Name: Rakkain Rahmaninov
Start: 2022-03-16T00:00:00.000Z
End: 2022-03-17T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Orchestra

Dirigent

Mei-Ann Chen

Instrumentalist

Mackenzie Melemed

Piano

Rakkain Rahmaninov

Helsinki

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Rakkain Rahmaninov: Toccata e due canzoni op. H.311 (1946) Martinů (+2 More)

Public

Toccata e due canzoni op. H.311 (1946)

Pianoconcert nr. 2

Symphony No. 7 in D Minor, op. 70

Jnanakumar P

Approved

A favourite soloist playing a favourite concerto! Mackenzie Melemed, winner of the 2017 International Maj Lind Piano Competition, enchants audiences with his focused presence. The American pianist, who fell in love with Finland and settled here, has said that he buys a glass bird designed by Oiva Toikka every time he performs as a soloist with a Finnish orchestra.

The solo section of Sergei Rachmaninoff's second piano concerto complements Melemed's collection with another glass bird. Rachmaninoff dedicated his most beloved work to his hypnologist, who had helped ease his writer’s block and complete the concerto.

“As soon as conductor Mei-Ann Chen stepped on stage, her smile immediately spread throughout the orchestra. She is an energising catalyst on the conductor’s podium!” (Camilla Dahl, Mittmedia). Taiwanese American conductor Mei-Ann Chen makes her debut in front of the Helsinki Philharmonic Orchestra.

 

Mei-Ann Chen

One of the most outstanding conductors to emerge over the past decade, Taiwanese American Mei-Ann Chen has been Music Director of the Chicago Sinfonietta since 2011 and Chief Conductor of the Grosses Orchester Graz as of last year in addition to guesting with leading orchestras the world over. After studying the violin and piano and teaching herself to play the trumpet, she turned to conducting and at the age of 16 was offered a scholarship to study in the United States. She made her conducting debut on tour with the Boston Youth Orchestra in Spain but made her real breakthrough on winning the prestigious Malko Competition for Young Conductors in 2005 – the only woman to do so in the competition’s nearly 60-year history. She was also the first student in New England Conservatory’s history to receive Master’s degrees simultaneously in both violin and conducting, and she holds a Doctor of Musical Arts degree in conducting at the University of Michigan. Tonight’s concert marks her debut with the Helsinki Philharmonic Orchestra.

 

Mackenzie Melemed

Mackenzie Melemed (b. 1995) made his Helsinki Philharmonic debut in 2018, as the soloist in the Samuel Barber concerto, having studied at the Juilliard School, New York and won the International Maj Lind Piano Competition in Helsinki in 2017. He has, he says, a very close relationship with the Rachmaninoff concerto. “I fell in love with it on the first listen. There is such a wide range of interpretations of previous and current piano legends, including Rachmaninoff’s own performance, and I am amazed at how my own conception of the work has changed.” Tonight is the first time he has played the second Rachmaninoff concerto with an orchestra – an honour for the HPO. At two international competitions in 2012, he played it with only a second piano as accompanist. Last week, Melemed played exactly the same programme in the opening concert of the Oulu Music Festival as that performed by Rachmaninoff himself at what was to be his last recital, at Carnegie Hall in 1942.

Mackenzie Melemed is a Steinway Artist.

 

Bohuslav Martinů: Toccata e due canzoni

Unlike his fellow countrymen Dvořák, Suk and Janáček, Bohuslav Martinů (1890–1959) did not draw on the music of his native Bohemia. While studying in Paris in the 1920s, he became acquainted with jazz and especially Neoclassicism. The concerto grosso, a type of composition dating from the Baroque, became his speciality. In 1941, he sought refuge in the United States, where his compositions included a three-movement concerto grosso of almost symphonic scope. He originally intended the Toccata e due canzoni (1944) as a short, light piece, but as work progressed, it grew in depth and style. The Toccata movement is a typical perpetuum mobile, dramatic and at times even chaotic. The Canzoni have no fixed form, gliding from mood to mood and spiced with polyphony. In 1946, Martinů had a major accident that cracked his skull and seriously impaired his hearing. He had to learn to walk again, and his pain may be detected in the serious tone of the second Canzone, composed after the accident.

 

Sergei Rachmaninoff: Piano Concerto. No. 2 in C Minor, Op. 18

Sergei Rachmaninoff (1873–1943) was the very personification of Slav melancholy. All his great works are in minor keys, and the mediaeval Dies irae motif was his favourite theme. His Piano Concerto No. 2 (1901) was preceded by a severe bout of depression. The premiere of his first symphony had been a fiasco; he took to his bed and the bottle and was only rescued by a period of intense hypnotism. The first work he composed after his recovery was the C-minor concerto, which he dedicated to his therapist Nikolai Dahl.

The flowing melodies, the ideas following smoothly from one to another and the seamless interplay of soloist and orchestra speak of the state of euphoria in which the concerto was written. The very chords with which it begins establish the nature of the 35-minute piece, interrupted only by the singing, dreamy slow second movement. Many of its melodies have been borrowed by the world of pop, among them Frank Sinatra’s I Think of You (1st movement) and Full Moon and Empty Arms (finale), and Eric Carmen’s All by myself (2nd movement) possibly best known for its rendering by Céline Dion.

 

Antonín Dvořák: Symphony No. 7 in D Minor, Op. 70

Each of the symphonies by Antonín Dvořák (1841–1904) adopts a different approach; the 8th, for example, was inspired by nature and the 9th by melodies he heard in America. When the London Philharmonic Society commissioned him to write his Symphony No. 7 (1885), he was already well known for his Slavonic Dances, so decided to seek inspiration in his Bohemian homeland. The premiere he conducted in London was a success, but the 7th has been overshadowed by some of his other symphonies, even though some claim it is one of his best. Maybe the minor key and the only faint hint of Slavonic dances were not quite what the audience expected.

The heavy tread of the first movement may call to mind another composer highly popular in London at the time, Johannes Brahms. The score of the second, a mournful orchestral song, bears a footnote “From the sad years” – Dvořák lost both his mother and oldest daughter within a short period of time. The third movement is a scherzo, a Furiant dance and a reminder of the former man- of-the-people Dvořák. Though the symphony ends on a mighty major chord, the listener may be left wondering whether it was in fact triumphant.

English

Suosikkisolisti suosikkikonserton ääressä! Vuoden 2017 kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittaja Mackenzie Melemed lumosi yleisön keskittyneellä läsnäolollaan. Suomeen ihastunut ja asettunut amerikkalaispianisti on kertonut ostavansa Oiva Toikan suunnitteleman lasilinnun aina, kun on soittanut suomalaisen orkesterin solistina.

Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton soolo-osuus täydentää Melemedin kokoelmaa jälleen yhdellä linnulla. Rahmaninov omisti rakastetuimman teoksensa hypnologilleen, jolta hän koki saaneensa apua sävellyskrampin hellittämiseen ja konserton valmistumiseen.

”Heti kapellimestari Mei-Ann Chenin astuttua lavalle hymy levisi välittömästi läpi koko orkesterin. Hän on energisoiva katalyytti kapellimestarikorokkeella!” (Camilla Dahl, Mittmedia). Taiwanilais-amerikkalainen kapellimestari Mei-Ann Chen tekee debyyttinsä HKO:n edessä.

 

Mei-Ann Chen

Taiwanilais-amerikkalainen kapellimestari Mei-Ann Chen on kuluneen vuosikymmenen aikana noussut maailman kiinnostavimpien kapellimestarien joukkoon. Vuodesta 2011 hän on toiminut diversiteettityöstään ja seikkailullisista ohjelmistoistaan tunnetun Chicago Sinfoniettan musiikillisena johtajana. Viime vuonna hänet nimitettiin Grosses Orchester Grazin pääkapellimestariksi. Vakituisten kiinnitystensä lisäksi hän on vieraillut jo pitkälti yli sadassa eri orkesterissa, kuluvallakin kaudella hänet on kutsuttu mm. BBC Symphonyyn, Oslon filharmonikoihin, Baskimaan Kansallisorkesteriin ja Haagin Residentie Orkestiin. Tuleviin vierailuihin kuuluvat mm. New Yorkin filharmonikot ja San Francisco Symphony.

Taiwanin Kaohsiungissa syntynyt Chen soitti jo pienenä sekä viulua että pianoa, ja opetteli trumpetinsoittoa omatoimisesti, vaikka hän oli perheensä ainoa muusikko. Silti Chen oli jo 10-vuotiaana päättänyt hakeutuvansa isona vain ja ainoastaan kapellimestariksi, ja tutustui teoksiin Taiwaniin muuttaneen kapellimestarin Henry Mazerin johdolla. Kun kapellimestari Benjamin Zander saapui maahan vierailulle vuonna 1989, Chen järjestettiin tälle yksityiseen koesoittoon. Hänen tulkintansa Wieniawskin konsertosta oli niin kiehtova, että Zander myönsi siltä seisomalta vasta 16-vuotiaalle Chenille opiskelustipendin Yhdysvaltoihin. Kapellimestarina Chen debytoi Bostonin nuoriso-orkesterin kiertueella Espanjassa johtamalla Mahlerin viidennen sinfonian ensiosan.

Chenin läpimurto tapahtui vuonna 2005, kun hän voitti maailman arvostetuimpiin kuuluvan Malko-kapellimestarikilpailun Kööpenhaminassa. Hän on kilpailun lähes 60-vuotisen historian ensimmäinen naisvoittaja. Uuden Englannin konservatoriossa hän suoritti historian ensimmäisenä opiskelijana kaksoistutkinnon sekä viulusta että orkesterin johtamisesta, ja väitteli myöhemmin musiikin tohtoriksi Michiganin yliopistossa. Tänään hän debytoi Helsingin kaupunginorkesterissa.

 

Mackenzie Melemed

Mackenzie Melemed (s. 1995) on kuulunut Suomen suosituimpiin pianisteihin siitä lähtien, kun hän vuonna 2017 voitti kansainvälisen Maj Lind -kilpailun Helsingissä. Lyhyessä ajassa Melemed on soittanut esimerkiksi Jyväskylä Sinfonian, Vaasan ja Kuopion kaupunginorkesterien sekä Turun filharmonisen orkesterin solistina sekä useilla festivaaleilla. Helsingin kaupunginorkesterin solistina Melemed debytoi vuonna 2018 Samuel Barberin pianokonserton solistina.

Melemed on viihtynyt pienestä pitäen esiintymislavalla. Alle kouluikäisenä hän konsertoi vanhainkodeissa viikottain, ja seitsemänvuotiaana hän soitti NBC:n Rosie O’Donnell Show’ssa. Tätä seurasivat useat TV-mainosesiintymiset ja esimerkiksi Discovery Channelin Mozart-dokumentti, jossa hän näytteli ihmelasta peruukki päässään. Viitenä peräkkäisenä vuotena Melemed soitti Valkoisessa talossa George W. Bushin kutsumana. Opintonsa hän suoritti New Yorkin Juilliardissa Robert McDonaldin ja Emanuel Axin johdolla.

Rahmaninov on Melemedille erityisen läheinen säveltäjä. Hän on soittanut paljon esimerkiksi Moments Musicaux -sarjaa op. 16 sekä kuuluisimpia preludeita ja etydeitä. Tätä konserttia edeltäneellä viikolla Melemed soitti Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa täsmälleen saman ohjelman kuin Rahmaninov vuonna 1942 viimeiseksi jääneessä Carnegie Hallin -resitaalissaan. Toiseen pianokonserttoon hän tutustui jo 14-vuotiaana suunnitellessaan suurimpien pianokilpailujen finaaliohjelmistoa. Konserton hän on aiemmin esittänyt vuonna 2012 toisen pianon säestyksellä.

”Rakastuin siihen ensikuulemalta”, Melemed sanoo. ”Siitä on kuunneltavissa niin erilaisia tulkintoja sekä entisiltä että nykyisiltä pianistilegendoilta, myös itseltään Rahmaninovilta, että omakin käsitykseni on muuttunut paitsi kymmenessä vuodessa myös parin vuoden takaisesta huomattavasti. Se on mahtavaa, koska siten jokaisesta esityksestä tulee ainutkertainen. Keskiviikon konsertti on varmasti erilainen kuin torstain.”

Melemed kuuluu pianovalmistaja Steinwayn edustusmuusikoihin, eli niin sanottuihin Steinway-artisteihin.

Jaani Länsiö

 

Bohuslav Martinů: Toccata e due canzoni

Romantiikan aika ja sen kansallisvaikutteiset alalajit hiipuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen myös nykyisen Tšekin alueella. Siinä missä edellisten sukupolvien suurnimet Antonín Dvořák, Josef Suk ja Leoš Janáček käyttivät teoksissaan vielä kotoperäisille lauluille perustuvaa kielioppia, Bohuslav Martinů (1890–1959) vaihtoi böömiläismelodiat kansainvälisiin vaikutteisiin. Opiskellessaan Pariisissa 1920-luvulla hän tutustui jazziin ja erityisesti uusklassismiin, josta tuli hänelle elämän mittainen liitto. Erikoisbravuuriksi nousi barokkiajan teosmuoto Concerto Grosso, jossa orkesterin soitinryhmät vaihtelevat solistisen ja säestävän roolin välillä.

Yhdysvaltoihin paettuaan vuonna 1941 Martinů oli hetkeksi hylännyt Concerto Grosson säveltääkseen viisi sinfoniaa, mutta otti kolmeosaisella, lähes sinfoniset mitat täyttävällä teoksella sen taas omakseen. Ilmeisesti Toccata e due Canzonista (1944) piti tulla vain kevyt ja lyhyt tuokiokuva, mutta sävellystyön edetessä musiikki sai syvyyttä ja mittaa. Teoksen syntyä varjostaa myös onnettomuus: Martinů putosi parvekkeelta murtaen kallonsa ja vammauttaen pysyvästi kuulonsa.

Toccata on lajityypilleen uskollinen, rytmikkäästi nakuttava ikiliikkuja. Dramaattisten, jopa kaoottisten taitteiden välissä pilkistävät duuritaitteet väistyvät yhtä nopeasti kuin ilmestyvät. Canzoneista Martinů teki vapaamuotoiset, tunnelmasta toiseen liukuvat osat polyfonialla höystettynä. Ensimmäinen canzona alkaa pianon ilmoituksella, jota seuraa toccatalle vastakohtaisten, ilmavasti leijuvien sävelkulkujen vyyhti. Päätösosa valmistui onnettomuuden jälkeen. Yleensä nopeasti säveltänyt Martinů joutui keskeyttämään työnsä opetellakseen kävelemään – tuskallista taistelua voi kuulla osan vakavissa sävyissä, jotka hellittävät vasta loppumetreillä.

 

Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18

Sergei Rahmaninov (1873–1943) oli slaavilaisen melankolisuuden henkilöitymä, ei vain musiikillaan vaan koko olemuksellaan. Pianoa hän soitti kuin patsas kivettyneine kasvoineen, haudanvakavat silmät nauliutuneina koskettimistoon. Igor Stravinsky pilkkasi häntä ”kahden metrin kokoiseksi murjotukseksi”. Hänen kaikki suuret teoksensa soivat syvällä mollissa, ja hänen suosikkiteemansa oli keskiaikainen Dies irae, vihan päivä. Häntä on kutsuttu venäläissäveltäjistä venäläisimmäksi. Todellakin, muutettuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1917 hän ei enää kyennyt koti-ikävältään säveltämään kuin kourallisen uusia teoksia. Toinen pianokonsertto (1901) syntyi vakavan masennuskauden päätteeksi.

Rahmaninov oli jo varsin tunnettu muusikko, suurenmoisen cis-mollipreludin ja muita pianokappaleita säveltänyt virtuoosi, kun hän ryhtyi jälleen kerran vuonna 1894 säveltämään ensimmäistä sinfoniaansa. Hän oli todistanut taitonsa suurmuotojen säveltäjänä ensimmäisellä pianokonsertollaan jo pari vuotta aiemmin, mutta huolimatta kymmenentuntisista työpäivistä sinfonia junnasi paikallaan. Sen saattaminen esityskuntoon oli työvoitto. Kantaesityksestä tuli täysi fiasko, jonka kapellimestari Aleksandr Glazunov johti silminnähden päihtyneenä. Rahmaninov makasi sängyssä ja juopotteli lähes kolmen vuoden ajan, ennen kuin pääsi takaisin jaloilleen intensiivisen hypnoosihoidon ansiosta. Ensimmäinen tervehtymisen jälkeen sävelletty teos oli terapeutti Nikolai Dahlille omistettu pianokonsertto c-mollissa.

Konserton vuolaat melodiat, pakottomasti toisiinsa yhdistyvät taitteet sekä saumaton vaihtelu solistisen ja säestyksellisen välillä kielivät vauhdikkaasta hurmostilasta, jonka vallassa teos syntyi. Jo ensimmäisen osan mystiset avaussoinnut vihjaavat tulevan 35-minuuttisen majesteettisesta luonteesta, jonka ilmiasuun tekee kiilaa vain haaveilevasti laulava toinen osa. Teoksessa on lukuisia tunnettuja melodioita, jotka ovat jääneet myös pop-historiaan: Frank Sinatra teki ensiosan pohjalta kappaleen I Think of You ja finaalin sivuteemasta balladin Full Moon and Empty Arms. Toisen osan pohjalta Eric Carmen teki voimaballadin All by myself, joka tunnetaan ehkä parhaiten Céline Dionin tulkitsemana.

 

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 7

Antonín Dvořák (1841–1904) etsi jokaisella sinfoniallaan uusia reittejä lajityypin ytimeen, kuten vaikkapa Ludwig van Beethoven häntä ennen ja Jean Sibelius hänen jälkeensä. Uudistuakseen hän kuunteli aina ympäristönsä signaaleita. Tästä konkreettisimpina esimerkkeinä syntyivät luontomaisemia jäljittelevä kahdeksas sinfonia ja amerikkalaisten perinnemelodioiden hengessä valmistunut yhdeksäs sinfonia.

Dvořák tunnettiin lähinnä Slaavilaisista tansseistaan, kun hän sai seitsemännen sinfonian (1885) tilauksen Lontoon filharmoniselta seuralta. Tämä oli hänen suuri tilaisuuteensa päästä kansainvälisille markkinoille sinfonikkona – mutta tunnelmat olivat kaikkea muuta kuin toiveikkaat; Dvořák oli lyhyen ajan sisällä menettänyt sekä äitinsä että vanhimman tyttärensä, ja tšekkiläisen musiikin isänä pidetty Bedřich Smetana teki kuolemaa mielisairaalassa. ”Sen täytyy ravistella maailmaa, ja jos Luoja suo, niin myös tapahtuu”, hän julisti ryhtyessään työhön.

On ilmeistä, että tilaus kannusti Dvořákia etsimään inspiraatiota muualta kuin böömiläisestä maaperästä. Ensiosassa kuuluvatkin hänen esikuvansa, Lontoota myöten valtavan suositun Johannes Brahmsin raskaat askeleet. Toinen osa on kuin haikea orkesterilaulu, jonka partituurisivun alaviitteeksi Dvořák kirjoittikin ”surullisista vuosista”. Harppaus kuudennen sinfonian rustiikista maireudesta ilmenee viimeistään kolmannessa osassa scherzo, jonka kiihkomielinen furiant-tanssi muistuttaa entisestä kansanmies-Dvořákista. Finaali päättyy suurenmoiseen duurisointuun, mutta eleen voitokkuus jää kuulijan henkilökohtaisen arvion varaan.

Teoksen kantaesitys Lontoon St. James Hallissa säveltäjän johdolla oli menestys, mutta jälkipolville seitsemäs on jäänyt Dvořákin suosituista sinfonioista etäisimmäksi. Ehkä teoksen täyteen ahdettu dramatiikka, synkkävireinen sointi d-mollissa, epävakaat tunnemyrskyt ja vähiin jäävä slaavilainen tanssillisuus erkanivat liian kauaksi siitä kevyen viihdyttävästä Dvořákista, johon yleisöä oli totutettu. Silti esimerkiksi arvostettu tutkija Sir Donald Tovey nosti sen samaan sarjaan Beethovenin ja Brahmsin sinfonioiden rinnalle ja Dvořákin elämäkerturi John Clapham piti sitä ”epäilemättä hänen parhaimpanaan”.

Jaani Länsiö

suomi

En solistfavorit med en konsertfavorit! Mackenzie Melemed vann första pris i Maj Lind-pianotävlingen år 2017 och charmade publiken med sin fokuserade närvaro. Den amerikanske pianisten blev en stor Finlandsvän. Han är numera bosatt i Finland och köper en av Oiva Toikkas glasfåglar varje gång han uppträder som solist med en finländsk orkester.

Melemeds fågelsamling får ett nytt tillskott i och med Sergej Rachmaninovs andra pianokonsert. Rachmaninov tillägnade sitt mest älskade verk sin hypnotisör, som hjälpt  honom att bli kvitt den skrivkramp som hindrade honom från att få konserten färdig.

“Så fort Mei-Ann Chen steg ut på estraden började hela orkestern le. Då hon står på dirigentpodiet utstrålar hon aktiveringsenergi!” (Camilla Dahl, Mittmedia). Den taiwanesisk-amerikanske dirigenten Mei-Ann Chen debuterar med HSO.

 

Mei-Ann Chen

Den taiwanesisk-amerikanska Mei-Ann Chen är en av de mest intressanta nya dirigenterna. Hon arbetar sedan år 2011 som musikalisk ledare för Chicago Sinfonietta, en orkester känd för sin äventyrliga programplanering och sitt arbete för diversitet. Ifjol utnämndes hon till Grosses Orchester Grazs chefdirigent. Chen har gästdirigerat över hundra orkestrar. Under pågående konsertsäsong har hon samarbetat med bland annat BBC Symphony, Oslo filharmoniker, Baskiska nationalorkestern och Residentie Orkest i Haag. I kalendern finns bokat uppträdanden med bland annat New Yorks filharmoniker och San Fransiscos symfoniker.

Chen är född i Kaohsiung i Taiwan. Redan som liten spelade hon violin och piano. På egen hand lärde hon sig spela också trumpet. Chen, den enda musikern i sin familj, bestämde sig 10 år gammal att bli dirigent. Hon bekantade sig med partitur under ledning av dirigent Henry Mazer. Då dirigent Benjamin Zander år 1989 gästade Taiwan fick Chen chansen att uppträda för honom. Hennes tolkning av Wieniawskis violinkonsert ledde till att Zander ordnade åt henne ett stipendium till Förenta staterna. Som dirigent debuterade Chen i samband med Bostons ungdomsorkesters turné i Spanien, på programmet fanns Mahlers femte symfoni.

Chen gjorde sitt genombrott år 2005 då hon vann första pris i den respekterade Malko-dirigenttävlingen i Köpenhamn. Hon är den första kvinnliga dirigent som har prisbelönats i tävlingen. Chen var den första elev i Nya Englands konservatoriums historia som gjorde en dubbelexamen (violin och orkesterdirigering). Senare disputerade hon till doktor i musik vid universitetet i Michigan. Ikväll debuterar hon med Helsingfors stadsorkester.

 

Mackenzie Melemed

I Finland har Mackenzie Melemed (f. 1995) varit en av de mest populära pianisterna ända sedan han år 2017 vann första pris i den internationella Maj Lind-tävlingen i Helsingfors. Han har på kort tid uppträtt med bland annat Jyväskylä Sinfonia, Vasas och Kuopios stadsorkestrar samt Åbo filharmoniker. Han har dessutom uppträtt på flera festivaler. Med HSO debuterade Melemed år 2018 med Samuel Barbers pianokonsert.

Melemed är sedan barnsben van vid att vara framför en publik. Redan under skolåldern konserterade han varje vecka på äldreboenden, och sju år gammal uppträdde han i NBC:s Rosie O’Donnell Show. Han uppträdde i även andra TV-sammanhang, bland annat i Discovery Channels dokumentär om Mozart. På inbjudan av George W. Bush konserterade han fem år i rad i Vita huset. Melemed studerade vid Juilliard i New York under ledning av Robert McDonald och Emanuel Ax.

Rachmaninov är en tonsättare som står Melemed mycket nära. Han har ofta framfört exempelvis sviten Moments Musicaux op. 16 samt de mest kända preludierna och etyderna. Under veckan före kvällens konsert har han öppnat Uleåborgs festspel med ett recital som har samma program som det som fanns på Rachmaninovs sista recital i Carnegie Hall år 1942. Den andra pianokonserten bekantade sig Melemed med redan då han var 14 och planerade sin repertoar till pianotävlingar. Han har framfört verket tidigare, år 2012, till ackompanjemang av ett annat piano.

”Jag blev kär i musiken första gången jag hörde den”, berättar Melemed. ”Man får höra så många olika tolkningar av konserten av såväl forna som nutida pianistlegender - även Rachmaninov. Jag är förvånad över hur mycket min egen uppfattning om den har förändrats under årens gång. Det är härligt, det innebär att varje framförande blir unikt. Torsdagens framförande blir garanterat annorlunda än onsdagens.”

Melemed är en av Steinways pianister, en s.k. Steinway Artist.

 

Bohuslav Martinů: Toccata e due canzoni

Efter första världskriget började romantiken och nationalromantiken försvinna ur sikte även i det geografiska område som motsvarar dagens Tjeckien. De tidigare generationernas stora namn

Antonín Dvořák, Josef Suk och Leoš Janáček hade använt sig av en musikalisk grammatik som utgick från hemlandets sånger. Bohuslav Martinů (1890–1959) däremot bytte ut böhmiska melodier till internationella intryck. Då han på 1920-talet studerade i Paris blev han bekant med jazz och nyklassicism. Han använde härefter alltid denna stilkombination. Han använde också frekvent barockens concerto grosso-grepp: orkesterns instrumentgrupper uppträder i såväl solistiska som ackompanjerande roller.

Efter att år 1941 ha flytt till Förenta staterna lämnade Martinů för en stund Concerto grosso-verken åt sidan. I gengäld skrev han fem symfonier. Men sedan återvände han till sin favoritgenre med ett verk som har nästan symfoniska dimensioner. Tydligen skulle Toccata e due Canzoni (1944) från början bli ett kort och lättsamt verk, men under kompositionsarbetet tog musiken en annan riktning. Samtidigt skedde en olycka: Martinů föll från sin balkong. Han fick en skallskada och en försämrad hörsel.

Toccatan är ett rytmiskt tickande perpetuum mobile som präglas av dramatik och rentav kaos. Durpassager dyker upp och försvinner. De två fritt formade Canzona-satserna går från en stämning till en annan och är kryddade med polyfoni. Pianot öppnar den första canzona-satsen. Till skillnad från toccatan är musiken nu luftigt svävande. Den sista satsen fullbordades efter olyckan. Normalt skrev Martinů sina verk fort, men nu måste han avbryta komponerandet för att lära sig gå. Satsens smärtfyllda stridsanda återspeglar väl något av detta. De allvarsamma tongångarna ger vika först alldeles mot slutet.  

 

Sergeji Rachmaninov: Pianokonsert nr 2 c-moll op. 18

Sergej Rachmaninov (1873–1943) var den slaviska melankolin personifierad. Det gällde för såväl hans musik som hans fysiska uppenbarelse. Han spelade piano med ett stelt ansikte och de gravallvarliga ögonen strikt riktade mot tangentbordet. Igor Stravinsky talade elakt om ”en två meter hög dysterkvist”. Alla Rachmaninovs stora verk är i moll, och hans favorittema var den medeltida Dies Irae, vredens dag. Man har sagt att han är den mest ryska av alla ryska tonsättare. Och sannerligen, efter att han år 1917 flyttat till Förenta staterna förmådde han komponera endast ett par verk eftersom hans hemlängtan var för stor. Den andra pianokonserten (1901) avslutade en allvarlig depressionsperiod.

År 1894 var Rachmaninov redan en rätt känd musiker och virtuos tack vare det storartade ciss-moll-preludiet och andra pianostycken. Han bestämde sig för att skriva sin första symfoni. Ett par år tidigare hade han visat sin talang för stora former med sin första pianokonsert. Oavsett långa arbetsdagar stampade symfonin dock på stället och att den alls blev färdig utgjorde en arbetsseger. Aleksandr Glazunov dirigerade uruppförandet uppenbart berusad och konserten blev  ett fiasko. I nästan tre års tid låg Rachmaninov i sin säng och söp. Han fick fötterna på jorden först efter en intensiv hypnosbehandling. C-moll-pianokonserten var det första verk han skrev efter sitt tillfrisknande. Konserten är tillägnad hans terapeut Nikolaj Dahl. 

Tonsättarens extatiska kreativa tillstånd tar sig uttryck i flödade melodier, en strukturell homogenitet och en smidig växling mellan solo och ackompanjemang. Det 35 minuter långa verkets majestätiska karaktär antyds genast i den första satsens början med hjälp av en serie mystiska ackord. Den drömskt sjungande andra satsen utgör en kontrast till verkets dominerande uttryck. Verket innehåller flera kända melodier som också har funnit sin plats i pophistorien. Frank Sinatra omformade den första satsen till I Think of You och finalens sidotema till balladen Full Moon and Empty Arms. På basen av den andra satsen skrev Eric Carmen sin power ballad All by myself. Dess mest kända coverversion är av Céline Dion.

 

Antonín Dvořák: Symfoni nr 7

Med varje ny symfoni försökte Antonín Dvořák (1841–1904) hitta en ny infallsvinkel på genren, på samma sätt som låt säga Ludwig van Beethoven gjort före honom och Jean Sibelius gjorde efter honom. För att förnya sig lyssnade han in signaler från omgivningen. De mest konkreta exemplen på detta är naturlandskapen i den åttonde symfonin och de traditionella amerikanska melodiernas anda i den nionde symfonin.

Då Londons filharmoniska sällskap beställde den sjunde symfonin (1885) var Dvořák mest känd för sina Slaviska danser. Beställningen innebar en chans att bli en internationellt känd symfoniker. Stämningen var dock allt annat än löftesrik. På kort tid hade Dvořák förlorat både sin mor och sin äldsta dotter, och den tjeckiska musikens fader Bedřich Smetana låg för döden på ett sinnessjukhus. ”Den måste skaka om världen och om Gud vill så kommer den också att göra det”, förklarade han då han inledde kompositionsarbetet.

Det är tydligt att beställningen sporrade Dvořák att inspireras av mer än enbart den böhmiska jorden. I den första satsen hör man Johannes Brahms tunga fotsteg; Brahms var en förebild och dessutom populär även i London. Den andra satsen är en vemodig orkestersång. I partituret skrev Dvořák som undertitel ”från sorgliga år”. Skillnaden till den sjätte symfonins rustika och insmickrande uttryck är märkbar senast i den tredje satsen, en passionerad furiant som för tankarna till den forna, folkliga Dvořák. Finalen avslutas med ett storslaget durackord. Hur segervisst det är får dock lyssnaren avgöra.

Uruppförandet i St.James Hall i London under tonsättarens egen ledning blev en succé. För senare generationer är detta dock den minst kända av Dvořáks populära symfonier. Verket bjuder inte så mycket på dansanta slaviska tongångar som på dramatik, dystra d-moll-klanger och känslostormar, och kanske detta är för avlägset den underhållande musik lyssnare brukar förknippa med tonsättaren. Men exempelvis den respekterade forskaren Sir Donald Tovey ansåg att d-mollsymfonin är ett lika starkt verk som Beethovens och Brahms symfonier. Dvořáks biograf John Clapham menar att verket utan tvivel är ett av tonsättarens allra bästa.

svenska

Rakkain Rahmaninov by Martinů, Vasilyevich Rachmaninoff, Dvořák, Van (2022/2022), Dirigent Mei-Ann Chen, Musiikkitalo, Helsinki, Finland

Voorstellingscredits (Cast & Productieteam )

Ensemble

Programma, Over & Synopsis

Foto's

Verder lezen

Uitvoeringsdata en -locaties

Speellocaties