Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Dirigent

Pekka Kuusisto

Choir Coach

Eleriin Müüripeal

Orchestra

Others

Musiikkitalon Kuoro

Instrumentalist

Violin

Planet Earth

Helsinki

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Planet Earth: Andante Cantabile Tchaikovsky, P. I. (+5 More)

Public

Andante Cantabile

Vichnaya Pamyat Arr. Robert Ames

Fratres

Paradisfåglar

Stabat Tiger Mater

Symphony of Psalms, K052

Jnanakumar P

Approved

In this evening’s concert hosted by Pekka Kuusisto, art music does not turn its gaze away but instead holds onto our hand firmly while compassionately exploring our home planet, its beauty and its wounds. Strangely beautiful birds of paradise flew into Andrea Tarrodi’s composition that was inspired by the TV series Planet Earth, while the melodic worlds of Hildur Guðnadóttir have made millions of television viewers feel the apocalyptic moods of the Chernobyl nuclear disaster on their skin.

For Igor Stravinsky, the Psalms of the Bible were poems of ecstasy and rapture, but he also found hatred and judgment, even curses, in their verses. “I wanted to counter the numerous composers who had mistreated these authoritative verses by using them as the wooden legs of their own poetic-sentimental ‘feelings’.”

The works of composer Antti Auvinen are firmly connected to time. He believes that a contemporary composer can express in his music his views of the world around him. His new composition, commissioned for the Helsinki Variations series, receives its world premiere.

 

Pekka Kuusisto

Violinist, conductor and composer Pekka Kuusisto is renowned for his artistic freedom and fresh approach to repertoire. Widely recognised for his flair in directing ensembles, Kuusisto is Artistic Director of the Norwegian Chamber Orchestra, and Artistic Partner with The Saint Paul Chamber Orchestra and Mahler Chamber Orchestra. He is also a Collaborative Partner of the San Francisco Symphony, and Artistic Best Friend of Die Deutsche Kammerphilharmonie Bremen. In the 2021/22 season, he is the Philharmonia Orchestra’s Featured Artist, with whom he performs as both violinist and conductor and has programmed two concerts in the orchestra’s Music of Today series.

In the 2021/22 season Kuusisto performs the world premiere of Bryce Dessner’s violin concerto with the HR Sinfonieorchester, and later with the Philharmonia, San Francisco Symphony, and Munich Chamber orchestras and Orchestre de Paris. He performed the world premiere of Thomas Ades’s Märchentänze for violin and orchestra with the Finnish Radio Symphony orchestra and later with Barcelona Symphony, Gothenburg Symphony and Danish Radio Symphony orchestras. He performs the French premiere of Märchentänze for violin and piano with the composer at the Fondation Louis Vuitton and later at the Wigmore Hall in London. Kuusisto performs other concertos written for him including Nico Muhly’s violin concerto, Shrink and a new concerto by Djuro Zivkovic. In recent seasons Kuusisto has premiered new works by Sauli Zinovjev, Daníel Bjarnason, Anders Hillborg, Philip Venables and Andrea Tarrodi.

 

The Helsinki Music Centre Choir

Founded in autumn 2011 on the initiative of conductors Hannu Lintu, Jukka-Pekka Saraste and John Storgårds, the Helsinki Music Centre Choir of about 90 singers can, as required, regroup from a symphony to a male, female or chamber choir. It works in partnership with all the main Helsinki Music Centre occupants: the Helsinki Philharmonic Orchestra, the Finnish Radio Symphony Orchestra and the Sibelius Academy. Its Artistic Director was composer Tapani Länsiö from its formation until the beginning of 2017, when he handed over to Nils Schweckendiek and Jani Sivén. The members of the choir are amateurs with a passion for singing. The HMCC repertoire, planned jointly by the Helsinki Philharmonic Orchestra and the Finnish Radio Symphony Orchestra from a long-term perspective, consists primarily of symphonic choral and orchestral works. The Choir also performs a cappella works for large choir. The Choir appears mainly at the Helsinki Music Centre but also at events such as the Organ Night and Aria festival in Espoo, the Turku Music Festival and the Ekenäs Summer Concerts. The Helsinki Music Centre Choir is recruiting more singers. For details of auditions see www.musiikkitalonkuoro.fi.

 

Pyotr Tchaikovsky: Andante cantabile in D, Op. 11

The first is the most popular of the three string quartets by Pyotr Tchaikovsky (1840–1893), and the second movement, Andante cantabile, based on the Russian folksong Sidel Vanya, was a hit the moment it was premiered in 1871. Five years later, it was performed at a concert in honour of Leo Tolstoy who, though later famous for his attacks on cultural life in 19th-century Europe, was so moved that he burst into tears. “Never in my life have I felt so flattered,” Tchaikovsky later recalled. In 1888, he made an arrangement for cello and string orchestra that was made particularly famous by Mstislav Rostropovich. Other arrangements have followed: for string orchestra, clarinet, viola, wind ensemble, four recorders and others. With its beautiful melody and lyrical mood, it requires no analysis.

 

Hildur Guðnadóttir: Vichnaya Pamyat

Hildur Guðnadóttir (b. 1982) comes from Iceland and is perhaps best known for her Oscar-winning score for the film Joker (2019) and her BAFTA and Grammy awarded music for the HBO series Chernobyl (2019). The latter tells of the 1986 accident and was filmed in a decommissioned Lithuanian nuclear power plant, where she and Chris Watson recorded soundscapes. During the last episode in the series, an epilogue, a Ukrainian male choir performs the arrangement she made of an Orthodox hymn, Vichnaya Pamyat (Memory Eternal). It is, she says, “a traditional Ukrainian funeral song. They sing it whenever anyone dies in Ukraine or Russia. I did an arrangement of the song and then we went back to record it in the Ukraine because that song has a very strong connection for people in this culture. They know how to sing it. I can try to make sense of the melody but I think the real feeling of it had to come from people that know it.”

 

Andrea Tarrodi: Birds of Paradise

Andrea Tarrodi (b. 1981) is a leading contemporary Swedish composer of chamber and vocal music, orchestral and solo works, and an opera about Sigrid Hjertén the painter. The winner of many awards, she was the first female Swedish composer to have a work premiered at the BBC’s Last Night of the Proms in 2020.

Tarrodi believes in synaesthesia. “Different notes and chords have different colours,” she says. “When I was young, I was initially torn between painting and composing, and I still approach music through an artistic lens.” Birds of Paradise for string orchestra – she later made a version for orchestra – premiered in 2008 has a distinctly visual ambiance. It was inspired by the TV series Planet Earth made by Sir David Attenborough, and especially the episode featuring species of birds found in Oceania. A colourfully impressionistic piece, it tonight receives its first performance in Finland.

 

Antti Auvinen: Stabat Tiger Mater

Antti Auvinen (b. 1974) wants his music to speak out, to cause a reaction, and it may therefore be inspired by such things as right-wing populism, war propaganda, or the refugee crisis. He has written a prize-winning chamber opera (Bliss) about religious violence. His Stabat Tiger Mater, now receiving its premiere, was a commission for the Helsinki Variations series. The title is, he says, a reference to the Stabat Mater, about a mother grieving for her child, composed by Toivo Kuula in 1915 and the Olympic Fanfare of 1939 by Aarre Merikanto. The word “Tiger” in turn alludes to the Swedish propaganda campaign during WWII; “a Swedish tiger” was smart and kept his mouth shut about events on the home front, while at the same time Sweden was secretly selling arms to Germany. The reference to the Olympic Fanfare is again about keeping shtum, this time the 2022 Winter Olympics and the West’s attitude to their being held in a country, China, violating human rights. There are, however, no direct quotations in the music; rather it has something of the “absurd euphoria” of a sporting event.

 

Igor Stravinsky: Symphony of Psalms

Igor Stravinsky (1882–1971) was a veritable Neoclassical trend-setter in the 1920s. One of his finest works of the period is the Symphony of Psalms he composed in 1930 as a commission from Serge Koussevitzky for the 50th anniversary of the Boston Symphony Orchestra. Stravinsky had experienced a religious awakening in the previous decade. He began to pray, went to church and studied the Bible, and the Symphony reflects his need to express his Russian Orthodox faith by musical means. But, he said, “The Symphony of Psalms is not a symphony in which I have included psalms to be sung. On the contrary, it is the singing of psalms that I am symphonising.”

What makes the Symphony Neoclassical? Its references to Renaissance and Baroque counterpoint and its objective, disciplined approach, for example. The omission of violins and violas creates a special, sombre mood. The work is in three movements performed without a break: Psalms 38 (restless seeking), 39 (the finding of faith) and 150 (a hymn of praise to God).

English

Pekka Kuusiston isännöimässä konsertti-illassa taidemusiikki ei käännä katsettaan pois, vaan pitää lujasti kädestä kotiplaneettaamme, sen kauneutta ja haavoja myötäelävästi tarkastellen.

Oudon kauniit paratiisilinnut lensivät Andrea Tarrodin sävellykseen Planet Earth -televisiosarjan inspiroimana ja Hildur Guðnadóttirin sävelmaailmat ovat tuoneet Tšernobylin ydinvoimalakatastrofin apokalyptiset tunnelmat miljoonien televisionkatsojien iholle.

Igor Stravinskylle Raamatun psalmit olivat hurmion ja haltioitumisen runoja, mutta hän löysi niiden säkeistä myös vihaa ja tuomioita, jopa kirouksia. ”Halusin antaa vastaiskun niille lukuisille säveltäjille, jotka olivat kohdelleet kaltoin näitä arvovaltaisia säkeitä käyttämällä niitä omien runollis-sentimentaalisten ’tunteidensa’ puujalkoina.”

Säveltäjä Antti Auvisen teokset ovat tiukasti ajassa kiinni. Hän uskoo, että nykyaikainen säveltäjä voi ilmaista musiikissaan näkemyksiä ympäröivästä maailmasta. Kantaesityksensä saava uusi sävellys on Helsinki-variaatiot -tilausteossarjan satoa.

 

Pekka Kuusisto

Pekka Kuusisto on tullut tunnetuksi harvinaisen monipuolisena ja avarakatseisena muusikkona, joka on yhtä kotonaan niin viulukonserttojen solistina kuin vaikkapa elektronisen musiikin maailmassa. 2008 Pekka Kuusisto palkittiin Väinö Tannerin säätiön Tanner-palkinnolla. Palkitsemisen perusteluna mainittiin Kuusiston ”rajojen ylittäminen, avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen kaikkeen hyvään musiikkiin sekä kirkas näkemys musiikista ihmisiä, kulttuureja ja kansakuntia yhdistävänä voimana”. Samanlaisin perustein Kuusisto sai myös Pohjoismaisen musiikkipalkinnon 2013.

3-vuotiaana aloitettu viulunsoiton opiskelu kuljetti Kuusiston Itä-Helsingin musiikkiopistosta Sibelius-Akatemian kautta Indianan yliopistoon. Tärkeimmät opastajat olivat Géza Szilvay, Tuomas Haapanen, Miriam Fried ja Paul Biss. Vuonna 1995 Pekka Kuusisto voitti ensimmäisenä suomalaisena Jean Sibelius -viulukilpailun.

Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin taiteellisena johtajana 2021 oltuaan orkesterin päävierailija vuodesta 2018. Kuusisto on toiminut vuodesta 2016 lähtien ACO (Australian kamariorkesteri) Collectiven taiteellisena johtajana sekä minnesotalaisen Saint Paul Chamber Orchestran taiteellisena partnerina. Hän on ollut Mahler Chamber Orchestran taiteellinen partneri 2019 alkaen, sekä Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin ”Artistic Best Friend” vuodesta 2017. Kuusiston taiteellisen työskentelyn keskiössä onkin kamarimusiikillinen yhtyesoitto kamariorkestereiden kanssa ilman varsinaista kapellimestaria. Tällaista solistin ja orkesterinjohtajan tehtävät yhdistävää työtä hän tekee vakituisten orkestereidensa lisäksi säännöllisesti myös mm. Lontoon kamariorkesterin, Irlannin kamariorkesterin, Britten Sinfonian, Ruotsalaisen kamariorkesterin sekä Tapiola Sinfoniettan kanssa.

Viime kausilla Pekka Kuusisto on palannut solistiksi mm. Birminghamin ja Toronton sinfoniaorkestereihin, Skotlannin kamariorkesteriin sekä Helsingin kaupunginorkesteriin, soittanut New Yorkin Filharmonikoiden ja Los Angelesin Filharmonisen orkesterin solistina sekä ja soolokonsertteja mm. Amsterdamin Concertgebouw’ssa ja Lontoon Wigmore-salissa.

Kuusisto on tehnyt menestyksekästä yhteistyötä mm. nykysirkustaiteilija Jay Gilliganin, taiteilija Aamu Songin sekä tanssiteatteri Richard Alston Dance Companyn kanssa. Kuusistolla on myös joukko musiikillisia kokoonpanoja ja yhteistyötä mm. lauluyhtye Rajattoman, Don Johnson Big Bandin, Rinneradion ja yhdysvaltalaisen Salsa Duran kanssa. Säännöllisiin kamarimusiikkipartnereihin kuuluvat mm. Thomas Adès, Anne Sofie von Otter, Bengt Forsberg, Mark Padmore, Olli Mustonen, Ismo Eskelinen ja Nicolas Altstaedt. Kuusisto tekee läheistä yhteistyötä myös monien nykysäveltäjien kanssa. Heistä mainittakoon Nico Muhly, Thomas Adès, Daniel Bjarnason ja Andrea Tarrodi, sekä suomalaisista Uljas Pulkkis, Sauli Zinovjev ja Sebastian Fagerlund.

Syksyllä 2015 Pekka Kuusisto nousi ensimmäistä kertaa myös suurelle teatterilavalle. Suomen kansallisteatterissa esitettiin Kristian Smedsin ohjaama TABU, johon Kuusisto sävelsi musiikin ja toimi yhtenä esiintyjistä. Vuonna 2018 Kuusisto sävelsi, soitti ja nauhoitti yhdessä Samuli Kosmisen kanssa musiikkia uuteen animaatiosarjaan Tove Janssonin Muumeista.

Pekka Kuusisto oli kesään 2018 saakka, lähes 20 vuotta, Järvenpäässä toimivan Meidän festivaalin taiteellinen johtaja. Hän suunnitteli konserttisarjat myös Hämeenlinnan Verkatehtaaseen 2009-2011, sekä kamariorkesteri Avantin Suvisoiton 2011.

 

Musiikkitalon kuoro

Syksyllä 2011 perustettu Musiikkitalon Kuoro sai alkunsa kapellimestareiden Hannu Linnun, Jukka-Pekka Sarasteen ja John Storgårdsin aloitteesta. Musiikkitalon Kuoro on noin 90 laulajan sinfoniakuoro, joka muuntuu tarvittaessa myös mies- tai naiskuoroksi. Musiikkitalon Kuoro tekee yhteistyötä Musiikkitalon kaikkien päätoimijoiden; Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Sibelius-Akatemian kanssa. Taiteellisena johtajana toimi säveltäjä Tapani Länsiö kuoron perustamisesta lähtien aina vuoteen 2017. Kuoron johtajina aloittivat tammikuussa 2017 Nils Schweckendiek ja lehtori Jani Sivén. Kuorolaiset ovat intohimoisia laulunharrastajia. Kuoron ohjelmisto muodostuu pääosin sinfonisista kuoro- ja orkesteriteoksista. Ohjelmistoa suunnitellaan pitkäjänteisesti yhdessä Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Kuoron a cappella -ohjelmisto muodostuu suurelle kuorolle sävelletystä musiikista. Pääosin kuoro konsertoi Musiikkitalossa, mutta on esiintynyt myös muualla, kuten Espoon Urkuyö ja Aaria -festivaalilla, Turun Musiikkijuhlilla ja Tammisaaren Kesäkonserttisarjassa. Musiikkitalon Kuoro kasvattaa laulajamääräänsä – seuraa pääsykoeilmoituksia nettisivuilta: www.musiikkitalonkuoro.fi

 

Pjotr Tšaikovski: Andante cantabile

Pjotr Tšaikovskin (1840-1893) kolmesta jousikvartetosta suosituin on ensimmäinen (D-duuri, op.11). Kvartetto valmistui alkuvuodesta 1871 ja esitettiin ensimmäisen kerran Moskovassa saman vuoden maaliskuussa. Jo kantaesityksessä erityistä huomiota herättänyt toinen osa Andante cantabile perustuu venäläiseen kansansävelmään Vanja istui divaanilla.

Vuonna 1876 kappale esitettiin Leo Tolstoin kunniaksi järjestetyssä juhlakonsertissa. Kirjailija itse oli läsnä. Tolstoi tuli myöhemmin kuuluisaksi kulttuurivihamielisyydellään. Mutta tällä kertaa hän ei murahtanut taiteen olevan tarpeetonta, päinvastoin. Tolstoi liikuttui niin, että purskahti itkuun. Tšaikovski itse suhtautui Andante cantabileen samoin kuin Rahmaninov cis-molli-preludiinsa: kappaleen suosio oli sinänsä mukava asia, mutta toisaalta säveltäjä oli omasta mielestään kirjoittanut parempaakin musiikkia. Tolstoin reaktio sai kuitenkin Tšaikovskin myöhemmin muistelemaan: ”En ole koskaan säveltäjänä ollut niin imarreltu”.

Vuonna 1888 Tšaikovski sovitti Andante cantabilen sellolle ja jousiorkesterille. Versio on tullut tunnetuksi etenkin Mstislav Rostropovitšin esittämänä ja levyttämänä. Kappaleesta on tehty sovituksia myös muun muassa jousiorkesterille, klarinetille, alttoviululle, puhallinyhtyeelle ja neljälle nokkahuilulle. Kaunis melodia ja lyyrinen tunnelma ei analysointia kaipaa. Andante cantabile on, kuten Tšaikovski-tutkija David Brown toteaa, yksinkertainen mutta täydellisesti muotoiltu musiikkikappale.

 

Hildur Guðnadóttir: Vishnaja Pamyat

Islantilainen Hildur Guðnadóttir (s. 1982) on syntynyt musikaaliseen ympäristöön: isä on säveltäjä ja klarinetisti, äiti oopperalaulaja ja veli Agent Fresco -rockyhtyeen jäsen. Guðnadóttir opiskeli aluksi Reykjavikin musiikkiakatemiassa ja myöhemmin selloa ja sävellystä Islannin taideakatemiassa ja Berliinin taideyliopistossa.

Guðnadóttir on tehnyt yhteistyötä usean yhtyeen, kuten suomalaisen Pan Sonicin, kanssa. Legendaarisen Jóhann Jóhannssonin kanssa hän toteutti soololevyn Without Sinking (2009). Suuren yleisön tietoisuuteen Guðnadóttir nousi musiikilla Todd Phillipsin ohjaamaan ja Joaquin Phoenixin tähdittämään elokuvaan Joker (2019). Se sai Oscarin parhaasta elokuvamusiikista sekä mm. Golden Globe-palkinnon ja Venetsian elokuvajuhlien Paras ääniraita -palkinnon. Samaan aikaan Guðnadóttir loi mainetta myös musiikillaan HBO-kanavan televisiosarjaan Chernobyl (2019). Sarja on ollut arvostelumenestys kautta maailman, ja musiikille on myönnetty mm. BAFTA- ja Grammy-palkinto.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta vuonna 1986 kertova sarja kuvattiin suljetussa liettualaisessa ydinvoimalassa. Sinne matkusti myös Guðnadóttir, joka yhdessä Chris Watsonin kanssa äänitti paikan äänimaisemia. Niiden perusteella syntyi televisiosarjan usein synkkä akustinen maailma. Viimeinen jakso huipentuu kuitenkin epilogiin, jonka aikana kuoro esittää Guðnadóttirin sovituksen ortodoksisesta hymnistä Vishnaja Pamyat (Ikuinen muisto).

Guðnadóttir on kertonut: ”Vishnaja Pamyat on perinteinen ukrainalainen hautajaislaulu. Sitä lauletaan kun joku Ukrainassa tai Venäjällä kuolee, se on perinteinen tapa jättää edesmenneelle hyvästit. Tein sovituksen joka sitten äänitettiin Ukrainassa. Laululla on siellä voimakas merkitys. Siellä tiedetään millä tavalla se on laulettava.” Illan konsertissa teos saa Suomen ensiesityksensä.

Christian Holmqvist

 

Arvo Pärt: Fratres

Virolainen Arvo Pärt (s. 1935) löysi tyylinsä 1970-luvulla. Sitä ennen hän oli kopioinut Prokofjevin ja Šostakovitšin uusklassismia ja uhmannut neuvostoliittolaisen kulttuurikäsityksen rajoja keskieurooppalaisella dodekafonialla. Sen tien päässä oli taiteellinen umpikuja, josta Pärt etsi ulospääsyä tutkimalla keskiaikaisia paimentolaislauluja, kirkkohymnejä ja renessanssiajan polyfoniaa vuosien ajan.

Löydöksistään Pärt kehitteli niin sanotun tintinnabuli-tyylin, joka yhdistää melodisuuden, kolmisoinnut ja moniääniset kudelmat. Yhdessä ne soivat kuin pieni kello, tintinnabulum. Tekniikallaan Pärt luo teoksiinsa näennäistä ajattomuutta, ja vaikka hänen musiikkinsa kutsuminen minimalistiseksi viittaakin amerikkalaiseen tyyliin, Pärtin aavemainen mystisyys on täysin jäljittelemätöntä.

Fratresista on tehty jo 17 sovitusta eri kokoonpanoille. Versio sooloviululle, jousiorkesterille ja lyömäsoittimille alkaa ikiliikkujamaisena etydinä, mutta vetäytyy pian hartaasti hiipiviksi harmonioiksi ja niiden muunnelmiksi. Espanjalaista, 1600-luvulla kehittynyttä muunnelmamuotoa muistuttava Passacaglia perustuu laskevan bassolinjan ja nousevan diskanttilinjan herättämille jännitteille.

Jaani Länsiö 

 

Andrea Tarrodi: Paradisfåglar

Andrea Tarrodi (s.1981) on eräs menestyneimmistä ruotsalaisista nykysäveltäjistä. Hän on opiskellut musiikkia Tukholmassa, Piteåssa ja Perugiassa. Sävellysopettajista mainittakoon Jan Sandström, Pär Lindgren, Jesper Nordin ja Marie Samuelsson. Hän teki läpimurtonsa vuonna 2010 orkesteriteoksella Zephyros. Ruotsin radiossa hän oli nimikkosäveltäjänä vuosina 2011–2013 ja Västerås Sinfoniettassa vuosina 2013–14. Vuosina 2019–21 hän oli Pohjoismaiden kamariorkesterin nimikkosäveltäjä.

Tarrodi on kirjoittanut ennen muuta kamari- ja vokaalimusiikkia. Tuotantoon kuuluu myös orkesteriteoksia ja soolokonserttoja sekä taidemaalari Sigrid Hjerténistä kertova ooppera Sigrid H. Ensimmäinen pianokonsertto Stellar Clouds sai Ruotsin kustantajien palkinnon vuonna 2018. Dahlkvist-kvartettenin CD Tarrodi String Quartets palkittiin samana vuonna Grammis-palkinnolla. Vuonna 2020 Tarrodi oli ensimmäinen ruotsalainen naissäveltäjä, jolta kantaesitettiin teos Last Night of the Proms -konsertissa Lontoossa.

Tarrodi on synesteetikko, eli hän kokee musiikin visuaalisesti. ”Eri sävelillä ja soinnuilla on oma värinsä”, hän on kertonut BBC Music Magazine-kotisivulla. ”Nuorena emmin, ryhtyäkö maalariksi vai säveltäjäksi.” Visuaalinen lähtökohta leimaa myös jousiorkesteriteosta Paradisfåglar (Paratiisilinnut) joka sai kantaesityksensä Musica Vitae -kamariorkesterin konsertissa syksyllä 2008. Västerås Sinfoniettan tilauksesta Tarrodi teki myöhemmin orkesteriversion, joka sai kantaesityksensä Västeråsissä syksyllä 2013. Paradisfåglar syntyi, kun Tarrodi katsoi Sir David Attenborough’n televisiosarjaa Planet Earth (Planeettamme Maa, 2006). Tarrodia inspiroi sarjan jakso, jossa esiteltiin Oseaniassa esiintyvä lintulaji. Illan konsertissa värikkään impressionistinen kappale saa Suomen ensiesityksenä.

 

Antti Auvinen: Stabat Tiger Mater

Antti Auvinen (s. 1974) on saanut aseman eräänä kaikkein mielenkiintoisimmista suomalaisista säveltäjistä. Hänen musiikistaan löytää tuoreita näkökulmia modernistisen perinteeseen, metallimusiikin aggressiivista energisyyttä ja tarkkailijan reflektiota. Auvinen haluaa, että musiikki ottaa kantaa ja herättää tunteita. Läpimurtoteos Junker Twist (2015) käsittelee äärioikeistolaisuutta, kuorokappale Obviously Foreign Infantry (2015) yhdistää dadaistisen manifestin sotapropagandaan ja Turbo Aria (2017) lähti liikkeelle pakolaiskriisistä. Uskonnollisesta väkivallasta kertova ooppera Autuus (2015) sai vuoden 2016 Teosto-palkinnon. Auvisen arsenaaliin kuuluu myös aikamme teknologia. Esimerkiksi Cantus fresco disco (2020) yhdistää orkesterimusiikkia videokuviin. Auvinen on Suomen säveltäjäyhdistyksen puheenjohtaja.

Illan konsertissa kantaesitetään Helsinki-variaatiot -sarjaan tilattu teos Stabat Tiger Mater. Sen lähtökohtana on toiminut kaksi teosta, Toivo Kuulan Stabat Mater vuodelta 1915 ja Aarre Merikannon Olympiafanfaari vuodelta 1939. Auvinen kertoo sävellyksensä otsikon viittaavan Kuulan teokseen ja sen tekstiin, joka käsittelee lastaan surevaa äitiä. Sana ’tiger’ taas viittaa kuuluisaan ruotsalaiseen propagandakampanjaan toisen maailmansodan ajalta. ”En svensk tiger”, sanottiin, eli ruotsalainen on fiksu ja vaikenee eikä paljasta kotirintaman tapahtumia muille. Mutta samaan aikaan Ruotsi myi aseita Saksaan – ja vaikeni siitä.

Olympiafanfaarin käyttö liittyy tällaiseen vaikenemiseen kulttuurin, erityisesti vuoden 2022 talviolympialaisiin ja länsimaiden löysään suhtautumiseen urheilutapahtuman järjestämiseen  ihmisoikeuksia polkevassa Kiinassa. Kaiken vaikeuden rinnalla musiikissa on kuitenkin myös vaikkapa urheilutapahtumaan assosioituvaa ”absurdia hurmosta”, joka ”ikään kuin pyyhkii pois kaiken merkityksellisen”. Auvinen lisää: ”Musiikillinen materiaali, Kuula ja Merikanto, on teoksessa hyvin tunnistamattomassa muodossa. Se oli tavoite, en halunnut laittaa suoraa sitaattia.”

 

Igor Stravinsky: Psalmisinfonia

Igor Stravinskyn (1882–1971) 1920-luvulla alkanut ns. neoklassinen kausi osoittautui vaikutusvaltaiseksi. Stravinskyn esimerkin innoittamana monet muut säveltäjät hakivat inspiraatiota klassismista ja barokista. Kun Stravinsky imitoi Lullyä baletissa Apollo tai teki modernin version Haydnin ja Mozartin serenadeista Serenadissa pianolle tulos oli paradoksi. Musiikin esikuvan saattoi kyllä hahmottaa, mutta silti sävellys oli täysin tunnistettavaa Stravinskya.

Eräs uusklassisen kauden hienoimmista teoksista on vuonna 1930 sävelletty Psalmisinfonia kuorolle ja orkesterille. Teos syntyi kapellimestari Sergei Koussevitskyn tilauksesta Bostonin sinfoniaorkesterin 50-vuotisjuhlia varten ja sai kantaesityksensä Brysselissä joulukuussa 1930 Ernest Ansermetin johdolla. Bostonissa teos esitettiin ensi kertaa pari päivää myöhemmin.

Stravinsky oli 1920-luvulla kokenut uskonnollisen herätyksen. Hän alkoi rukoilla, käydä jumalanpalveluksissa ja tutustua uskonnollisiin kirjoituksiin. Hän myös tutki Raamattua. Psalmisinfonia heijastaa Stravinskyn tarvetta ilmaista ortodoksista uskoaan musiikin keinoin.

Teoksessa uusklassista ovat esimerkiksi viittaukset renessanssin ja barokin kontrapunktiin, sekä tietysti objektiivinen sävy: musiikki ei ole romanttisen subjektiivista vaan kurinalaisen ekspressiivistä. Orkesterin kokoonpanosta säveltäjä on jättänyt pois viulut ja alttoviulut. Tämä antaa musiikille hyvin erityisen, tummahkon sävyn. Psalmisinfonian otsikon Stravinsky selitti näin: ”Tämä ei ole sinfonia johon olen ottanut mukaan psalmeja laulettavaksi, päinvastoin. Olen ’sinfonisoinut’ psalmien laulamisen.”

Teoksessa on kolme tauotta esitettävää osaa. Ensimmäinen osa (Psalmi 38) on kiihkeä ja hermostunut. Toinen osa (Psalmi 39) kuvaa kääntymystä uskoon. Finaali (Psalmi 150) on ylistyslaulu Jumalalle. Lopussa soi hidas hymni, jonka Stravinskyn mukaan pitäisi soida kuin se ”olisi taivaasta annettu”.

Christian Holmqvist

suomi

Pekka Kuusisto är värd för en konsert i vilken konstmusiken inte vänder blicken bort utan tvärtom tar oss i hand så att vi gemensamt och empatiskt kan studera vår hemplanet Jorden, dess skönhet och dess sår. Märkligt vackra paradisfåglar, inspirerade av TV-serien Planet Earth, flyger in i Andrea Tarrodis verk. Hildur Guðnadóttirs melodier har gått under huden på alla som upplevt de apokalyptiska stämningarna i TV-serien om kärnkraftsolyckan i Tjernobyl.   

För Igor Stravinsky handlade Bibelns psalmer om extas och hänryckning. Men han fann i dem också vrede, domedagsbilder och rentav förbannelser: “Jag ville gå emot de otaliga tonsättare som har missbrukat dessa verser och använt dem för att ge uttryck för sina egna, poetisk-sentimentala ‘känslor’.”  

Antti Auvinen skriver verk som är starkt förankrade i vår tid. Han tror på att vår tids tonsättare kan skriva musik som uttrycker åsikter om den omgivande världen. I konserten uruppförs Auvinens bidrag till beställningsserien Helsinki Variations.  

 

Pekka Kuusisto

Pekka Kuusisto är känd som en mångsidig och fördomsfri musiker. Som solist och orkesterdirigent uppvisar han samma entusiasm som då han får arbeta med elektronisk musik. Då Kuusisto år 2008 belönades med Väinö Tanners fonds Tanner-pris gavs som motivering hans gränsöverskridande, öppna och fördomsfria attityd gentemot all god musik och hans uppfattning att musik är något som förenar alla oavsett person, kultur och nation. Då han år 2013 tilldelades Nordiska Rådets musikpris var motiveringen snarlik.

Kuusisto började spela violin 3 år gammal och studerade vid först Östra Helsingfors musikinstitut, senare Sibelius-Akademin och universitetet i Indiana. Hans viktigaste lärare var Géza Szilvay, Tuomas Haapanen, Miriam Fried och Paul Biss. År 1995 var han den första finländare som vann första pris i Jean Sibelius -violintävlingen.

År 2021 inledde Kuusisto sitt arbete som konstnärlig ledare för Det Norske Kammerorkester. Från och med år 2016 har han varit konstnärlig ledare för Australiens kammarorkester och Saint Paul Chamber Orchestras konstnärliga samarbetspartner. Han har varit Mahler Chamber Orchestras konstnärliga partner sedan år 2019, och Deutsche Kammerphilharmonie Bremens ”Artistic Best Friend” sedan år 2017.

Kuusistos konstnärliga arbete är starkt fokuserat på ett kammarmusikaliskt ensemblespel utan dirigent. På sistone har han dock stått på även dirigentpodiet. Han uppträder regelbundet som solist-dirigent med bland annat Londons kammarorkester, Irlands kammarorkester, Britten Sinfonia, Svenska kammarorkestern och Tapiola Sinfonietta.

Under de senaste säsongerna har Kuusisto uppträtt med bland annat Birminghams och Torontos symfoniorkestrar, Skottlands kammarorkester och Helsingfors stadsorkester samt New Yorks och Los Angeles filharmoniker. Han har gett solokonserter i bland annat Amsterdam Concertgebouw och Londons Wigmore Hall.

 

Musikhusets kör

Musikhusets kör grundades hösten 2011 på initiativ av dirigenterna Hannu Lintu, Jukka-Pekka Saraste och John Storgårds. Musikhusets kör är en ca 90 personer stark symfonikör som vid behov kan uppträda som även antingen en mans- eller damkör. Musikhusets kör samarbetar med Musikhusets huvudaktörer Helsingfors stadsorkester, Radions symfoniorkester och Sibelius-Akademin. Tonsättare Tapani Länsiö var körens konstnärliga ledare 2011–2017. I januari 2017 tog Nils Schweckendiek och lektor Jani Sivén över. Kören består av passionerade amatörsångare. Repertoaren består huvudsakligen av symfoniska kör- och orkesterverk. Repertoaren planeras långsiktigt, i samarbete med Helsingfors stadsorkester och Radions symfoniorkester. Körens a cappella-repertoar består av musik skriven för stor kör. Musikhusets kör konserterar huvudsakligen i Musikhuset. Den har dock uppträtt på även bl.a. Orgelnatt och aria-festivalen i Esbo, Åbo musikfestspel och Ekenäs sommarkonserter. Musikhusets kör välkomnar nya sångare i sina led. Information om inträdesprov finner man på webbsajten www.musiikkitalonkuoro.fi

 

Pjotr Tjajkovskij: Andante cantabile

Av Pjotr Tjajkovskijs (1840-1893) tre stråkkvartetter är den mest populära den första (D-dur, op.11). Kvartetten fullbordades i början av år 1871 och framfördes för första gången i Moskva i mars samma år. Redan vid uruppförandet var det den andra satsen Andante cantabile som väckte mest uppmärksamhet. Satsen bygger på den ryska folkmelodin Vanja satt på divanen.

År 1876 framfördes stycket på en festkonsert för att hylla Leo Tolstoj. Författaren själv var närvarande. Tolstoj blev senare känd för att vara kulturfientlig. Men denna gång muttrade han inte att all konst är onödig, tvärtom. Tolstoj blev så gripen att han brast ut i tårar. Tjajkovskij själv hade samma inställning till Andante cantabile som Rachmaninov till sitt ciss-moll-preludium:

styckets popularitet var inget att klaga över, men tonsättaren tyckte att han nog hade komponerat bättre verk. Tolstojs reaktion fick dock Tjajkovskij att senare erinra sig: ”Som tonsättare har jag aldrig varit lika smickrad.”

År 1888 arrangerade Tjajkovskij Andante cantabile för cello och stråkorkester. Framförallt Mstislav Rostropovitjs uppträdanden med och inspelningar av versionen har gjort den välkänd. Stycket existerar dessutom i arrangemang för bland annat stråkorkester, klarinett, altviolin, blåsensemble och fyra blockflöjter. Den vackra melodin och den lyriska stämningen behöver inte analyseras. Det är som Tjajkovskij-forskaren David Brown säger: Andante cantabile är ett enkelt men perfekt format musikstycke.

 

Hildur Guðnadóttir: Vishnaja Pamyat

Isländska Hildur Guðnadóttir (f. 1982) är född till en musikalisk omgivning: fadern är tonsättare och klarinettist, modern operasångerska och brodern är musiker i rockgruppen Agent Fresco. Guðnadóttir studerade till en början vid Reykjaviks musikakademi. Senare studerade hon cello och komposition vid Islands konstakademi och Berlins konstuniversitet.

Guðnadóttir har samarbetat med flera ensembler, bland annat finländska Pan Sonic. I samarbete med den legendariska Jóhann Jóhannsson skapade hon sin soloskiva Without Sinking (2009). Den stora publiken lärde känna henne tack vare musiken till Todd Phillips film Joker (2019) som har Joaquin Phoenix i huvudrollen. Filmen fick en Oscar för bästa filmmusik och tilldelades bl.a. Golden Globe-priset och Venedigs filmfestivals pris för bästa soundtrack. Samtidigt blev Guðnadóttir ryktbar med musiken till HBO:s televisionsserie Chernobyl (2019). Serien har blivit en kritikersuccé jorden runt och dess musik har tilldelats bl.a. ett BAFTA- och ett Grammy-pris.

Serien handlar om kärnkraftsolyckan i Tjernobyl år 1986. Den spelades in i ett nedlagt kärnkraftverk i Litauen. Dit reste även Guðnadóttir som i samarbete med Chris Watson spelade in platsens ljudlandskap. På basen av dem skapades TV-seriens ofta dystra akustiska värld. Men den sista delen kulminerar i en epilog i vilken en kör framför Guðnadóttirs arrangemang av den ortodoxa hymnen Vishnaja Pamyat (Evigt minne).

Guðnadóttir har berättat: ”Vishnaja Pamyat är en traditionell ukrainsk begravningssång. Man sjunger den då någon i Ukraina eller Ryssland avlider, den är ett traditionellt sätt att ta avsked. Jag gjorde arrangemanget som sedan spelades in i Ukraina. Där har sången en stor betydelse, där vet man hur den skall sjungas.” I kvällens konsert framförs verket för första gången i Finland. 

 

Arvo Pärt: Fratres

Esten Arvo Pärt (f. 1935) fann sin egen musikstil på 1970-talet. Före det hade han kopierat Prokofjevs och Sjostakovitjs nyklassicism och trotsat de sovjetiska kulturnormerna genom att arbeta med västerländsk dodekafoni. Pärt hamnade dock i en konstnärlig återvändsgränd. Han sökte en utväg genom att i flera år studera medeltida sånger, kyrkohymner och renässansens polyfoni.

På basen av sina studier formade han tintinnabuli, en musikstil som kombinerar melodier, treklanger och mångstämmiga texturer och klingar som en slags liten klocka (tintinnabulum). Med denna kompositionsteknik skapar Pärt en musik som är skenbart tidlös. Man kan kalla den för minimalistisk, men gör man det hänvisar man till en amerikansk musikstil. Och Pärts gåtfulla musik är något helt eget.

Det ca tio minuter långa verket Fratres existerar i redan 17 versioner för olika ensembler. Versionen för soloviolin, stråkorkester och slaginstrument startar som en perpetuum mobile-etyd som dock snabbt ersätts av andaktsfullt smygande ackordföljder.

 

Andrea Tarrodi: Paradisfåglar

Andrea Tarrodi (f. 1981) är en av de mest framgångsrika svenska tonsättarna i vår tid. Hon har studerat musik i Stockholm, Piteå och Perugia. Av kompositionslärarna kan nämnas Jan Sandström, Pär Lindgren, Jesper Nordin och Marie Samuelsson. Hon gjorde sitt genombrott år 2010 med orkesterstycket Zephyros. Hon var Sveriges radios hustonsättare 2011–2013 och Västerås Sinfoniettas tonsättarprofil 2013–14. 2019–21 var hon Nordiska kammarorkesterns hustonsättare.

Tarrodi har komponerat framförallt kammar- och vokalmusik. I produktionen finner man även orkesterverk och solokonserter och Sigrid H, en opera om bildkonstnären Sigrid Hjertén. Den första pianokonserten Stellar Clouds tilldelades Sveriges musikförläggares pris år 2018. Samma år belönades Dahlkvist-kvartettens CD Tarrodi String Quartets med ett Grammis-pris. År 2020 var Tarrodi den första svenska kvinnliga tonsättare som fick ett verk uruppfört på Last Night of the Proms-konserten i London.

Tarrodi är synestetiker, vilket innebär att hon upplever musik visuellt. ”Varje ton och varje ackord har en egen färg”, har hon berättat på BBC Music Magazines hemsida. ”Som ung slets jag mellan att börja antingen måla eller komponera.” En visuell utgångspunkt präglar även stråkorkesterverket Paradisfåglar (2008) som uruppfördes på kammarorkestern Musica Vitaes konsert hösten 2008. Västerås Sinfonietta beställde senare en orkesterversion, som uruppfördes i Västerås hösten 2013. Paradisfåglar föddes då Tarrodi såg Sir David Attenboroughs TV-serie Planet Earth (2006). Tarrodi inspirerades av en episod som handlade om en fågelart som finns i Oceanien. Detta färggrant impressionistiska verk framförs ikväll för första gången i Finland.

 

Antti Auvinen: Stabat Tiger Mater

Antti Auvinen (f. 1974) har fått en position som en av de mest intressanta finländska tonsättarna. I hans musik finner man fräscha infallsvinklar på modernismens tradition, metallmusikens aggressiva energi och en observatörs reflektioner. Auvinen vill att musik skall ta ställning och väcka känslor. Genombrottsverket Junker Twist (2015) handlar om ultrahögern, körstycket Obviously Foreign Infantry (2015) kombinerar det dadaistiska manifestet med krigspropaganda och Turbo Aria (2017) hade sin utgångspunkt i flyktingkrisen. Operan Autuus (2015) handlar om religiöst våld och tilldelades år 2016 Teosto-priset. Även vår tids teknologi utgör en del av Auvinens arsenal. Exempelvis Cantus fresco disco (2020) kombinerar orkestermusik med videobilder. Auvinen är Finlands tonsättarförbunds ordförande.

I kvällens konsert uruppförs Stabat Tiger Mater, ett verk som hör till beställningsserien Helsinki Variations. Utgångspunkten är två verk, Toivo Kuulas Stabat Mater från år 1915 och Aarre Merikantos Olympiafanfar från år 1939. Auvinen berättar att hans kompositions titel hänvisar till Kuulas verk och dess text som handlar om en moder som sörjer sitt barn. Ordet ‘tiger’ hänvisar till en berömd svensk propagandakampanj under andra världskriget. ”En svensk tiger”, hette det. Svensken var med andra ord smart nog att inte tala om hemmafrontens händelser åt utomstående. Men samtidigt sålde Sverige vapen till Tyskland – och teg om det.

Bruket av Olympiafanfaren hänvisar till detta slag av tigandets kultur, specifikt till vinterolympiaden år 2022 då man i väst valde att se igenom fingrarna att ett sportevenemang arrangerades i Kina, ett land som bryter mot människorättigheterna. Jämsides med allt som är svårt innehåller musiken dock också en slags ”absurd extas” – av det slag man finner i låt säga sportevenemang – som ”liksom sveper åt sidan allt som är av verklig betydelse”. Auvinen tillägger: ”Det musikaliska materialet, Kuula och Merikanto, uppträder i verket i en form som är svår att uppfatta. Detta var mitt mål, jag ville inte använda mig av direkta citat.”

 

Igor Stravinsky: Psalmsymfoni

På 1920-talet inledde Igor Stravinsky (1882–1971) sin s.k. nyklassiska period. Den blev mycket inflytelserik. Inspirerade av Stravinskys exempel började också andra tonsättare hämta idéer från klassicismen och barocken. Då Stravinsky imiterade Lully i baletten Apollo eller gjorde en modern version av Haydns och Mozarts serenader i sin Serenad för piano var resultatet en paradox. Det var möjligt att uppfatta musikens förebild, men samtidigt var det uppenbart att kompositören inte kunde vara någon annan än Stravinsky.

Ett av den nyklassiska periodens finaste verk är Psalmsymfonin för kör och orkester (1930). Den skrevs på beställning av dirigent Serge Koussevitsky för att uppmärksamma Bostons symfonikers 50-årsjubileum. Verket uppfördes i Bryssel i december 1930 under ledning av Ernest Ansermet. I Boston framfördes verket för första gången ett par dagar senare.

På 1920-talet hade Stravinsky upplevt en religiös väckelse. Han började be, besöka gudstjänster och bekanta sig med religiösa skrifter. Han studerade också Bibeln. Psalmsymfonin vittnar om tonsättarens behov av att få uttrycka sin ortodoxa tro med musikaliska medel.

Det som gör verket nyklassiskt är exempelvis dess allusioner till renässansens och barockens kontrapunktik, samt naturligtvis den objektiva tonen: musiken är tyglat expressiv istället för romantiskt subjektiv. Ur orkestern har tonsättaren lämnat bort violiner och altvioliner, något som ger musiken en säreget mörk klang. Titeln Psalmsymfoni förklarade Stravinsky så här: ”Detta är inte en symfoni i vilken jag tagit med psalmer som sjungs. Tvärtom. Jag har 'symfoniserat' psalmsång.”

Verket består av tre satser som framförs utan paus. Den första satsen (Psalm 38) är nervös och häftig. Den andra satsen (Psalm 39) skildrar en religiös väckelse. Finalen (Psalm 150) är en hyllning till Gud. I slutet klingar en långsam hymn som enligt Stravinsky borde låta som om ”den kom från himlarna”.

Christian Holmqvist

svenska

Planet Earth by Tchaikovsky, P. I., Guðnadóttir, Pärt, Tarrodi, Auvinen, Stravinsky, Van (2022/2022), Dirigent Pekka Kuusisto, Musiikkitalo, Helsinki, Finland

Voorstellingscredits (Cast & Productieteam )

Productieteam

Ensemble

Programma, Over & Synopsis

Foto's

Verder lezen

Uitvoeringsdata en -locaties

Speellocaties