Name: Keskeneräinen Sinfonia
Start: 2022-02-16T00:00:00.000Z
End: 2022-02-17T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Dirigent

Dima Slobodeniouk

Orchestra

Keskeneräinen Sinfonia

Helsingfors

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Keskeneräinen Sinfonia: Symphony in B Minor, D. 759 ("Unfinished") Schubert (+2 More)

Public

Symfoni i h-moll

Lied

Symphony No. 3 in A Minor, Op. 44

Sagar Haldar

Approved

Schubert’s tone language that was ahead of its time and melodies that search for their way, wander, continuously get lost yet still progress were the inspirations for Jörg Widmann. In this concert, the lied continues on from where Schubert’s unfinished symphony ends. Sergei Rachmaninov’s music was deeply and firmly rooted in 19th-century Russia, as was his heart. The melodies of the composer's third symphony convey a deep sense of homesickness.

 

Dima Slobodeniouk

Born in Moscow but resident in Finland since 1992, Dima Slobodeniouk (b. 1975) is one of the most highly-acclaimed Finnish conductors in the world today. Beginning his career as a violinist, he turned to conducting in 1994. He has been Music Director of the Orquesta Sinfónica de Galicia since 2013, and has just ended a five-year term as Principal Conductor of the Lahti Symphony Orchestra. He has conducted top orchestras on both sides of the Atlantic, and since making his HPO debut in 2001 has been back almost annually.

“Schubert’s Unfinished is,” he says, “in practice the first Romantic symphony in the orchestral canon, and Rachmaninov’s third is already buffeting the borders of Romanticism. Widmann’s Lied pays homage to Schubert’s genius for composing music that ‘always sings’. There is a clear link here with the Unfinished Symphony. At the beginning of Lied, there is also a fine similarity with the opening of Rachmaninov’s third symphony. This builds a bridge that spans the whole programme, and it’s up to the audience to find it.”

 

Franz Schubert: Symphony. No 7 in B Minor, ‘Unfinished’

The movements of a symphony discovered in Graz in 1865 are even today still shrouded in mystery. Scholars have attributed them to Franz Schubert (1797–1828), as the manuscript is clearly in his hand, but why he wrote them and then abandoned them no one really knows. Why were they in Graz, and not found until nearly 40 years after his death? At least half of a third movement exists, but no finale. Though known to have been suffering from ill health in the 1820s, he still went on to compose his great C Major Symphony, so why did he not finish this one? Maybe the two existing movements are so perfect that they do not need a third or fourth. Or else these have simply been lost. The Entr’acte from the incidental Rosamunde music he was writing at around the same time is sometimes played as the finale to the ‘Unfinished’.

Even in its ‘unfinished’ state, the symphony is Schubert’s most famous work. It begins with an ominous, grumbling theme in the low strings that haunts the whole of the first movement. The second contrasts with the tragic first, but only for a moment. The unease is always there, seething beneath the surface.

 

Jörg Widmann: Lied

The distinctive music of German composer Jörg Widmann (b. 1973) almost always has a strong link with the past. His quotations from his great predecessors – Beethoven, Berg, Brahms, Haydn, Mozart, Mahler and Schumann – are not, however, used simply for effect at the expense of the whole; they are a natural part of the texture and treated with humble respect. The listener may also detect the influence of his teachers, Helmut Lachenmann and Wolfgang Rihm.

Widmann’s awareness of history is likewise present in his trilogy Lied–Chor–Messe (2000–2005) featuring various vocal genres but in purely instrumental works. Lied is part of a series commissioned by the Bamberg Symphony Orchestra and conductor Jonathan Nott coupling the Schubert symphonies with nine works by present-day composers. Widmann chose Schubert’s 600 songs. He also alluded to Schubert’s chamber music, even giving it a Mahlerian feel.

 

Sergei Rachmaninov: Symphony No. 3, Op. 44

Sergei Rachmaninov (1873–1943) well deserves to be called the most Russian of all Russian composers. The Revolution that caused him to seek refuge in the West was the greatest tragedy of his career. “Losing my country,” he said, “I also lost myself.” He earned a living for his family as a pianist, but in practice stopped composing almost altogether. He did, however, write his third symphony in a burst of creativity at the family’s holiday home in Switzerland in 1936. It was premiered that year in Philadelphia, but then virtually forgotten for decades. The critics said it was a mere shadow of the former Rachmaninov, though he himself thought it one of the successful things he had ever written. Naturally, people tended to compare it with his second symphony – though nearly 30 years had passed since that – and his great piano concertos. While the second symphony was still rooted in the Romantic era, the third was born in the early Modernist era from which Rachmaninov deliberately distanced himself. It is much more compact, more detached, even more American than the second, and the orchestration is much airier.

English

Schubertin aikaansa edellä oleva sävelkieli, tietään etsivät, vaeltelevat, alituisesti eksyvät ja silti etenevät melodiat olivat innoittajina Jörg Widmannille. Lied jatkaa tässä konsertissa siitä, mihin Schubertin tuntemattomasta syystä keskeneräiseksi jäänyt sinfonia lopettaa.

Sergei Rahmaninovin musiikin juuret olivat syvästi ja lujasti 1800-luvun Venäjällä, niin kuin myös hänen sydämensä. Säveltäjän kolmannen sinfonian melodiat ovat kylläisenään koti-ikävää.

 

Dima Slobodeniouk

Moskovassa syntynyt, mutta jo vuonna 1992 Suomeen muuttanut Dima Slobodeniouk (s. 1975) on kuluneen kymmenen vuoden aikana noussut yhdeksi menestyneimmistä suomalaiskapellimestareista maailmalla. Myös hän opiskeli ammatin Jorma Panulan, Leif Segerstamin ja Atso Almilan opastuksella Sibelius-Akatemiassa, mutta monista kollegoistaan poiketen Slobodeniouk on noussut kirkkaimpaan tähtiluokkaan astetta verkkaisemmin, joskin sitäkin perusteellisemmin. Slobodeniouk tutustui musiikkiin ankaran venäläisen viulukoulun oppilaana. Vuonna 1994 intohimo vaihtui orkesterin johtamiseen, kun hän kävi ensimmäisen kapellimestarikurssinsa Jyväskylän konservatoriossa.

Vuonna 2013 alkoi yhä jatkuva pesti Galician sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, viime vuonna päättyi viisivuotinen kausi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina. Viime vuosina Slobodeniouk on vieraillut useissa maailman parhaista orkestereista, esimerkiksi Lontoon, Berliinin ja New Yorkin filharmonikoissa, Leipzigin Gewandhausissa, Baijerin radion sinfoniaorkesterissa sekä Bostonin, Chicagon ja Houstonin sinfoniaorkestereissa. Helsingin kaupunginorkesterissa Slobodeniouk debytoi jo vuonna 2001 lastenkonsertin johtajana. Sittemmin hän on kuulunut orkesterin lähes jokavuotisiin vakiovieraisiin. Illan teokset ovat Slobodenioukille hyvin tuttuja, ja hän luonnehtii ohjelmaa omannäköisekseen.

”Schubertin Keskeneräinen on orkesterikirjallisuuden käytännössä ensimmäinen romanttinen sinfonia, ja Rahmaninovin kolmas jo puskee romantiikan rajoja saapuessaan tyylikauden päätepysäkille”, Slobodeniouk kuvailee. ”Widmannin Lied kunnioittaa Schubertin nerokasta kykyä säveltää musiikkia, joka 'aina laulaa'. Tämä on selvä linkki Keskeneräiseen sinfoniaan. Liedin alulla on myös hieno yhtäläisyys Rahmaninovin kolmannen sinfonian alkuun. Siitä tulee silta koko ohjelman yli, ja se jää yleisön löydettäväksi.”

 

Franz Schubert: Sinfonia nro 7 h-molli ”Keskeneräinen”

Yksi musiikinhistorian suurista mysteereistä sai alkunsa vuonna 1865, kun grazilaisen kapellimestarin Anselm Hüttenbrennerin pöytälaatikosta löytyi selvästi Franz Schubertin (1797–1828) käsialalla kirjoitettuja partituurinsivuja. Paljastunut kätkö herätti tuoreeltaan liudan aiheellisia kysymyksiä. Miksi Schubert jätti näin upean teoksen puolitiehen? Miksi teos löytyi Grazista ja lähes 40 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen?

Virallisen selityksen mukaan Schubert oli nimitetty vuonna 1822 Grazin Musiikkiyhdistyksen kunniajäseneksi. Tittelistä kiitollisena hän olisi säveltänyt yhdistyksen johtohahmoihin kuuluneelle Hüttenbrennerille sinfonian h-mollissa. Tämä olisi outoa. Schubert oli tuolloin jättänyt jo useita sinfonioita kesken, ja edellisen valmistumisesta oli kulunut jo neljä vuotta. Hän tuskin olisi ryhtynyt niin valtavaan urakkaan melko vähäpätöisen kunnianimen vastineeksi, saati lahjoittanut sinfoniaa Graziin keskeneräisenä.

Varmaa on, että partituurista puuttui löydettäessä ainakin puolet kolmannesta osasta, eikä finaalista ollut jäljellä tahtiakaan. Voi olla, että Schubert oli lamaantunut saamastaan syfilisdiagnoosista ja lakkasi työskentelemästä toipuakseen. Toisaalta hän eli vielä kuusi vuotta ja sai valmiiksi esimerkiksi Suuren C-duuri-sinfonian, mikä todistaa hänen sitkeydestään. Romantikot kuvittelevat Schubertin luovuttaneen, koska ei pystynyt ylittämään kahden valmiin osan täydellisyyttä.

Pätevää syytä jättää sinfonia kesken ei ollut. Onkin todennäköistä, että sinfonia tuli valmiiksi, mutta sivut ovat joko kadonneet tai Schubert näki parhaaksi käyttää sen musiikkia sellaisessa teoksessa, josta hän saisi kunnon korvauksen. Esimerkiksi samoihin aikoihin valmistuneessa Rosamunde-näytelmässä, jonka Entr’actea h-mollissa toisinaan soitetaan Keskeneräisen finaalina.

Puolikkaanakin sinfonia on Schubertin kuuluisin teos. Allegro moderato alkaa pahaenteisellä, matalien jousten kahdeksan tahdin teemalla, joka kummittelee halki osan huipentuen myrskyisään kehittelyjaksoon. Pääteema lankeaa klarinetille ja oboelle, kun taas levollinen sivuteema soi selloilla. Toinen osa Andante con moto antaa traagiselle ensiosalle vastapainon E-duurissa – mutta vain hetkeksi. Pinnan alla pulputtavat alati synkkenevät näkymät.

 

Jörg Widmann: Lied

Saksalainen Jörg Widmann (s. 1973) on nykymusiikin tunnetuimpia hahmoja. Paitsi että hän on kysytty kapellimestari ympäri maailmaa, hän on yksi aikamme parhaista klarinetisteista. Tätäkin laajemmin hänet tunnetaan ehkä säveltäjänä, ja esimerkiksi vuonna 2018 hänet tilastoitiin kolmanneksi esitetymmäksi nykysäveltäjäksi edellään vain John Williams ja Arvo Pärt.

Widmannin musiikki on tunnistettavaa. Siinä kuuluu lähes aina vahva side menneisyyteen, ja sen nöyrä suhde edeltäneiden sukupolvien saavutuksiin kuuluu tyylikkäinä viittauksina. Historian hahmot eivät erotu vain räikeinä efekteinä kokonaisuuden kustannuksella, päin vastoin. Widmannin lainat Beethovenin, Bergin, Brahmsin, Haydnin, Mahlerin, Mozartin ja Schumannin teoksista sulautuvat aina luonnollisesti osaksi tekstuuria. Toisaalta hän pitää yhtä lailla tunnistettavien opettajiensa Helmut Lachenmanniin ja Wolfgang Rihmin tyylejä esillä.

Historiatietoisuus kuuluu myös vuosina 2002–2005 Widmann säveltämässä trilogiassa Lied–Chor-Messe, joka esittää laulumusiikin eri tyylejä puhtaasti instrumentaalisina teoksina. Sarjan ensimmäinen teos Lied (2003) on osa Bambergin sinfonikkojen ja kapellimestari Jonathan Nottin tilaamaa sarjaa, jossa Franz Schubertin sinfonioiden rinnalla kuultiin yhdeksän nykysäveltäjän teokset. Liedin lähtökohtana ovat Schubertin 600 laulua, jossa virtailevat melodiat johdattelevat intiimeihin tuokiokuviin, katkeamattomiin säkeisiin. Läpi teoksen Widmann vihjaa myös Schubertin kamariteoksiin jopa mahlerilaisilla sävyillä. Kuusi vuotta kantaesityksen jälkeen Widmann uudisti teosta muun muassa lyhentämällä sitä merkittävästi. Uuden version kantaesitys kuultiin Lontoossa Lawrence Renesin johdolla BBC Symphony Orchestran konsertissa.

 

Sergei Rahmaninov: Sinfonia nro 3 op. 44

Sergei Rahmaninovia (1873–1943) on ansaitusti kutsuttu venäläisistä säveltäjistä venäläisimmäksi. Vallankumous ja pako länteen koituikin hänen elämän ja uran suureksi tragediaksi, aikakauden lopuksi, jonka arvet jäivät pysyviksi. ”Jätin taakseni intoni säveltää. Kadottaessani kotimaani kadotin myös itseni”, hän totesi. Toisin hänen kollegansa ikätoverinsa Sergei Prokofjev ja Igor Stravinsky, Rahmaninov elätti perhettään yksinomaan pianistina, lopetti säveltämisen käytännössä kokonaan, eikä kyennyt koti-ikävältään tuottamaan kuin muutaman pikkukappaleen pianolle ja kourallisen orkesteriteoksia, merkittävimpinä Sinfoniset tanssit (1940) ja Paganini-muunnelmat (1934).

Kolmas sinfonia (1936) syntyi luovan jakson päätteeksi pian Paganini-muunnelmien jälkeen Rahmaninovin lomapaikassa Sveitsissä. Kantaesitys oli syyskuussa 1936 Philadelphian orkesterin konsertissa Leopold Stokowskin johdolla, minkä jälkeen teosta ei juuri kuultu kymmeniin vuosiin. Sitä pidettiin pettymyksenä, epäonnisena muistutuksena säveltäjän vuosisadan vaihteeseen jääneistä taidoista, etenkin toisesta ja kolmannesta pianokonsertosta. Rahmaninov oli tuomiosta hämillään; hän piti teosta onnistuneimpanaan. Vaikka sinfonia ei vieläkään nauti samanveroista suosiota kuin kuuluisat pianokonsertot ja toinen sinfonia, sitä näkee yhä useammin ohjelmistoissa.

Kolmatta sinfoniaa on ymmärrettävästi verrattu edeltäjäänsä, vaikka teoksilla on ikäeroa lähes 30 vuotta. Kun toinen sinfonia kuuluu ajallisesti romantiikkaan, kolmas syntyi keskelle varhaista musiikin modernismia, johon Rahmaninov piti tietoisesti etäisyyttä. Kolmas on 40 minuutin kestossaan paljon edellistä tiiviimpi, tunneilmaisultaan etäisempi, jopa amerikkalaisempi, ja sen orkestraatio huomattavasti ilmavampi. Rahmaninov oli uudistunut. Kolmannen sinfonian paisutukset tuntuvat harkitun hillityiltä ja suvantokohdat 1900-lukulaisen järkeilyprosessin läpikäyneiltä, aivan kuin säveltäjä vielä kerran pyrkisi herättämään sammuneeksi luullun kipinänsä – ja kohtaisi nykyaikaiset vaatimukset pystyssä päin, romanttisia juuriaan unohtamatta.

Jaani Länsiö

suomi

Schuberts tonspråk var före sin tid. De sökande, vandrande, irrande och samtidigt målmedvetet framåt riktade melodierna har inspirerat Jörg Widmann. Hans verk Lied tar över där Schuberts av okänd anledning ofullbordade symfoni avslutas.

Sergej Rachmaninovs musik var lika djupt och fast rotad i 1800-talets Ryssland som hans hjärta. Melodierna i tonsättarens tredje symfoni är sprängfyllda av hemlängtan.

 

Dima Slobodeniouk

Dima Slobodeniouk (f. 1975) föddes i Moskva men flyttade år 1992 till Finland. Under de senaste tio åren har han blivit en av de internationellt mest framgångsrika finländska dirigenterna. Han har likt flera andra dirigentfenomen studerat vid Sibelius-Akademin under ledning av Jorma Panula, Leif Segerstam och Atso Almila. Till skillnad från många andra kolleger har Slobodeniouk dock klättar uppåt på karriärstegen i en mera maklig takt. Det var som violinelev Slobodeniouk först bekantade sig med musik. År 1994 sadlade han om i och med att han på Jyväskylä konservatorium deltog i sitt livs första dirigentkurs.

År 2013 inledde Slobodeniouk sitt arbete som chefdirigent för Galiciens symfoniorkester. Ifjol avslutade han sin femårsperiod som Sinfonia Lahtis chefdirigent. Under de senaste åren har Slobodeniouk gästat flera av världens bästa orkestrar, bland annat Londons, Berlins och New Yorks filharmoniker, Leipzig Gewandhaus, Bayerns radions symfoniorkester samt Bostons, Chicagos och Houstons symfoniker. Med HSO debuterade Slobodeniuk år 2001 då han dirigerade en barnkonsert. Numera är han en av stadsorkesterns återkommande gästdirigenter. Verken i kvällens konsertprogram är välbekanta för Slobodeniouk.

”Schuberts Ofullbordade är i praktiken den första romantiska symfonin i orkesterlitteraturen”, beskriver Slobodeniouk. ”Rachmaninovs tredje symfoni tänjer på romantikens gränser och utgör slutstationen för en stilperiod. Widmanns Lied respekterar Schuberts geniala förmåga att skriva en musik som alltid ’sjunger’. Här finns en direkt länk till Den ofullbordade symfonin. Det finns också likheter mellan hur Lied och Rachmaninovs tredje symfoni börjar. Publiken kan lägga märke till den bro som går från programmets början till dess slut.”

 

Franz Schubert: Symfoni nr 7 h-moll ”Den ofullbordade”

Ett av musikhistoriens största mysterier fick sin början i Graz år 1865. I dirigent Anselm Hüttenbrenners skrivbordslåda fann man partitursidor som utan minsta tvivel var skrivna med Franz Schuberts (1797-1828) handstil. Fyndet gav upphov till mängder av frågor. Varför hade Schubert aldrig skrivit verket färdigt? Varför hittades noterna i Graz, och dessutom nästan 40 år efter tonsättarens död?

Den officiella förklaringen är att Schubert år 1822 hade valts till hedersmedlem i Grazs Musikförening och att han av tacksamhet hade komponerat en symfoni åt Hüttenbrenner som var en av föreningens aktiva medlemmar. Teorin är underlig. Det var redan fyra år sedan Schubert skrivit en symfoni, och i mellantiden hade han lämnat flera symfonier på hälft. Knappast hade han tagit itu med ett så här stort verk för att tacka för ett rätt obetydligt hedersmedlemskap. Och  varför skulle han ha sänt föreningen en ofullbordad symfoni?

Då man hittade partituret innehöll det åtminstone hälften av en tredje sats, men av finalen fanns inte ett spår. Det är möjligt att Schubert blivit så förlamad av sin syfilisdiagnos att han satt verket åt sidan medan han vilade upp sig. Å andra sidan levde han i ytterligare sex år till och fullbordade bland annat sin Stora C-dursymfoni. Romantiker tänker att Schubert gav upp. De menar att de två första satserna var så fulländade att tonsättaren inte visste hur han skulle göra de två återstående satserna lika bra.

Men Schubert hade inget giltigt skäl att lämna symfonin på hälft. Det är alltså troligt att verket blev färdigt men att notsidor har försvunnit. Alternativt föredrog Schubert att använda symfonins musik i ett verk han fick ersättning för, exempelvis i den samtidigt skrivna musiken till pjäsen Rosamunde. Pjäsmusiken innehåller ett mellanspel i h-moll som ibland brukar framföras som h-mollsymfonins final.

Även i sitt ofullbordade skick är symfonin Schuberts mest kända verk. Den första satsen Allegro moderato inleds olycksbådande. De låga stråkarnas åtta takter långa tema spökar i hela satsen,  även i det stormiga genomföringspartiet. Huvudtemat framförs av klarinett och oboe, det rofyllda sidotemat av cellon. Den andra satsen Andante con moto ersätter den tragiska första satsens tragik med E-dur - men endast för en stund. Under ytan bubblar allt mörkare landskap.

 

Jörg Widmann: Lied

Tysken Jörg Widmann (f. 1973) är en mycket känd gestalt i vår tids musik. Han uppträder jorden runt som inte endast dirigent utan även klarinettist. Han torde vara ännu mera känd som tonsättare: exempelvis år 2018 var han enligt statistiska uppgifter den tredje mest framförda moderna tonsättaren efter John Williams och Arvo Pärt.

Widmanns musik är lätt att känna igen och man hör nästan alltid dess starka anknytning till det förflutna. Ödmjuka hänvisningar till tidigare generationers musik kommer till uttryck i eleganta allusioner. Historiens gestalter framträder dock inte som grälla effekter på helhetens bekostnad, tvärtom. Widmanns lån av Beethoven, Berg, Brahms, Haydn, Mahler, Mozart och Schumann utgör en naturlig del av musikens textur. Å andra sidan är han samtidigt trogen sina lärares Helmut Lachenmanns och Wolfgang Rihms stiluttryck.

Historiemedvetenheten är närvarande i också trilogin Lied–Chor-Messe (2002-2005) i vilken Widmann presenterar olika vokalstilar med rent instrumentala medel. Trilogins första verk Lied (2003) skrevs till Bambergs symfonikers och dirigent Jonathans Notts beställningsserie i vilken nya verk av nio samtida tonsättare framfördes i samma konserter som symfonier av Franz Schubert. Lied har som utgångspunkt Schuberts 600 lieder med sina flödande melodier och intima stämningsbilder. Widmann alluderar också till Schuberts kammarmusik med tongångar som kan uppfattas som rentav mahlerska. Sex år efter uruppförandet reviderade tonsättaren partituret, bland annat gjorde han verket kortare. Den nya versionen uruppfördes på BBC:s symfonikers konsert i London under ledning av Lawrence Renes.

 

Sergej Rachmaninov: Symfoni nr 3 op. 44

Sergej Rachmaninov (1873–1943) anses, och inte utan orsak, vara den mest ryska av de ryska tonsättarna. Revolutionen och flykten till väst påverkade djupt hans liv och karriär. En epok tog slut, ärren kom för att stanna. Rachmaninov konstaterade: ”Bakom mig lämnade jag lusten att komponera. Då jag förlorade mitt hemland förlorade jag mig själv.” Till skillnad från sina ålderskamrater Sergej Prokofjev och Igor Stravinsky förtjänade Rachmaninov pengar enbart som pianist. Han mer eller mindre slutade komponera. På grund av sin hemlängtan förmådde han inte skriva mer än en handfull verk för piano samt ett par orkesterstycken av vilka de mesta betydande är Symfoniska danser (1940) och Paganini-rapsodi (1934).

Den tredje symfonin (1936) skrevs medan Rachmaninov vistades i sin semestervilla i Schweiz och upplevde en kreativ period då även Paganini-rapsodin såg dagens ljus. Symfonin uruppfördes i september 1936 på Philadelphias orkesters konsert under ledning av Leopold Stokowski. Därefter var symfonin länge ospelad. Den ansågs vara misslyckad och svagare än de verk tonsättaren skrivit vid sekelskiftet, framförallt pianokonserterna två och tre. Rachmaninov förstod inte kritiken eftersom han menade att symfonin tvärtom var lyckad. Den åtnjuter inte en lika stor popularitet som de berömda pianokonserterna eller den andra symfonin. Numera stöter man dock allt oftare på den i konsertprogrammen.

Verket har rätt förståeligt jämförts med den nästan 30 år tidigare skrivna andra symfonin som tidsmässigt hör till den romantiska epoken. Den tredje symfonin skrevs mitt i en period av tidig musikalisk modernism som Rachmaninov medvetet tog avstånd till. I jämförelse med sin föregångare är den 40 minuter långa trean kompaktare, emotionellt mera distanserad, rentav mera amerikansk, och luftigare orkestrerad. Höjdpunkterna ter sig medvetet återhållsamma. Det är som om tonsättaren än en gång försökte hitta en gnista han redan trodde hade slocknat. Han är beredd att möta den moderna tidens krav men utan att förneka sina romantiska rötter.

svenska

Keskeneräinen Sinfonia by Schubert, Widmann, Rachmaninoff, Från (2022/2022), Dirigent Dima Slobodeniouk, Musiikkitalo, Helsingfors, Finland

Föreställningskrediter (Medverkande & produktionsteam )

Ensemble

Program, Om & Synopsis

Foton

Vidare läsning

Föreställningsdatum och lokaler

Spelplatser