimestari Hans von Bülow, joka joutui nielemään tosiasian, että hänen vaimonsa synnytti Wagnerille kaksi lasta. Minna ja von Bülow eivät silti suostuneet avioeroihin. Wagnerin kohdalla tilanne muuttui Minnan kuoltua vuonna 1866, ja lopulta von Bülowkin antoi periksi.

Wagnerin uusi perheonni soi kappaleessa, joka syntyi syksyllä 1870 juhlistamaan Cosiman syntymäpäivää ja sai kantaesityksensä 25.12.1870 perheen huvilan rappukäytävässä Tribschenissä, Sveitsissä. Wagner itse johti Tonhalle-Orchester Zürich -orkesterin muusikoista koottua yhtyettä. Cosima – joka oli syntynyt 24.12. mutta vietti syntymäpäivänsä joulupäivänä – kirjoitti päiväkirjaansa: ”Kun heräsin korviini kantautui yhä täyteläisempi sointi; en voinut kuvitella näkeväni unta: kuulin musiikkia, ja millaista musiikkia! Sen kuoltua pois Richard tuli huoneeseen lasten kanssa ja antoi minulle sinfonisen syntymäpäivälahjansa partituurin. Minulla oli kyyneleet silmissä ja niin oli myös kaikilla muilla.”

Kappaleen piti jäädä perheen yksityiskäyttöön, mutta rahapulan takia Wagner myi sen vuonna 1878 kustantajalle. Painetussa versiossa Wagner muutti alkuperäisen otsikon Tribschen-idylli Siegfried-idylliksi; Siegfried oli perheen poika.

 

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri KV488

Vuosina 1784–86 W. A. Mozart (1756–1791) sävelsi kaksitoista pianokonserttoa, jotka lukeutuvat hänen merkittävimpiin sävellyksiinsä. Aiemmissa soolokonsertoissaan Mozart käyttää lähtökohtaisesti ”galanttia” ja viihdyttävää tyyliä. Kypsissä konsertoissa hän kehittelee pianon ja orkesterin suhdetta dialogisempaan suuntaan ja antaa samalla musiikilliselle sanonnalle suurempaa painoarvoa.

Pianokonsertto A-duuri KV488 valmistui maaliskuussa vuonna 1786. Sävellys sai ehkä kantaesityksensä Wienissä jo samana keväänä, joskaan tästä ei ole varmaa tietoa. Sen sijaan tiedetään Mozartin saman vuoden syksyllä lähettäneen sen Donaueschingenin hovin orkesterille. Saatekirjeessä Mozart kertoi pianokonserton kuuluvan niihin teoksiinsa, joille hän toivoi julkisuutta Wienin ulkopuolella. Hän siis piti sitä suuressa arvossa, ja lisäsi pragmaattisesti: ”Orkesteriin kuuluu kaksi klarinettia. Ellei Teillä hovissa niitä ole, niin hyvä kopisti voi varmasti transponoida osuudet siten, että viulu soittaa ensimmäisen klarinetin ja alttoviulu toisen klarinetin stemman”. Mutta hoviorkesteria teos ei näytä lainkaan kiinnostaneen, ja monen muun Mozartin konserton tavoin myös KV488 sai asemansa ohjelmistoissa vasta 1900-luvulla.

A-duuri-pianokonsertto on runollinen ja hieman sisäänpäin kääntynyt teos. Ensimmäinen osa on selkeäpiirteinen Allegro, johon on säilynyt säveltäjän oma soolokadenssi. Toinen osa on surumielinen Adagio, jonka pääsävellajiksi Mozart on valinnut itselleen poikkeuksellisen fis-mollin. Finaali Allegro assai on reipas rondo.

 

Christian Holmqvist

 

Nico Muhly: Étude 3

Yhdysvaltalainen säveltäjä ja sovittaja Nico Muhly (s. 1981) on opiskellut mm. Columbian yliopistossa ja Juilliardissa ja työskentelee sekä taide- että pop- ja rock-musiikin parissa. Muhly on tehnyt yhteistyötä mm. Philip Glassin, Björkin, The National -yhtyeen, Antony and the Johnsons -yhtyeen, lauluntekijä Glen Hansardin ja viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Hän on islantilaisen Bedroom Community -musiikkikollektiivin jäsen.

Sävellystä Muhly on opiskellut John Coriglianon ja Christopher Rousen johdolla. Hän on kirjoittanut tilausteoksia mm. Philadelphian orkesterille, Britten Sinfonialle, Cincinnatin sinfoniaorkesterille ja Hilary Hahnille. Laajaan tuotantoon kuuluu etenkin vokaali- ja orkesterimusiikkia sekä kolme oopperaa, joista tuorein on Metropolitanin tilaama Marnie (2017).  Muhly on kirjoittanut musikkia myös elokuviin, joista tunnetui lienee draama The Reader (Lukija, 2008).

Muhly on säveltänyt sooloteoksen Kolme etydiä (2008–2013) alttoviulisti Nadia Sirotalle, jolle on syntynyt myös konsertto (2014). Etydit, joissa soolo-alttoviulua säestää ääninauha, on mahdollista esittää itsenäisinä kappaleina. Konsertissa esitettävä etydi no 3 on samalla sekä rytminen että ilmeikäs.

 

Maurice Ravel: Couperinin hauta, orkesterisarja

Vuonna 1914 Maurice Ravel (1875–1937) alkoi suunnitella pianosarjaa, jossa inspiraationa toimisi barokin ajan musiikki, etenkin François Couperinin (1668–1733) cembalokappaleet. Sarjan työnimi oli Ranskalainen sarja. Sävellystyö keskeytyi ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Ravel oli sen verran hintelä, ettei häntä aluksi huolittu sotapalvelukseen, mutta lopulta hän sai työskennellä ambulanssinkuljettajana ja sairaanhoitajana.

Vuonna 1917 Ravel palasi Ranskalaisen sarjan pariin. Otsikoksi vaihtui Le Tombeau de Couperin, Couperinin hauta. Tämä viittaa barokin tombeau-perinteeseen: tombeau on tietyn henkilön soivaksi hautamuistomerkiksi sävelletty teos. Kukin osista on omistettu Ravelin sodassa kuolleen ystävän muistolle. Couperinin haudan (1914–17) kantaesitti Marguerite Long Pariisissa huhtikuussa vuonna 1919. Orkesteriversio (1919) sai kantaesityksensä Pariisissa vuoden 1920 helmikuussa. Pasdeloup’n orkesteria johti Rhené-Baton. Pianoversiossa osia on kuusi, mutta orkesteriversiossa Ravel on jättänyt pois osat Fuuga ja Toccata. Säveltäjää moitittiin siitä, että surumusiikiksi teos on sävyltään sangen valoisa. Tähän hän vastasi: ”Kuolleet ovat, ikuisessa hiljaisuudessaan, jo tarpeeksi surullisia”.

Sarjan osat ovat vuolaasti virtaava Preludi (omistettu luutnantti Jacques Charlotin muistolle), kepeä Forlane (omistettu luutnantti Gabriel Delucin muistolle), nostalginen Menuetti (omistettu Jean Dreyfusin muistolle) ja vilkas Rigaudon (omistettu Pierre ja Pascal Gaudinin muistolle).   

 

Christian Holmqvist

suomi

”Då jag vaknade hörde jag en allt fylligare klang; jag kunde inte föreställa mig att jag drömde: jag hörde musik, och vilken musik det var!”, skrev Richard Wagners fru Cosima i sin dagbok, efter att ha hört uruppförandet av sin symfoniska födelsedagspresent på juldagen 1870. Dirigenten Risto Joost lotsar åhörarna in till den centraleuropeiska musiktraditionens kärna. HSO:s altviolinist Atte Kilpeläinen och dansaren Auri Ahola tolkar den amerikanska genreöverskridande kompositören Nico Muhlys verk Etude 3.

svenska

Idyll I by Wagner, Richard, Mozart, Ravel, Muhly, od (2020/2020), Dyrygent Risto Joost, Musiikkitalo, Helsinki, Finlandia

Udział w spektaklu (Obsada & realizacja )

Oprzyrządowanie

Ensemble

Program, informacje i streszczenie

Zdjęcia

Dalsza lektura

Daty i miejsca występów

Miejsca