Name: Kadonnut Sinfonia
Start: 2021-12-17T00:00:00.000Z
End: 2021-12-17T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Conductor

Julian Rachlin

Orchestra

Violinist

Violin

Violist

Sarah McElravy

Viola

Violin I

Kadonnut Sinfonia

Helsinki

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Kadonnut Sinfonia: Symphony in C major Berezovsky, Maxim (+2 More)

Public

Symphony in C major

Sinfonia concertante in E-flat for violin and viola, K. 364

Symphony No. 5

Saileshwaran Thirumurthy

Approved

What does the first symphony ever composed in the Russian Empire sound like? Ukrainian composer Maxim Berezovsky studied under the Italian Masters at both the St. Petersburg Court and the Bologna Academy of Music, from which he graduated with honours a few months after Wolfgang Amadeus Mozart. Berezovsky's supposedly lost symphony was found in the Vatican archives in 2000. Film director Andrei Tarkovsky describes the life of Berezovsky in his film Nostalgia, the protagonist of which travels to Italy to carry out research about the 18th-century homesick Russian composer.  More than a hundred years later in Russia, symphonies were composed by the likes of Pyotr Tchaikovsky, who posed great questions in his Fifth Symphony: To be or not to be? Which wins, fate or strong will? Does suffering lead to victory? The dramatic wrestling with these thoughts is sweetened by the third movement composed to the soft rhythm of a waltz. 

The violin, viola and orchestra converse gracefully in the Sinfonia Concertante, with Julian Rachlin and Sarah McElravy performing as soloists. 
 

Watch and listen both live and on-demand through the Helsinki-kanava site and via the HKO Screen-app. 
LINK TO HELSINKI-KANAVA

Watch live and discuss through the orchestra's YouTube channel 
LINK TO YOUTUBE

 

 

Julian Rachlin

Born in Lithuania in 1974, Julian Rachlin emigrated to Vienna with his family at the age of three. A veritable Wunderkind, he was the youngest ever soloist to appear with the Vienna Philharmonic Orchestra, at the invitation of Riccardo Muti. He has since been a guest with practically all the world’s leading orchestras – including the HPO in 2010. He is also a celebrated conductor and is at present Principal Guest Conductor of the Turku Philharmonic and Principal Artistic Partner of the UK’s Royal Northern Sinfonia. Tonight marks his conducting debut with the HPO. Mr Rachlin plays the 1704 “ex Liebig” Stradivari, on loan to him from the Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung in Vienna.

 

Sarah McElravy

Equally respected as a violinist and violist, Sarah McElravy (Canada) studied at the Cleveland Institute of Music and Yale University’s School of Music. A founding member of the Linden String Quartet, she also founded the Chamber Music Society México bringing leading artists to perform and provide educational programmes for talented young Mexicans. This season, she has performed Mozart’s Sinfonia Concertante with her husband, Julian Rachlin, in Dortmund, Graz and Stockholm, and in spring this year the violin-viola version of the Bruch Double Concerto in Turku. Sarah McElravy plays a 1785 Lorenzo Storioni viola on loan to her from the Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung in Vienna.

 

Maxim Berezovsky: Symphony in C

Just when Maxim Berezovsky was born is open to speculation, but he is known to have seen the first light of day in what is now Ukraine and quite possibly studied in Kiev. He was the Russian Empire’s first court composer and is attributed with the honour of having composed the first symphony and opera in Russian history. One thing is certain, namely that he was in Bologna in Italy at the same time as Mozart, and they both studied with the same Padre Martini. On his return to Russia, he served at the court of Catherine the Great and died in 1777. The Symphony in C (c. 1770–1773) dates from his time in Italy and was only discovered in the Vatican archives some 20 years ago. Its three movements are performed without a break, which suggests that the work was quite possibly intended as the overture to his only opera, Il Demofonte.

 

Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia Concertante in E Flat, KV 364

The Sinfonia Concertante – a cross between a symphony and a concerto – was all the rage when Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) visited Paris in 1778. No wonder, therefore, that he was inspired to write two of his own: one for four wind instruments that has been lost and, possibly back home in Salzburg, one for violin, viola and orchestra. The solo parts were probably tailored for him (on the viola) and his father (on the violin) to play; this no doubt explains why the two instruments are given equal prominence. The work is a brilliant example of Mozart’s ability to weave two solo parts into an orchestral texture that has all the richness of a symphony and is bolder and more substantial than in concertos in general at that time. It avoids all the superficiality of his five violin concertos and those for two and three pianos, being as packed with drama as a tragic opera in which the main characters engage in heart-to-heart dialogue. The weightiest moments come in the second movement: assuming that the soloists are father and son, could they be discussing the sudden death of wife/mother Anna Maria Mozart during the trip to Paris?

 

Pyotr Tchaikovsky: Symphony No. 5 in E Minor, Op. 64

Life looked grim for Pyotr Tchaikovsky (1840–1893) in the mid-1870s. His marriage had failed and he would soon have to confront his homosexuality – still a criminal offence at that time. His fourth symphony (1888), equipped with a programme, was his first attempt to handle the crisis, and the fifth, ten years later, was a sort of continuation. The idea of both is the relationship between man and fate.

The clarinets begin the first movement with the motto that will, like an idée fixe, run right through the symphony. It is a quotation from Glinka’s opera A Life for the Tsar, where it accompanies the words “turn not into sorrow”. This motto will keep cropping up, at times mournful as in a funeral march and at others dancing or triumphant. The second movement again reflects the composer’s anguish. Tchaikovsky is said to have pencilled in the score: “Oh, how I love... if you love me... With desire and passion.” The third, by contrast, is the carefree waltz of a master ballet composer and the fourth builds up to a mighty march in a major key with the final realisation that we simply have to accept our fate.

English

Miltä kuulostaa ensimmäinen Venäjän keisarikunnassa sävelletty sinfonia?

Ukrainalainen säveltäjä Maxim Berezovsky opiskeli italialaisten mestarien johdolla sekä Pietarin hovissa että Bolognan musiikkiakatemiassa, josta hän valmistui erinomaisin arvosanoin muutamia kuukausia myöhemmin kuin Wolfgang Amadeus Mozart. Berezovskyn kadonneeksi luultu sinfonia löytyi Vatikaanin arkistojen uumenista vuonna 2000.  Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski maisemoi Berezovskyn elämäkerran elokuvaansa Nostalgia, jonka päähenkilö matkustaa Italiaan tutkimaan 1700-luvulla elänyttä, koti-ikävästä kärsinyttä venäläissäveltäjää. 

Reilut sata vuotta myöhemmin Venäjällä sinfonioita sävelsi muun muassa Pjotr Tšaikovski, joka valutti viidenteen sinfoniaansa painavia kysymyksiä: Ollako vai eikö olla? Kumpi voittaa, kohtalo vai luja tahto? Kärsimysten kautta voittoon? Dramaattista aatospainia sulostuttaa hehkeän valssin tahtiin sävelletty kolmas osa.

Viulu, alttoviulu ja orkesteri keskustelevat viehkein äänenpainoin Sinfonia concertantessa, solisteina aviopari Julian Rachlin ja Sarah McElravy. 

Katso ja kuuntele suorana ja tallenteena Helsinki-kanavalla ja HKO Screen -sovelluksessa.
LINKKI HELSINKI-KANAVALLE

Katso suorana ja keskustele orkesterin YouTube-kanavalla.
LINKKI ORKESTERIN YOUTUBE-KANAVALLE.

 

 

Julian Rachlin

Liettualaissyntyisen, jo 3-vuotiaana Wieniin muuttaneen Julian Rachlinin (s. 1974) ura alkoi ihmelapsena – ja jatkuu ihmeaikuisena. Yhdeksänvuotiaana alkoivat viulutunnit Wienin Privatuniversitätissä Boris Kuschnirin johdolla ja yksityisesti Pinchas Zukermanilla. Vuonna 1988 Rachlin voitti Eurovision nuorten muusikoiden kilpailun ja sai kutsun Riccardo Mutin johtaman Wienin filharmonikoiden solistiksi orkesterin historian nuorimpana.

Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, Rachlin on vieraillut käytännössä kaikissa tärkeimmissä orkestereissa solistina, useasti, myös Helsingin kaupunginorkesterissa vuonna 2010 John Storgårdsin johdolla. Nykyään hän myös johtaa orkestereita; Rachlin on vieraillut esimerkiksi Chicagon, Wienin ja Birminghamin sinfoniaorkestereissa sekä Israelin ja Moskovan filharmonisissa orkestereissa. Hän on tällä hetkellä Turun filharmonisen orkesterin päävierailija ja Newcastlen Royal Northern Symphonyn taiteellinen partneri. Tänään hän debytoi HKO:n kapellimestarivieraana.

Rachlinin instrumentti on ”Ex-Liebig” Stradivarius vuodelta 1704, jonka on hänelle lainannut Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung.

 

Sarah McElravy

Kanadalainen Sarah McElravy on yksi harvoista yhtälailla viululla kuin alttoviululla esiintyvistä virtuooseista. Koulunsa hän kävi Paul Kantorin ja Stephen Rosen johdolla ja valmistui Clevelandin musiikki-instituutista maisteriksi. Opintoja hän täydensi Yalen maineikkaassa musiikkikoulussa syventymällä jousikvartettisoittoon Tokyo String Quartettin mentoroimassa ohjelmassa. Itse McElravy on Linden String Quartettin perustajajäsen, ja hän on perustanut myös Chamber Music Society Mexicon, joka tarjoaa maailmanluokan kamarimusiikkikonsertteja ja meksikolaisnuorten esiintymistilaisuuksia México Cityssä.

McElravy on soittanut Mozartin Sinfonia Concertantea tällä kaudella puolisonsa Julian Rachlinin rinnalla Dortmundissa, Grazissa ja Tukholmassa, ja aiemmin keväällä he esittivät mm. Turussa Max Bruchin kaksoiskonserton. McElravyn alttoviulu on vuoden 1785 Lorenzo Storioni, jonka on hänelle käyttöön antanut wieniläinen Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung.

Jaani Länsiö

 

Maksim Berezovsky: Sinfonia C-duurissa

Maksim Berezovskyn elämä ja teot ovat pitkälti hämärän peitossa. Hänen syntysijansa on paikannettu Kasakkahetmenaattiin, nykyisen Ukrainan alueelle Gluhoviin, mutta arviot syntyvuodesta vaihtelevat. Hän syntyi joskus vuosien 1725 ja 1745 välillä, ja todennäköisesti opiskeli Kiovan musiikkikoulussa, joskin pitävät todisteet puuttuvat. Ainakin hän oleskeli Bolognassa yhtä aikaa Mozartin kanssa ja sai opetusta arvostetulta Padre Martinilta aivan kuten Mozartkin. Venäjälle palattuaan hän työskenteli Katariina Suuren alaisuudessa, kunnes kuoli vuonna 1777 joko hulluuskohtauksen laukaisemaan itsemurhaan tai äkilliseen kuumetautiin.

Berezovsky tunnetaan Venäjän keisarikunnan ensimmäisenä hovisäveltäjänä, ja hänen nimiinsä on pantu myös Venäjän historian ensimmäinen ooppera ja sinfonia. Ukrainalaiset pitävät Berezovskya ja hänen sävellyksiään toki ukrainalaisina. Sinfonia C-duurissa (n. 1770–1773) on peruja Berezovskyn Italian-vuosilta. Teoksen uskottiin jo tuhoutuneen, kunnes se löytyi Vatikaanin arkistoista 2000-luvun taitteessa. Sitä on tuskin tarkoitettu itsenäiseksi numeroksi, vaan luultavimmin Il Demofonte -oopperan alkusoitoksi – sinfonian kolme osaa soitetaan nimittäin alkusoittosinfonioille tyypillisesti yhteen. Mozartilainen allegro molto etenee määrätietoisesti sonaattimuodon periaatteita hyödyntäen kohti jännitteistä dominanttisointua, josta käynnistyy hidas osa, tanssinomainen andante. Finaaliosa presto päättää teoksen asianmukaiseen ilotteluun.

 

W. A. Mozart: Sinfonia Concertante Es-duurissa KV 364

W. A. Mozart (1756–1791) vietti elämänsä matkailemalla ympäri Euroopan suurkaupunkeja. Jokainen reissu poiki uusia innovaatioita tyylissä, tyylilajissa tai soitinnuksessa. Lontoossa hän sävelsi ensimmäiset jousisinfoniansa, Italiassa oppi oopperamusiikin perusteet, Baijerissa tutustui suurten orkestereiden sointeihin ja Prahassa kuuli, mihin kaikkeen puhallinsoittimet venyvät. Pariisissa Mozart vieraili kolmasti. Viimeisellä matkaltaan vuonna 1778 hän tutustui usean solistin Sinfonia Concertanteen, joka oli Pariisissa suurinta huutoa.

Sekä Pariisissa että paluumatkalla Salzburgiin Mozart sävelsi useita monen solistin teoksia. Sinfonia Concertanteja hän sävelsi kaksi, joista toinen neljälle puhaltajalle on sittemmin kadonnut. Toisen Sinfonia Concertanten, teoksen viululle, alttoviululle ja orkesterille Mozart teki todennäköisesti vuonna 1779 palattuaan Salzburgiin. Sinfoniaa ja konserttoa yhdistelevä muoto oli salzburgilaisille tyystin vieras, eikä käsikirjoituksen säilyneissä palasissa ole päivämäärä- tai esitysmerkintöjä. Koska tilausta ei selvästikään ollut, Sinfonia Concertante jäi Mozartin viimeiseksi usean solistin konsertoksi.

Todennäköisesti Mozart räätälöi viuluosuudet isälleen ja alttoviulun itselleen. Oman osuutensa hän nosti vähintään yhtä näyttävään rooliin – kirjaimellisesti. Alttoviulun osuus on nimittäin kirjoitettu Es-duurin sijasta matalampaan D-duuriin, mutta soittimen viritystä on vastaavasti nostettu puoli sävelaskelta. Tempulla Mozart on tavoitellut alttoviululle korkeampaa, viulua lähentelevää kirkkautta. Nykyesityksissä viritys jätetään usein ennalleen ja soitetaan suoraan Es-duurissa.

Sinfonia Concertantea Es-duurissa pidetään tyylilajinsa loistokkaimpiin kuuluvana teoksena. Siinä Mozart yhdistää kaksi solistiosuutta sinfonisesti rikkaaseen, tyypillistä konserttoa runsaampaan ja rohkeampaan orkesterisointiin. Teos välttää kaikenlaisen pintaliidon, joka leimaa Mozartin viittä viulukonserttoa sekä kahden ja kolmen pianon konserttoja. Teos on täynnä draamaa kuin traaginen ooppera, jonka päähahmot ovat ajautuneet vakavaan dialogiin. Painavimmat hetket koetaan toisessa osassa: jos solistit ovat isä ja poika, onko puheenaiheena Mozartin Pariisin-matkalla äkillisesti kuollut äiti, Anna Maria Mozart?

 

Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 5 e-molli op. 64

Pjotr Tšaikovski (1840–1893) oli ajautunut kriisiin 1870-luvun puolessa välissä. Hän oli avioitunut oppilaansa kanssa, mutta joutui pian myöntämään olevansa homoseksuaali. Kulissiavioliitto pysyi kasassa vain paperilla, kun Tšaikovski itse matkaili Euroopassa ja keskittyi säveltämiseen. Mesenaatti Nadežda von Meckin suoman avokätisen 6000 ruplan vuosirahalla hän pystyi omistautumaan taiteelleen täydellisesti.

Kriisiä Tšaikovski käsitteli ensimmäistä kertaa neljännessä sinfoniassaan. Kymmenen vuotta myöhemmin syntynyt viides sinfonia (1888) on eräänlainen jatko-osa. Kummankin kantavana teemana on yksilön suhde kohtaloonsa, vääjäämätöntä vastaan kamppaileminen ja osaansa alistuminen eli totuuden myöntäminen. Viidennessä sinfoniassa ei ole aukotonta kirjallista ohjelmaa kuten neljännessä, mutta Tšaikovskin luonnostelmista löytyy viitteitä johdonmukaisesti etenevästä tarinasta, jolla on tarkka rakenne ja sanoma: miehen kamppailu kohtaloaan vastaan rakkauden ja elämänjanon houkutellessa kohti kiellettyjä iloja.

Sinfonia alkaa johdannolla, joka esittelee koko teoksen tärkeimmän teeman, tai moton, klarinetilla. Motto toistuu ja muuntuu läpi teoksen ja kuvaa itse kohtaloa samaan tapaan kuin Hector Berliozin  ’idée fixe’ Fantastisessa sinfoniassa. Tšaikovski on lainannut teeman Mihail Glinkan oopperasta Elämä tsaarille, jossa se on aseteltu sanoihin ”älä vaivu suruun”. Teema vaihtelee ilmiasuaan osasta toiseen kuin elämä suuntaansa, se kuuluu milloin surumarssinomaisena valituksena, milloin huolettomana  tanssina, milloin voitonriemuisena fanfaarina.

Myös toisen osan käyrätorvimelodialla on musiikkia syvempi merkitys. Tšaikovskin väitetään sanoittaneen sitä kirjoittamalla partituuriin ”Voi, kuinka rakastan… jos sinä rakastat minua… kaipuulla ja intohimolla…”. Kolmas osa symboloi elämän helppoutta kepeähköillä valsseilla, joissa kuuluu jälkiä Tšaikovskin baleteista. Finaaliosa kasvaa loppuhuipennukseen kehittelemällä kohtalonteemasta mahtipontisen marssin duurissa – kamppailun uuvuttama mies ymmärtää vihdoin, että kohtaloaan on turha väistellä: elämä on hyväksyttävä kaikkinensa, sellaisenaan.

Jaani Länsiö

suomi

Vi förberder som bäst en säker konserthöst och kommer att informera om konsertrutiner och biljettförsäljning i augusti.
Hur låter den första symfoni som skrevs i Kejsardömet Ryssland? Den ukrainska tonsättaren Maxim Berezovskij studerade för italienska mästare vid både hovet i Petersburg och musikakademin i Bologna varifrån han utexaminerades med utmärkta vitsord endast ett par månader efter Wolfgang Amadeus Mozart. Man trodde länge att Berezovskijs symfoni var försvunnen, men år 2000 hittades den i Vatikanens arkiv. Filmregissör Andrej Tarkovskij använde sig av Berezovskijs biografi i Nostalghia, filmen i vilken huvudpersonen reser till Italien för att forska i en rysk tonsättare som bodde där på 1700-talet men samtidigt led av hemlängtan.  

Drygt hundra år senare skrevs symfonier i Ryssland av bland annat Pjotr Tjajkovskij. Hans femte symfoni bygger på svåra frågor: Vara eller inte vara? Segrar ödet eller viljan? Bringar lidanden lycka och framgång? Den dramatiska kampen balanseras upp av den tredje satsen, en sirlig vals.  

Violin, altviolin och orkester för ett graciöst samtal i Mozarts Sinfonia Concertante. Solister är det äkta paret Julian Rachlin och Sarah McElravy. 

Se och hör både live och inspelat på Helsinki-kanava och via HKO Screen applikationen
LÄNKEN

Se live och diskutera på orkesterns YouTube-kanal 
LÄNKEN

 

Julian Rachlin

Julian Rachlin (f. 1974) föddes i Litauen men flyttade 3 år gammal till Wien. Han var ett underbarn som blev en mirakelvuxen. Nio år gammal inledde han violinstudier vid Privatuniversität i Wien under ledning av Boris Kuschnir. Han tog också privatlektioner av Pinchas Zukerman. År 1988 vann Rachlin första pris i Eurovisionens tävling för unga musiker. Han blev genast ombedd, som yngsta person någonsin, att uppträda med Wiens filharmoniker under ledning av Riccardo Muti.

Idag, över 30 år senare, har Rachlin uppträtt som solist med i praktiken alla betydande orkestrar - även Helsingfors stadsorkester år 2010, då han uppträdde under ledning av John Storgårds. Numera arbetar Rachlin också som dirigent. Han har gästdirigerat bland annat Chicagos, Wiens och Birminghams symfoniorkestrar samt Israels och Moskvas filharmoniker. Han är för tillfället Åbo filharmonikers första gästdirigent och Newcastles Royal Northern Symphonys konstnärliga samarbetspartner. Ikväll debuterar han som HSO:s dirigent.

Rachlins instrument är en ”Ex-Liebig” Stradivarius från år 1704 som tillhör Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung i Wien.

 

Sarah McElravy

Kanadensiska Sarah McElravy är en av de få stråkvirtuoser som uppträder som såväl violinist och altviolinist. Hon skolades under ledning av Paul Kantor och Stephen Rose och utexaminerades till magister från Clevelands musikinstitut. Hon kompletterade sina studier vid Yale där hon arbetade med stråkkvartettmusicerande med Tokyo String Quartet som mentor. McElray har varit med om att grunda Lindsay String Quartet. Hon har också grundat Chamber Music Society Mexico, en förening som i México City arrangerar kammarmusikkonserter av världsklass och erbjuder mexikanska ungdomar möjligheter att få uppträda.

Under denna konsertsäsong har McElravy spelat Mozarts Sinfonia Concertante tillsammans med sin man Julian Rachlin i Dortmund, Graz och Stockholm. Tidigare denna vår framförde de i bl.a. Åbo Max Bruchs dubbelkonsert. McElravys altviolin är en Lorenzo Storioni från år 1785 som tillhör

Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung i Wien.

 

Maxim Berezovsky: Symfoni C-dur

Det mesta av Maxim Berezovskys liv och verk är dolt i dunkel. Hans födelseplats är lokaliserad till Kosackhetmanatet, till staden Glukov som numera hör till Ukraina. Berezovsky föddes någon gång mellan 1725 och 1745. Han studerade troligen vid Kievs musikhögskola trots att all dokumentation saknas. Han vistades en tid i Bologna samtidigt som Mozart och tog, precis som Mozart, lektioner av den respekterade Padre Martini. Efter att ha återvänt till Ryssland tjänstgjorde Berezovsky under Katarina den stora. Han avled år 1777. Antingen tog han sitt liv som en följd av ett vansinnesanfall, eller så avled han i en plötslig febersjukdom.

Berezovsky är känd som Ryska kejsardömets första hovtonsättare. Han torde också ha skrivit Rysslands historias första opera och första symfoni. Ukrainarna anser dock att Berezovsky är en ukrainsk tonsättare. Under sina år i Italien skrev han en symfoni i C-dur (ca 1770-1774). Verket antogs vara förstört ända tills det i början av 2000-talet hittades i Vatikanens arkiv. Verket är knappast avsett att vara ett självständigt musikstycke; troligen rör det sig om uvertyren till operan Il Demofonte eftersom alla tre satser på ett för en uvertyrsymfoni typiskt sätt spelas utan paus. Den mozartska första satsen allegro molto är i sonatform och vandrar målmedvetet mot ett spänningsladdat dominantackord som leder över till den andra satsen, ett dansant andante. Presto-finalen avslutar verket i upprymda tecken.

 

W. A. Mozart: Sinfonia Concertante Ess-dur KV 364

W. A. Mozart (1756–1791) tillbringade sitt liv med att resa runt i Europas storstäder. Varje resa förde med sig nya innovationer i stil, uttryck eller orkestrering. I London komponerade Mozart sina första stråksymfonier, i Italien lärde han sig hur man skriver opera, i Bayern bekantade han sig med stora orkestrars klang och i Prag med blåsinstrumentens möjligheter. Paris besökte Mozart tre gånger. Under den sista resan år 1778 lärde han känna Sinfonia concertante, en genre som var högsta mode i staden.

Både i Paris och under hemresan till Salzburg skrev Mozart flera verk för flera solister. Av hans två Sinfonia Concertante har den ena, skriven för fyra blåsare, senare försvunnit. Den andra Sinfonia Concertante är för violin, altviolin och orkester och skrevs troligen år 1779 efter att Mozart återvänt till Salzburg. För hemstadens lyssnare var genren helt okänd, och i de delar av manuskriptet som är bevarade saknas anteckningar om datum och framförande. Eftersom verket uppenbart inte slog an blev det Mozarts sista konsert för flera solister.

Det är troligt att Mozart skräddarsytt violinstämman åt sin far och altviolinstämman åt sig själv. Han gjorde nämligen sin stämma mera slående genom att skriva den i D-dur istället för Ess-dur. I gengäld har instrumentet stämts uppåt med ett halvt tonsteg. Trickets avsikt är att ge altviolinen en större klarhet i klang på ett sätt som skall motsvara violinens. I moderna framföranden spelas stämman dock oftast direkt i Ess-dur.

Sinfonia Concertante Ess-dur anses vara ett av sin genres mest briljanta verk. Mozart kombinerar de två solostämmorna med en symfonisk, i jämförelse med en konsert mera rik och vågad orkesterklang. Verket undviker all den ytlighet som präglar Mozarts fem violinkonserter och konserterna för två respektive tre pianon. Det är lika fyllt av drama som en tragisk opera i vilken huvudpersonerna för en allvarsam dialog. De tyngsta ögonblicken finner vi i den andra satsen: om solisterna är far och son, samtalar de om Mozarts mor Anna Maria som under Parisresan plötsligt och oväntat avlidit?

 

Pjotr Tjajkovskij: Symfoni nr 5 e-moll op. 64

I mitten av 1870-talet hade Pjotr Tjajkovskij (1840–1893) drivits in i en kris. Han hade gift sig med en elev, men tvingades snart medge att han var homosexuell. Kulissäktenskapet höll ihop endast på papper: Tjajkovskij reste runt i Europa och fokuserade på att komponera. Han kunde hänge sig åt sin konst på heltid tack vare mecenat Nadezjda von Meck som varje år frikostigt sände honom 6000 rubel.

Tjajkovskij behandlade krisen för första gången i sin fjärde symfoni. Den tio år senare skrivna femte symfonin (1888) utgör en slags fortsättning. Båda verken har som sitt centrala tema individens förhållningssätt till sitt öde, en kamp mot det oundvikliga och en acceptans av det som måste accepteras. Den femte symfonin har inte ett lika tydligt uttryckt program som sin föregångare, men i Tjajkovskijs skisser finns antydningar om en berättelse med en struktur och ett budskap: en man som kämpar mot sitt öde då förbjuden kärlek och livstörst frestar honom att ge sig hän.

Symfonin startar med en introduktion i vilken klarinetten presenterar verkets viktigaste tema, eller motto. Mottot återkommer och förändras under verkets gång och representerar ödet på samma sätt som ”den fixa idén” i Berlioz Symphonie Fantastique. Tjajkovskij har lånat sitt tema ur Mihail Glinkas opera Livet för tsaren där det sjungs till orden ”försjunk ej i förtvivlan”. Temat byter karaktär enligt den sats det klingar i: ibland är temat en luguber klagan, ibland en bekymmerslös dans eller en segerviss fanfar.

Också den andra satsens hornmelodi har en djupare mening. Det påstås att Tjajkovskij i partituret hade skrivit ut en text: ”Åh, så jag älskar… om du älskar mig… med saknad och lidelse…”. Den tredje satsen symboliserar livets lättsamhet och dess valser innehåller ekon av Tjajkovskijs baletter. Finalen växer till sin stora slutstegring genom att omforma ödestemat till en pampig marsch i dur. Huvudpersonen är så utmattad av sina kamper att han upphör att trotsa sitt öde: det är bara att acceptera livet sådant det är.

svenska

Kadonnut Sinfonia by Berezovsky, Maxim, Mozart, Tchaikovsky, P. I., Od (2021/2021), Dirigent Julian Rachlin, Musiikkitalo, Helsinki, Finland

Krediti za predstavo (Zasedba in producentska ekipa )

Ansambel

Program, O in Sinopsis

Fotografije

Dodatno branje

Datumi in prizorišča nastopov

Lokacija