Name: Aimard & Schönberg
Start: 2021-12-03T00:00:00.000Z
End: 2021-12-03T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Direzione d'orchestra

Susanna Mälkki

Orchestra

Pianoforte

Pierre-Laurent Aimard

Aimard & Schönberg

Helsinki

Finlandia

Musiikkitalo

Concert Hall

Aimard & Schönberg: Concert Overture in E major, op. 12 Szymanowski (+2 More)

Public

Concert Overture in E major, op. 12

Concerto for piano and orchestra op. 42

Sinfonia n. 8 in sol maggiore, op. 88, B. 163

Saileshwaran Thirumurthy

Approvato

Antonín Dvořák composed his Eighth Symphony on the occasion of his election to the Bohemian Academy of Science, Literature and Arts in 1889. The symphony earned more academic acclaim the following year when Dvořák conducted it in England after receiving an honorary doctorate from the University of Cambridge. Despite its academic beginnings, the symphony is loose and natural, one of the composer’s most delightful works.

Susanna Mälkki

Chief Conductor of the Helsinki Philharmonic Orchestra since 2016 and Principal Guest Conductor of the Los Angeles Philharmonic since 2017, Susanna Mälkki is a regular guest with the world’s most illustrious orchestras and at such opera houses as La Scala, the New York Metropolitan and the Vienna State Opera. From 2006 to 2013 she was Artistic Director of the Ensemble Intercontemporain in Paris on the invitation of Pierre Boulez and has conducted the premieres of works by many of the greatest contemporary composers. Beginning her career as a cellist and winning the Turku Cello Competition in 1994, she spent three years as principal cello in the Gothenburg Symphony Orchestra. Susanna Mälkki is a Chevalier of the Légion d’honneur in France, a Fellow of the Royal Academy of Music in London and a member of the Kungliga Musikaliska Akademien in Stockholm.

www.susannamalkki.com

 

Pierre-Laurent Aimard

Widely acclaimed as a key figure in the music of our time, Pierre-Laurent Aimard (b. 1957) has had close collaborations with many leading composers. Of the second Piano Concerto by Arnold Schönberg he performed with the Berlin Philharmonic Orchestra in 2011 he said:

“The Schönberg concerto is a very odd work. It’s the true dodecaphonic Schönberg. In its musical inspiration, it’s very Viennese, as the waltz in the first movement demonstrates. It’s very expressive, sombre and tragic, as the slow third movement shows. And it’s also perhaps very ironic, and very varied in terms of character, as in the fourth movement. But the second movement, a ‘scherzo fantastique’, is the shortest, and the one that possibly contains the best of himself. So in a huge variety of unexpected contrasts, there are menacing, overcast moments that lead to sudden huge explosions. This sort of anxious fragmentation reveals the Schönberg of the great Expressionist period.”

 

Karol Szymanowski: Concert Overture, Op. 12

The Concert Overture of 1905/1913 was the first work for orchestra to be composed by Karol Szymanowski (1882–1937), later known as the father of Polish Modernism. Whereas his early works still swore by the name of Chopin, this Overture is blatantly German in style and makes a deep bow to the tone poem Don Juan by Richard Strauss. His fellow countrymen, more concerned with establishing a national Polish identity and a successor to Chopin, were not impressed, and shortly before the Concert Overture’s premiere, Szymanowski had visions of the critics “leaving the hall with curses on their blue-stained lips”.

Despite its objective title, the Concert Overture is based on a poem by Szymanowski’s friend Tadeusz Miciński (1873–1918). “I shall lead you with the sound of horns to the land of the Aurora Borealis/and stain the sacrificial altar with blood/and recast you, the people, as demi-gods/with a wild song from the heart I will enrapture you/and give into your hands thunder – and the eagle.”

 

Arnold Schönberg: Piano Concerto, Op. 42

Arnold Schönberg (1874–1951) has gone down in history as the father of dodecaphony, also known as 12-tone technique, i.e. music in which each of the 12 notes in the scale is as important as all the others, unlike ‘tonal’ music anchored on a particular key. It is music that heeds a system, aims at objectivity and a sense that every note and even performance is utterly controlled. The Piano Concerto, Op. 42 of 1942 is the work of a later, mellower Schönberg. Though still dodecaphonic, it hints at a surreptitious return to a more romantic idiom emerging beneath the surface. From time to time there is even a suspicion – though very fleeting – of tonality.

Each movement bears a motto: “Life was easy / Suddenly hatred broke out / A grave situation was created / But life goes on.” The four movements are, however, performed without a break, and although they are coolly modernistic, they are nevertheless cast in the traditional moulds of a waltz, scherzo, adagio and rondo. The concerto is dedicated to the pianist and TV star Oscar Levant, a student who had asked his teacher, Schönberg, to write him a piece for piano.

 

Antonín Dvořák: Symphony No. 8 in G Major

Antonín Dvořák (1841–1904) comes closest to his authentic Bohemian style in his Symphony No. 8 of 1889. Not a trace remains of his early admiration for the German style of Brahms, and he wrote it at the height of summer in an idyllic country village north of Prague. In between composing he took long walks and entered into village life, and transferred the sounds of the birds and nature, and country dances almost as such to his symphony. “My head is so full of ideas,” he said. The symphony seems to radiate a positive, carefree message even when it takes a turn into a minor key. The first movement in fact begins in a minor key, but soon switches to the major with birdsong motifs and dances. Major and minor charmingly alternate in the pastoral Adagio landscape, and the bittersweet waltz of the Scherzo has become one of Dvořák’s most popular orchestral numbers. Rafael Kubelik the conductor said of the finale: “Gentlemen, in Bohemia the trumpets never call to battle – they always call to the dance!” And indeed, this symphony ends when the revels are at their height.

English

Antonín Dvořák kirjoitti kahdeksannen sinfoniansa juhlistamaan hänelle vuonna 1889 myönnettyä jäsenyyttä Tšekin tiede-, kirjallisuus- ja taideakatemiassa. Lisää akateemista tähtipölyä sinfonian päälle satoi seuraavana vuonna, kun Dvořák johti sen Englannissa salatuaan Cambridgen yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Akateemisen juhlaprotokollan leimaamasta alkutaipaleestaan huolimatta sinfonia on jäykistelemätön ja luonteva, yksi säveltäjänsä ihastuttavimmista.

 

Susanna Mälkki 

Susanna Mälkki on sukupolvensa arvostetuimpia kapellimestareita maailmassa. Hän on Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari vuodesta 2016 ja Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailija vuodesta 2017, ja työskentelee näiden lisäksi jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa, josta mainittakoon esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Münchenin filharmonikot, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO, New Yorkin filharmonikot ja kaikki muutkin USA:n nk. ”Big 5” -orkesterit. Oopperan alalla kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scala, New Yorkin Metropolitan -ooppera, Wienin valtionooppera ja Pariisin ooppera. Vuosina 2006-2013 Mälkki toimi Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa ja on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä. 
 
Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä.  

www.susannamalkki.com 

 

Pierre-Laurent Aimard

Pierre-Laurent Aimard (s. 1957) kuuluu niihin muusikoihin, joiden pitkäjänteinen työ ja laaja-alainen toimintasäde on jättänyt lähtemättömän jäljen aikamme äänimaailmasta niin uusien sävellysten kuin ympäri maailmaa leviävien ensilevytysten avulla.

Aimard on luonut mainetta erityisesti 1900-luvun musiikin tulkitsijana. Tätä ovat vankistaneet läheiset suhteet esimerkiksi Pierre Bouleziin, György Ligetiin, Karlheinz Stockhauseniin ja muihin uuden musiikin jättiläisiin. Arnold Schönbergin konserton hän on esittänyt esimerkiksi Berliinin filharmonikoiden solistina vuonna 2011, ja tuolloin hän kertoi siitä näin:

”Schönbergin konsertto on outo, hyvin myöhäinen teos. Se on aitoa dodekafonista Schönbergiä. Sen musiikillinen inspiraatio on varsin wieniläinen, kuten ensiosan valssissa. Se on ekspressiivinen, surullinen ja traaginen, kuten sen kolmas osa. Ja ehkä vähän ironinen, luonteeltaan vaihteleva, kuten neljäs osa. Mutta sen toinen osa, fantastinen scherzo, on lyhin ja sisältää parasta Schönbergiä. Siinä on yllättäviä ja vaihtelevia kontrasteja, ja uhkaavia, synkkiä, räjähdyksiin johtavia hetkiä. Tämänkaltainen ahdistunut sirpaleisuus paljastaa mahtavan, ekspressionistisen kauden Schönbergin.”

Aimardin uran tärkeimpiin palkintoihin kuuluvat mm. Grammy-palkinto vuonna 2005, Gramophone-palkinto vuonna 2017 sekä maailman suurimpiin musiikkipalkintoihin kuuluva, ”musiikin Nobeliksi” kutsuttu Ernst von Siemens Musikpreis vuonna 2017.

Jaani Länsiö

 

Karol Szymanowski: Konserttialkusoitto op. 12 

Siinä missä Frédéric Chopin johdatteli Puolan musiikkityylin kohti eurooppalaista romantiikkaa, Karol Szymanowski (1882–1937) saatteli sen osaksi 1900-luvun nopeasti avautuvaa maailmaa. Puolalaisen modernismin isäksi kutsutun säveltäjän varhaistuotanto vannoo silti vahvasti Chopinin nimeen, mutta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä syttynyt kiinnostus modernismiin toi Szymanowskin teoksiin sekä ulkoeurooppalaista eksotiikkaa että ennen kuulumattomia harmonioita.    

Konserttialkusoitto (1905/1913) on on Szymanowskin ensimmäinen orkesterikappale. Se valmistui hänen lopetellessa opintojaan kunnianhimoisena, Länsi-Eurooppaan kurkottavana keltanokkana. Konserttialkusoitto on häpeilemättömän saksalaistyylinen, Richard Straussin Don Juan -sävelrunolle syvään kumartava avauskappale. Ihannointia ei katsottu vain hyvällä: kansallista identiteettiään hamunneessa, seuraavaa Chopinia etsiskelleessä Puolassa rajan taakse katsomista pidettiin jopa häpeällisenä. Nuori Puola -yhdistyksen järjestämän kantaesityksen alla Szymanowski maalailikin mielessään, kuinka kriitikot poistuvat konserttisalista pidätellen kirosanoja ”sinisiksi värjäytyneillä huulillaan”. Vaikka säveltäjän myöhempi, nationalistinen varhaismodernismi loistaa teoksessa poissaolollaan, Konserttialkusoiton käsityötaitoa ja orkestraalisten erikoistehojen kekseliästä hyödyntämistä ei voi kiistää. On ilmeistä, että uusiessaan teosta vuonna 1913 kustantajaa varten Szymanowski hioi nimenomaan orkestraatiota.  

Objektiivisesta nimestään huolimatta teoksen taustalla on ohjelmallinen teksti, Szymanowskin ystävän Tadeusz Micińskin (1873-1918) kirjoittama runo. Johdatan teidät Aurora Borealisin maille käyrätorvien äänillä / ja tahrin uhrialttarin verellä / ja valan teidät, ihmiset, puolijumaliksi / villillä sydämen laululla lumoan teidät / ja annan käsiinne ukkosen – ja kotkan. 

 

Arnold Schönberg: Pianokonsertto op. 42

Itävaltalaista Arnold Schönbergiä (1874–1951) pidetään niin sanotun dodekafonian eli 12-sävelmusiikin isänä. Vaikka jo häntä ennen oli teoretisoitu eri sävellystekniikoita sävellajien murtamiseksi, nimenomaan Schönbergin kirjoitukset kaikkien 12 sävelen tasavertaisesta käyttämisestä ovat nousseet koko 1900-luvun eurooppalaisen musiikin tärkeimmiksi opinkappaleiksi. Alban Bergin ja Anton Webernin kanssa muodostamaansa Wienin toista koulukuntaa pidetään yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä musiikillisista liikkeistä.

Schönbergin ja hänen seuraajiensa musiikkia leimaa järjestelmällisyys, pyrkimys objektiivisuuteen ja tunne jokaisen sävelen ja jopa esityksen täydellisestä kontrolloimisesta. Vanhemmiten Schönberg tosin pehmeni palaamalla 1800-luvun juurilleen, mutta hänen seuraajansa riisuivat musiikkia yhä pelkistetympään suuntaan. Näitä saksalaisperäisiä kehityssuuntia psykohistorioitsijat ovat tulkinneet tiedostamattomana vastareaktiona maailmansotien aiheuttamaan kaaokseen ja käsittelemättömiin tunnekuohuihin.

Pianokonsertto op. 42 (1942) on Schönbergin myöhäisimpiä teoksia. Se noudattaa perinteistä dodekafoniaa, joskin säveltäjän vaivihkainen paluu romantiikan tunneilmaisuun kuplii jo pinnan alla – musiikki tuntuu ajoittain kallistuvan jopa sävellajeihin, joskin vain hetkeksi kerrallaan. Schönberg myös luonnosteli jokaiseen osaan sen tunnelmaa kuvaavan moton – ”Elämä oli niin helppoa… yhtäkkiä viha purkautui… vakava tilanne luotiin… mutta elämä jatkuu”. Lopullisesta versiosta hän poisti kaikki jäljet tarinallisuudesta. Moinen sentimentaalisuus ei ollut modernistille sopivaa.

Konserton neljä osaa soitetaan ilman osien välisiä taukoja. Vaikka modernistinen tunnekylmyys saattaa peittää musiikin selvimpiä karaktereja, osien luonteet ovat vanhat ja tutut: valssi, scherzo, adagio ja rondo. Teos on omistettu pianistille ja tv-tähdelle Oscar Levantille, joka opiskeli Schönbergin johdolla ja toivoi tältä pianoteosta itselleen. Kantaesityksen helmikuussa 1944 New Yorkin NBC:n Studioilla soitti modernistien vakiopianisti Eduard Steuermann ja Leopold Stokowski johti NBC Symphonya.

 

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri

Antonín Dvořákin (1841–1904) ura sinfonikkona käynnistyi hitaasti. Kaksi ensimmäistä sinfoniaa syntyivät jo 1860-luvun alussa, mutta niitä ei voi pitää onnistuneina – eikä niitä säveltäjän elinaikana todennäköisesti esitettykään. Kolmas ja neljäs sinfonia valmistuivat Dvořákin läpimurron kynnyksellä 1873 ja ennakoivat tulevia brahmsilaisia tehoja, mutta vasta sinfonia nro 6 (julkaisuaikanaan sinfonia nro 1) ansaitsi paikkansa kaanonissa. Tähän myös huipentui Dvořákin slaavilainen kausi, joka sai nyt antaa tietä yleiseurooppalaisille vaikutteille. Seitsemäs sinfonia (1885) oli jo avoin rakkauskirje Brahmsin saksalaiselle tyylille, jolla Dvořák tavoitteli kansainvälisempää yleisöä ilmeisesti kustantajansa toiveesta. Vaihe jäi lyhytikäiseksi. Yhdeksäs sinfonia taas hyppäsi sivuraiteille amerikkalaisuudellaan.

Lähimmäksi autenttista böömiläistyyliä Dvořák pääsee sinfoniassa nro 8 G-duurissa (1889). Siinä ei kuulu pisaraakaan raskaasta saksalaisesta painolastista, jonka tuskanhuudot sävyttävät seitsemättä sinfoniaa. Teos valmistui keskellä kauneinta kesää ja idyllistä maaseutua, Prahan pohjoispuolella Vysokán kylässä. Sävellystyön lomassa Dvořák teki pitkiä kävelylenkkejä metsäpoluilla ja tutustui paikalliseen elämäntyyliin. Linnunlaulut, luontoäänet ja maalaistanssit siirtyivät sinfoniaan lähes sellaisinaan. ”Melodiat vain tulvivat päähäni!” Dvořák on kertonut.

Sinfonia tuntuu levittävän positiivisuuden ja huolettomuuden ilosanomaa silloinkin, kun musiikki kääntyy kohti mollin sävyjä. Ensiosa Allegro con brio alkaa mollissa, mutta kääntyy pian duuriin linnunlauluaiheilla ja tansseilla. Pastoraalimaisessa Adagiossa duuri ja molli limittyvät sulavasti toistensa lomaan. Scherzo on katkeransuloinen valssi, josta on tullut yksi Dvořákin suosituimmista orkesterinumeroista. Finaalista tšekkiläinen kapellimestari Rafal Kubelik on todennut: ”Böömissä trumpetit eivät koskaan kutsu taisteluun – vaan aina tanssiin”. Todellakin, tämä sinfonia päättyy keskellä kyläläisten juhlahumua.

Jaani Länsiö

suomi

Antonín Dvořák skrev sin åttonde symfoni för att fira att han år 1889 tilldelats ett medlemskap i Tjeckoslovakiens akademi för vetenskap, litteratur och konst. Året därpå dirigerade han verket i England i samband med att han blivit hedersdoktor vid universitetet i Cambridge. Symfonin är dock inte det minsta akademisk utan tvärtom till sin musik en av tonsättarens mest attraktiva.

 

Susanna Mälkki

Susanna Mälkki är en av sin generations internationellt mest respekterade dirigenter. Hon är Helsingfors stadsorkesters chefdirigent sedan år 2016 och Los Angeles filharmonikers första gästdirigent sedan år 2017. Hon samarbetar dessutom regelbundet med bland annat Berlins filharmoniker, Münchens filharmoniker, Bayerns radios symfoniorkester,  Concertgebouw-orkestern i Amsterdam och Londons symfoniorkester samt New Yorks filharmoniker och de övriga amerikanska ”Big 5” -orkestrarna. Hon dirigerar regelbundet vid de mest betydande internationella operahusen såsom La Scala, Metropolitan, Wiener Staatsoper och Paris opera. På inbjudan av Pierre Boulez var Mälkki 2006-2013  konstnärlig ledare för Ensemble Intercontemporain i Paris. Hon har lett uruppföranden av flera av vår tids viktigaste tonsättare.

Mälkki inledde sin musikerbana som cellist. Hon vann första pris i Åbo cellotävling år 1994 och arbetade i tre års tid som alternerande solocellist i Göteborgs symfoniorkester. Hon har tilldelats bl.a. Pro Finlandia-medaljen och är Riddare av Franska Hederslegionen.

www.susannamalkki.com

 

Pierre-Laurent Aimard

Pierre-Laurent Aimard (f. 1957) är en av de musiker vars långvariga verksamhet och inflytande har lämnat ett outplånligt spår i vår tids ljudvärld såväl i form av nya kompositioner som internationellt spridda world premiere recordings.

Det är som en tolk av 1900-talsmusik Aimard blivit speciellt berömd. Han har samarbetat med sådana giganter inom den nya musiken som till exempel Pierre Boulez, György Ligeti och Karlheinz Stockhausen. Arnold Schönbergs konsert har han framfört tillsammans med bland annat Berlins filharmoniker år 2011, då han berättade följande:

”Schönbergs konsert är ett märkligt, mycket sent verk. Den är dodekafoniskt Schönbergsk. Musiken i den första satsens vals är mycket wiensk. Det finns expressivitet, sorg och tragik i den tredje satsen. Det finns också inslag av ironi och växlande karaktärer, framförallt i den fjärde satsen. Men det är den korta andra satsen, ett fantastiskt scherzo, som innehåller det bästa av Schönberg. Den har de expressiva gester man finner i hans mellanperiod. Här finns oväntade kontraster, angstig motivfragmentering, hotfulla ögonblick som leder till abrupt explosiva utbrott.”

Aimard har tilldelats flera betydande musikpris, bland annat Grammy-priset år 2005, Gramophone-tidningens pris år 2017 och ”musikens Nobelpris”, Ernst von Siemens Musikpreis år 2017.

 

Karol Szymanowski: Konsertuvertyr op. 12

Om Frédéric Chopin ledde Polens musik i den europeiska romantikens riktning var det Karol Szymanowski (1882–1937) som gjorde den till en del av 1900-talets internationella musik. Han har kallats för den polska modernismens fader. Hans tidiga verk är ännu trogna Chopin, men vid tiderna för första världskrigets utbrott blev han intresserad av modernismen. Szymanowskis musik började färgas av såväl utomeuropeisk exotism som originella harmonier.

Konsertuvertyren (1905/1913) är Szymanowskis första orkesterstycke. Han skrev det i slutet av sina studieår då han var en ambitiös gröngöling som ville väcka uppmärksamhet i Västeuropa. Uvertyren är skriven i en öppet tysk stil och dess uppenbara förebild är Richard Strauss tondikt Don Juan. Tilltaget bemöttes inte endast positivt. Polen sökte efter en ny Chopin och en egen nationell identitet och att så här starkt ta fasta på tysk musik uppfattades som rentav skamligt. Inför det av Det unga Polen- föreningen organiserade uruppförandet fantiserade Szymanowski om hur kritikerna lämnar salen med ”blått färgade läppar” då de sväljer svordomar. Verket innehåller inget av tonsättarens senare, nationalistiska förmodernism, men det går inte att förneka att hantverket och uppfinningsrikedomen är på en hög nivå. Det är uppenbart att Szymanowski finslipade orkestreringen då han år 1913 lämnade det till en förläggare.

Verket må ha en abstrakt titel men det utgår trots det från en dikt skriven av Szymanowskis vän Tadeusz Miciński (1873-1918): Med valthornens ljud / leder jag er till Aurora Borealis boningar / och fläckar offeraltaret med blod / och viger er, människor, till halvgudar, / med hjärtats vilda sång förtrollar jag er / och sätter i era händer åskan - och en örn.

 

Arnold Schönberg: Pianokonsert op. 42

Österrikaren Arnold Schönberg (1874–1951) anses vara dodekafonins dvs. 12-tonmusikens fader. Också andra hade förvisso teoretiserat om möjliga kompositionsmetoder som skulle bryta med tonaliteten. Men det är framförallt Schönbergs skrifter om de 12 tonernas jämlika bruk som i den europeiska 1900-talsmusiken har tilldelats status av en doktrin. Tillsammans med Alban Berg och Anton Webern utgjorde Schönberg Den andra Wienskolan, en av det förra århundradets mest betydande musikaliska rörelser.

Schönberg och hans följeslagare skrev en musik som präglas av systematik och strävan till objektivitet samt ett försök att uppnå fullständig kontroll över varje not och rentav verkets framförande. På äldre dagar mjuknade dock Schönberg och återvände till sina 1800-talsrötter, Hans efterföljare började däremot skriva en allt mera avskalad musik. Dylika tyskbaserade utvecklingslinjer har av psykologiskt riktade historiker tolkats som undermedvetna motreaktioner till det kaos och de obearbetade känslostormar som världskrigen hade gett upphov till.

Pianokonserten op. 42 (1942) är ett av Schönbergs sena verk. Den är traditionellt dodekafonisk men under ytan bubblar tonsättarens försåtliga återkomst till romantikens känslouttryck: musiken är ställvis nästan tonal, dock endast för en stund åt gången. I skisserna hade varje sats ett motto som beskrev dess atmosfär: ”Livet var så lätt… plötsligt utbröt hat… en allvarlig situation uppstod… men livet går vidare.” I verkets slutliga version raderade Schönberg bort alla spår av ett narrativt innehåll. Dylik sentimentalitet var opassande för en modernist.

Konserten har fyra satser som framförs utan paus. Även om musikens allra tydligaste karaktärer blir dolda under en modernistisk känslokyla går det att urskilja att satserna är en vals, ett scherzo,  ett adagio och ett rondo. Verket är tillägnat pianisten och televisionsstjärnan Oscar Levant som studerade för Schönberg och hade önskat att denne skrivet åt honom ett pianoverk. I uruppförandet i februari 1944 i NBC:s studio i New York var solist den av modernisterna ofta  anlitade Eduard Steuermann. NBC:s symfoniker dirigerades av Leopold Stokowski.

 

Antonín Dvořák: Symfoni nr 8 G-dur

Antonín Dvořáks (1841–1904) bana som symfoniker startade långsamt. Han skrev sina två första symfonier redan i början av 1860-talet. Verken kan inte anses vara lyckade, och troligen framfördes de inte under tonsättarens livstid. Symfonierna tre och fyra, som redan förebådar vissa brahmska inslag, skrev Dvořák kort före sitt genombrott 1873. Hans slaviska period når sin kulmen i symfoni nr 6 (som gavs ut med ordningsnumret 1), den första av hans symfonier som förtjänar en plats i musikens kanon. Härefter följer, tydligen på förläggarens önskan att rikta sig en internationell publik, en öppenhet för centraleuropeiska intryck: den sjunde symfonin (1885) är som ett kärleksbrev till Brahms tyska stil. Men det blev inget beständigt och i den nionde symfonin steppade Dvořák över till en amerikansk stil.

Det är i den åttonde symfonin (G-dur, 1889) som Dvořák kommer allra närmast en autentiskt böhmisk stil. Musiken saknar varje uns av den tungrodda tyskhet och angstighet som färgat av sig på den sjunde symfonin. Verkets skrevs mitt i sommaren ute på den idylliska landsbygden, i byn Vysoká som befinner sig norr om Prag. Vid sidan om kompositionsarbetet gjorde Dvořák långa promenader på skogsstigarna och bekantade sig med den lokala livsstilen. Fågelsång, naturljud och folkdanser kom nästan som sådana med i symfonins musik. ”Melodierna bara dök upp i huvudet på mig!” har Dvořák berättat.

Symfonin tycks utstråla positivism och bekymmerslös glädje även då den använder molltoner. Den första satsen Allegro con brio inleds i moll, men slår snart över i dur med hjälp av kvittrande fågelmotiv och danser. I det pastorala Adagiot glider musiken smidigt mellan dur och moll. Scherzot är en bitterljuv vals som har blivit ett av tonsättarens mest populära orkesterstycken. Om finalen har den tjeckiska dirigenten Rafal Kubelik konstaterat: ”I Böhmen kallar trumpeter aldrig till strid - endast till dans.” Och sannerligen, denna symfoni avslutas mitt i bybornas hålligång.

svenska

Aimard & Schönberg by Szymanowski, Schoenberg, Arnold, Dvořák, Da (2021/2021), Direttore d'orchestra Susanna Mälkki, Musiikkitalo, Helsinki, Finlandia

Crediti di rappresentazione (Cast e team di produzione )

Ensemble

Programma, informazioni e sinossi

Foto

Ulteriori letture

Date e sedi delle rappresentazioni

Sedi